Populistinen vasemmistopuolue Syriza vie Kreikkaa eroon eurosta ja entistä syvempään ahdinkoon, jos se selviytyy kesäkuun vaaleista suurena voittajana.

Velkakriisi on paljastanut euroalueen ja koko Euroopan unionin heikkoudet. Velkaisimmat maat ovat samassa tilanteessa kuin Suomi vuonna 1990. Velkavetoinen talouden ylikuumeneminen johti vaihtotaseongelmiin, korkojen nousuun ja varallisuuskuplan puhkeamiseen. Suomi nousi lamasta julkisia menoja karsimalla ja veroja keventämällä. Markan reipas devalvointi auttoi vientiteollisuutta, mutta kaatoi valuuttavelan varassa eläneitä kotimarkkinayrityksiä ja lisäsi aluksi työttömyyttä.

Lama oli Suomelle mahdollisuus, joka osattiin kääntää kasvuksi. Yksityinen kulutus ja investoinnit lähtivät nousuun neljä vuotta kestäneen alamäen jälkeen vuonna 1994. Lama-ajan pääministeri Esko Aho muistutti hiljattain A-studiossa, että Kreikassa ja muissa kriisimaissa pitäisi nauttia samoja lääkkeitä kuin Suomessa hänen pääministerikaudellaan. Jos Kreikka eroaa eurosta, niin devalvaatio toteutuu varmasti. Se takaisi, että Kreikka jättäisi velkansa maksamatta.

Suomi olisi saattanut selvitä lamasta ilman devalvaatiota, jos ammattiliitot olisivat suostuneet alentamaan palkkoja. Näin on tehty esimerkiksi Latviassa ja Virossa.  Sitä yritetään Kreikassa, mutta siellä kriisi on monella tapaa syvempi kuin Suomessa lama-aikana. Siitä huolimatta kriisi on edelleen mahdollisuus.

Jos Kreikka kaikesta huolimatta päättää pysyä eurossa, sen on pystyttävä toteuttamaan rakenteellisia uudistuksia, joista toistaiseksi ei ole merkkejä juuri näkynyt. Kreikassa harmaa talous kukoistaa edelleen, sillä valtion verotulot ovat romahtaneet talouskasvua nopeammin.  Tilannetta pahentaa matkailutulojen hiipuminen turistien karttaessa mahdollisia levottomuuksia. Korruptiosta eroon pääseminen vaatii puolestaan tapakulttuurin muuttumista.

Yhä useammat sanovat, että antaa Kreikan selvitä omillaan ja omalla valuutallaan. Itsekin olin tätä mieltä vielä jokin aika sitten, mutta pelkään, että eurosta irtoaminen johtaisi Kreikan yhteiskunnan luhistumiseen, väkivaltaan ja mahdollisesti sotilasdiktatuuriin. Se puolestaan herättäisi uusia pelkoja muualla Euroopassa. Asia on nyt kreikkalaisten päätettävissä. Toivottavasti he ymmärtävät asian paremmin kuin populistijohtaja Alexis Tsipras.

Kreikalle kriisi on yhä mahdollisuus uudistaa verotusta, leikata julkisia menoja, kitkeä harmaata taloutta, vähentää korruptiota, saada valtionyhtiöt kannattamaan ja kääntää talous takaisin kasvu-uralle. Jos näistä muutoksista alkaisi näkyä merkkejä, se vahvistaisi uskoa myös muiden kriisimaiden ja koko Euroopan kykyyn uudistua.

Vanhojen rakenteita murtamalla  annettaisiin tilaa “luovalle tuholle”, joka johtaisi yrittäjyyden ja innovaatioiden nousuun. Suomessa tämä tarkoittaisi erilaisten valtiontukien ja verovähennysten rajua leikkaamista sekä vallansiirtoa etujärjestöiltä työpaikoille. EU-tasolla yritystoimintaa kahlitsevasta sääntelyn ja kustannusten lisäämisestä pitäisi palata pikavauhtia sääntelyn purkamiseen.

Kreikan ero eurosta maksaa suomalaisille miljardeja ja johtaa Kreikassa sisällissotaan. Espanjan pankkikriisi kaataa saksalaisia ja ranskalaisia suurpankkeja. Nokia ja Outokumpu ajautuvat konkurssiin. Maailma näyttää synkältä, kun sitä lukee uutisten läpi.

Kauhuskenaarioiden maalaaminen kuuluu median rooliin, koska paniikki myy paremmin kuin positiivisuus. Siitä huolimatta on asioita, joista voisi päätellä, että maailma ei ole vielä tuhoutumassa. Yksi niistä on Latvian talouden elpyminen. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n matokuuri on alkanut tehota, vaikka monet vasemmistolaiset ekonomistit nobelisti Paul Krugmanista lähtien ovat julistaneet tiukan talouskurin tuhon tieksi. Islanti nousi jaloilleen pitkälti samoilla eväillä kuin Latvia, ja samaa lääkettä on yritetty syöttää Kreikalle.

Latvian talous on toipunut vauhdilla. Viime vuonna talouskasvu oli 5,5 prosenttia ja kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä peräti 6,8 prosenttia. Eurotalouden taantumasta huolimatta Latvian kasvun odotetaan yltävän tänä vuonna 3,5 prosenttiin. Inflaatio on hallinnassa ja budjettivaje parin prosentin luokkaa eli pienempi kuin suurimmassa osassa euromaita. Verotulotkin ovat kasvaneet odotettua nopeammin.

Latviasta on tulossa Viron kaltainen hyvä esimerkki siitä, kuinka tiukka taloudenpito ja vyönkiristys kantavat hedelmää. Lyhyt tuska on helpompi sietää kuin ainainen ahdistus. Välimeren velkaisissa rantavaltioissa tätä ei ole ihan vielä oivallettu. Latvian tie voisi olla Kreikan tie, jos kansa niin haluaa.

Mitä tulee osakemarkkinoihin, niin paniikki alkaa olla sitä luokkaa, että sijoittaminen tuntua houkuttelevalta. Konkurssihinnoittelu vaikuttaa monen yhtiön kohdalla ylilyönniltä. En usko sen paremmin Nokian kuin Outokummunkaan konkurssiin. Microsoft pelastaa viime kädessä Nokian ja Suomen valtio Outokummun. Näillä hinnoilla voi ostaa molempia.

Samaan aikaan maailmalla kuolataan Facebookin perään hinnalla millä hyvänsä. Analyytikot uskovat kurssin nousevan, koska niin moni haluaa olla Facebookin omistaja. Pitkällä aikavälillä osakkeen hinta perustuu muuhun kuin peukutukseen. Naurettavimpia ovat analyytikot, jotka nyt laskevat kilvan Nokian tavoitehintoja tasolle, joka on jo saavutettu. Missä he olivat muutama kuukausi sitten?

Pari päivää sitten Reuters kertoi, että Windows-puhelinten markkinaosuus on monessa maassa kasvanut reippaasti, Saksassa kaksinkertaistunut viime 12 kuukauden aikana. Kukapa siitäkään olisi kiinnostunut. Nokian strategia on tuhoon tuomittu…

Omistan Nokian ja Outokummun osakkeita ja aion hankkia niitä lisää.

Valtiovarainministeriön virkamiehet valmistautuvat lisäämään valtion budjettiin kaksi uutta menoerää: Espanjan pankkituki ja Kreikan sosiaalituki. Näin voi käydä, jos eurobondit nostetaan uudestaan pöydälle ja hyväksytään yhtenä rahoitusvälineenä Euroopan pysyvän vakausrahaston rinnalle.

Huoli on aiheellinen, sillä rahaston 500 miljardin euron ”palomuuri” ei riitä takaamaan talouden vakautta, jos Espanja alkaa osoittaa Kreikan-taudin oireita. Kreikalle on luvattu lainaa 174 miljardia euroa ja siitä 140 miljardia on nostettu ilman näkyviä tuloksia. Mittaluokka Espanjassa on moninkertainen.

Espanja joutuu todennäköisesti turvautumaan EU-maiden apuun pystyäkseen kattamaan pankkijärjestelmänsä siivoamisesta syntyvät luottotappiot. Tulonsiirrot Kreikkaan puolestaan jatkuvat niin kauan kuin maa pysyy euroalueen jäsenenä.

Vakausrahaston tulivoimaa yritetään lisätä vanhalla idealla eli eurobondeilla. EU- tai euromaiden takaamilla velkakirjoilla rahaston omia pääomia ja varainhankintaa voidaan kasvattaa, mutta samalla takaajien eli mukaan lupautuvien maiden takausvastuut laajenevat. Luottotappiot lankeavat takaajien maksettaviksi.

Kiivaimmin yhteisvastuuta ajavat oman nahkansa pelastamiseksi kaikkein velkaisimmat maat. Saksa, Suomi ja Hollanti ovat aiemmin vastustaneet ehdotuksia eurobondeista, koska niiden kautta syntyy helposti pysyvä tulonsiirto hyvin asiansa hoitaneilta mailta holtittomasti velkaantuneille. Saksan asenne on ilmeisesti pehmenemässä, koska sen omat pankit ovat vaarassa ajautua uuteen luottotappiokierteeseen, jos Kreikka irtoaa eurosta ja Espanjan pankkikriisi syvenee.

Luottotappiot eivät huoleta: EKP:n uusi pääkonttori nousee Frankfurtiin parin vuoden kuluttua.

Letkujen irrottaminen Kreikasta olisi tehokas lääke, mutta siihen eivät Euroopan keskuspankki ja EU-komissio voi suostua. EKP on ostanut Kreikan velkapapereita noin 40 miljardin euron edestä ja lisäksi Kreikan pankit ovat sille velkaa 140 miljardia euroa. Jos Kreikka irtoaa eurosta, suurin osa saatavista muuttuisi tappioiksi.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on vakuuttanut pankkivaltuustolle ja eduskunnan talousvaliokunnalle, että keskuspankkien Kreikka-riskit ovat hallinnassa eikä tappioita tule. Tarkkoja laskelmia riskien suuruudesta hän ei ole suostunut avaamaan. Riskit ovat suuria ja todellisia, eikä Suomella ole mitään syytä lähteä kasvattamaan riskejään eurobondien kautta.

Jos eurobondeilla lähdetään tukemaan sortuvia rakenteita, on parempi, että sen tekevät ne, joilla on eniten menetettävää. Talkoisiin ehtii mukaan, jos se osoittautuu toimivaksi ratkaisuksi. Ensin pitäisi saada Kreikka irti letkuista ja loppumaton rahavirta etelään katkaistua. Sitähän kreikkalaisten enemmistö näyttää itsekin haluavan.

Teknologiateollisuuden kevätkokouksessa puhunut Jutta Urpilainen oli saanut uutta innostusta kasvupuheisiin Ranskan sosialistipresidentin Francois Hollanden vaalivoitosta. Ministeri kehui työmarkkinoiden raamisopimusta ja budjettisäästöjä, vaikka yritysten kannalta molemmat ratkaisut ovat olleet enemmän kasvua tuhoavia kuin siihen kannustavia.

Puheet uudesta keskushallinnon ohjaamasta kasvustrategiasta kuulostavat huonolta vitsiltä, sillä Urpilainen ajaa itse samaan aikaan kasvua kuristavia hankkeita kuten pääomamarkkinoiden leimaveroa.

Hallituksella on pöytä pullollaan esityksiä, joilla kasvua voitaisiin tukea. Jorma Elorannan työryhmä esitteli Jyri Häkämiehen toimeksiannosta uuden investointiohjelman, Kari Stadigh listasi keinot pääomamarkkinoiden elvyttämiseen ja Pekka Ala-Pietilän ryhmä pohtii ICT-alan rakenteita.

Ideoista ei ole pulaa, mutta toteuttajista on. Kasvu ei synny komiteatyönä, se edellyttää käytännön päätöksiä.

Hallituksessa Urpilainen ja Häkämies kulkevat samaa tietä, mutta vastakkaisilla puolilla ja eri suuntaan. En usko, että nykyhallitus saa mitään konkreettista aikaan. Demarit pelkäävät presidentinvaalien katastrofin jälkeen kuntavaalitappiota kuin ruttoa, mikä johtaa kaikkien talouskasvun kannalta järkevien ehdotusten tyrmäämiseen, jos ne haisevat yhtään kokoomukselle.

Juhana Vartiainen tuulettaa terveellä tavalla talouspoliittista keskustelua.

Urpilaisen harmiksi hänen nimittämänsä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen näyttää Ruotsin vuosinaan saaneen markkinaherätyksen. Entisen vasemmisto-keynesiläisen taloustutkijan ajatukset ohittavat hallituksen talouslinjan kaukaa oikealta, mutta sopisivat erinomaisesti uuden kasvustrategian pohjaksi.

Vartiainen nostaisi eläkeikää, karsisi työttömyysturvaa, alentaisi työn verotusta, poistaisi asuntolainojen korkovähennyksen, lyhentäisi kotihoidontukea, alentaisi nuorten palkkoja ja leikkaisi sosiaaliturvaa. Erittäin kannatettavia ehdotuksia, jotka pitäisi toteuttaa viipymättä, jos tavoitteena on talouskasvu. Toivottavasti Urpilainen kuuntelee tarkalla korvalla aateveljensä ajatuksia.

Itse lisäisin listaan tehottomien yritystukien poistamisen ja työnantajien vapauttamisen määräajaksi työnantajamaksuista uuden työntekijän palkkaamisessa.

Sosialisti Hollanden pelättiin pistävän Ranskan ja koko Euroopan talouden sekaisin, mutta isoilla puheilla on ilmeisen pieni vaikutus. Ranskan kymmenvuotisen valtionlainan korko on noussut lievästi vaalien jälkeen, mutta on silti alempana kuin kertaakaan puolen vuoden aikana.

Espanjan kymmenvuotisen valtionlainan korko on noussut selvästi Ranskan vastaavaa korkeammalle. Ranskan presidentinvaalin tulos ei luottamusta horjuttanut.

Sijoittajat näyttävät uskovan, että Hollande joutuu nöyrtymään Angela Merkelin edessä ja jatkamaan talouden säästölinjaa. Ranskalla ei yksinkertaisesti ole varaa lähteä Kreikan tielle, sillä lipeäminen yhteiseltä tieltä pistäisi dominot liikkeeseen. Kreikan kohtalo ei enää euroaluetta paljon horjuta olipa sitten valuuttana euro tai drakma.

Eniten pelätään Espanjan ajautumista EU:n tukiluukulle, koska maan pankkijärjestelmän perusteet huojuvat Euroopan keskuspankin rahankylvöstä huolimatta. Maan suurimpiin pankkeihin lukeutuva Bankia on hakemassa miljarditukea Espanjan valtiolta, joka on puolestaan velkaantunut ennätysvauhtia maan kiinteistökuplan puhkeamisen jälkeen.

Espanjan ohella Portugali ja Italia kuuluvat dominopelin huojuviin palikoihin. Vaikka poliitikot puhuvat päivästä toiseen kasvun ja vakauden puolesta, niin käytännössä taloudessa ei ole tehty juuri mitään isoja uudistuksia kriisin ratkaisemiseksi. EKP:n, EU-maiden ja IMF:n tuella on lähinnä pidetty vanhat rakenteet pystyssä ja pitkitetty kriisiä Japanin malliin.

Pankkijärjestelmän kauan kaivattu apuharvennus on yhä tekemättä. Mallia sopisi ottaa Islannista, joka on noussut kriisistä kovalla velkasaneerauksella, pankkien haltuunotolla ja niiden määrän reippaalla leikkaamisella. Karkea arvaus on, että Euroopassa vähintään kolmasosa pankeista voitaisiin ajaa alas samalla, kun Espanjalle ja Portugalille tehtäisiin osittainen velkasaneeraus. Ellei radikaaleja ratkaisuja tehdä, Eurooppaa odottaa Japanin tie eli vähintään kaksi vuosikymmentä nollakasvua ja talouden korpitaivalta.

Nokian osakekurssi on laskenut viidessä vuodessa 90 prosenttia.

Nokian nousuun, uhoon ja tuhoon johtanut Jorma Ollila asteli viimeistä kertaa yhtiökokouksen eteen Helsingin messukeskuksessa. Viime aikojen mediamyllytys lienee tehnyt tehtävänsä, sillä aikaisemmin Ollila ei ole esiintynyt yhtä nöyrästi. Ollila kertasi Nokian menestyksen hetkiä, mutta tunnusti samalla monia epäonnistumisia ja joutui selittämään samanaikaista rooliaan sekä Shellin että Nokian hallituksen puheenjohtajana.

Vaikka kokousyleisö arvosteli koko Nokian johtoa ja Ollilaa erityisesti, osakkeenomistajien keskuudessa vallitsi edellisvuotta vaisumpi tunnelma. Ainoa, joka tuntui uskovan tosissaan Nokian nousuun, oli toimitusjohtaja Stephen Elop. Edes 7,5 prosentin osinkotuotto ei saanut osakekurssiin eloa. Yhtiön hallitus ei ehdottanut osingonmaksun perumista, mikä oli ilmeinen viesti luottoluokittajille Nokian kassan kestävyydestä.

Mitään uutta tuotteista tai strategiasta ei kuultu. Lumiat ovat myyneet odotuksia paremmin Yhdysvalloissa, mutta muuten myynnissä ei ole kehuttavaa. Tuote on tunnustettu hyväksi, mutta kuluttajat karttavat Nokiaa ja Microsoftia. Elopilla on kova työ saada tuotemerkki taas kiiltämään ja operaattorit myymään tosissaan Nokiaa.

Uusia älypuhelimia ja taulukoneita on tulossa, mutta aikataulusta tai uusien tuotteiden ominaisuuksista ei tietoja tihkunut. Markkinat eivät yhtiöltä odota enää mitään. Nokian patenttisalkku alkaa olla arvokkaampi kuin koko yhtiö, joten Navteq ja puolikas Nokia Siemens Networkista on tällä perusteella arvottomia. Samoin vajaan viiden miljardin euron käteiskassalle ei anneta mitään arvoa, koska Nokian odotetaan tärväävän sen markkinointiin ja epäonnistuneisiin tuotteisiin – jos siis yhtiön tasearvoa suhteuttaa nykyiseen osakekurssiin.

Voi olla, että kurssi edelleen laskee, kun markkinat lyövät lyötyä, mutta yksikin positiivinen yllätys voi heilauttaa osaketta reippaasti toiseen suuntaan. Investointipankeissa tehdään takuuvarmasti jo laskelmia yhtiön nurkkaamisesta ja ostotarjouksen tekemisestä. Sen aika voi tulla viimeistään syksyllä, kun keskikurssi on madellut alamaissa riittävän kauan.

Uusi puheenjohtaja Risto Siilasmaa joutuu pistämään joukkonsa entistä kovempaan juoksuun. Tähänastinen vauhti ei riitä edes nykyisten asemien puolustamiseen. Suuri kysymys on, miten Siilasmaa siihen pystyy? Ainakin johtamiseen tarvittavaa karsimaa hänen on kaivettava jostain lisää, pelkällä insinööriasenteella ei ekosysteemien välistä sotaa voiteta.

Asuntolainojen ja kulutusluottojen kysyntä euroalueella on romahtanut EKP:n elvytysyrityksistä huolimatta.

EKP:n tuore euroalueen pankeille tekemä luottokysely todistaa kotitalouksien elävän taantuman ja luottolaman rajamailla. Vaikka pankit ovat hellittäneet selvästi luottoehtojaan, teollisuuden ja kotitalouksien lainanottohalukkuus on laskenut odotettua voimakkaammin.

Asuntojen hinnat ovat laskeneet euroalueella eri tahtiin. Kriisimaissa kuten Kreikassa, Irlannissa ja Espanjassa hinnat ovat laskeneet vuoteen 2007 verrattuna kymmeniä prosentteja.

Suomessa asuntojen hinnat ovat uhmanneet eurokriisiä. Matala korkotaso pitää ostajia liikkeellä ainakin kaupunkikeskustoissa.

Suomessa vanhojen kerrostaloasuntojen keskihinnat laskivat hetkellisesti 2008-2009, mutta kääntyivät sen jälkeen taas nousuun.

EKP on tarjonnut kriisimaiden pankeille satojen miljardien edestä lähes ilmaista vakuudellista luottoa, mutta ongelma on, että raha ei päädy sen paremmin uusiin investointeihin kuin asuntomarkkinoillekaan. Pankit tekevät voittoa pelaamalla korkeakorkoisilla ja isoriskisillä valtionlainoilla, joita ne kierrättävät vakuuksina EKP:n haltuun. Osa EKP:n setelirahoituksesta palaa talletuksina keskuspankin tilille.

Jos aito luotonkysyntä ei piristy, se painaa eurotaloutta yhä pahempaan taantumaan ja heikentää jatkuvasti EKP:n hallussa olevien vakuuksien laatua. Suurimmat riskit liittyvät tällä hetkellä Espanjaan, jonka pankkien vakuusarvojen ja todellisten luottotappioriskien määrää on piiloteltu pitkään.

Euroopan näkymiä synkentävät poliittiset kiistat talouden linjasta. Ranskassa ja Hollannissa kerätään irtopisteitä vaatimalla tiukan talouslinjan höllentämistä. Markkinat reagoivat näihin puheisiin niin, että valtionlainojen korot nousevat, eli löysät puheet eivät tiukasta kurista vapauta.

Populisti-nobelisti Paul Krugman on vaatinut keskuspankeilta entistäkin rajumpaa setelirahoitusta inflaatioriskeistä piittaamatta. EKP voisi laskea ohjauskoron nollaan, mutta paljon muuta ei ole tehtävissä. EKP:n tase eli kokonaisvarallisuus kaikkine siihen sisältyvine riskeineen on kriisin aikana jo kaksinkertaistunut kolmeen tuhanteen miljardiin euroon (3 000 000 000 000).

Kooltaan se vastaa jo kolmasosaa koko euroalueen talouden kokonaistuotannosta. Jos talouden näkymät Euroopassa alkavat kirkastua EKP on vaikeuksissa, koska korkoa on silloin nostettava pikaisesti, ettei inflaatio riistäydy käsistä ja se voi tappaa talouskasvun.

Jos talouden taantuma syvenee, EKP on myös vaikeuksissa, koska elvytysvara on jo lähes syöty ja luottotappioriskit kasvavat. Kolmas tie on Japanin tie  - vuosikymmeniä kestävä olematon kasvu ja hidas inflaatio. Ympäristö kiittää, mutta työttömät nuoret kiroavat.

Neljäs tie kulkisi nykyistä paljon rajumman velkasaneerauksen ja koko pankkijärjestelmän perkaamisen kautta, mutta siihen poliitikot eivät uskalla ryhtyä. Pelätään, että kansakunnan kaapeista löytyy liikaa luurankoja ja purkamattomia pommeja, jotka estäisivät päättäjien uudelleenvallinnan. Björn Wahlroosia lainaten, demokratia voi estää tulevan hyvinvoinnin kannalta tärkeät ratkaisut.

Steve Jobs is Dead    
Jobs was a god and a role model not only for the staff of Apple but also for the customers. The future creativity of the company is in doubt.

Profit Margins Are Shrinking
You might not see it in the numbers yet, but competition in the smartphone market is fierce. So fierce that Nokia has practically given phones for free. Samsung, HTC, ZTE and other companies are marching in with lower prices. You must be a fool to believe that iPhone could survive the squeeze without any damage in China, India, and other emerging markets. iPad will be shaken by the same storm.

iPhone is Tehnically Inferior
iPhone used to be the n:o 1 User Friendly Phone but now it´s in the class of “also ran”. iPhone has suffered many technical issues such as poor radio technology. It is the only phone that has to be put in diapers or wear a condom over it in order to get a good reception. American analysts and customers are just plain mad to accept this from the most admired and valued company. Why should anybody pay more to get less?

Nokian ankea osavuosikatsaus yllätti useimmat asiantuntijat synkkyydellään. Halpana pidetystä osakkeesta haihtui lyhyessä ajassa neljäsosa lisää. Nokiaan uskoneille suomalaisille romahdus opettaa pörssipelin psykologiaa. Se, mikä tuntuu halvalta, voi käydä kalliiksi.

Nokian Lumia 900 ei ole enää Amazonin suosituin malli.

Monet analyytikot pitävät Nokiaa edelleen vähintään neljän euron arvoisena, jos yhtiön osat, patentit ja kassavarat lasketaan erikseen. Tästä huolimatta varallisuudella ei ole juuri merkitystä, kun yhtiö tuottaa pelkkää tappiota, eli tuhoaa omistaja-arvoa. Osien arvo mitataan vasta mahdollisessa yritysostossa, jolloin neljä tai viisikin euroa osakkeelta voisi olla mahdollinen.

Nokiasta on tullut arvoansa. Aina, kun osake on näyttänyt edulliselta, yhtiö on kertonut odottamattoman huonoja uutisia ja osakkeen arvo on puolittunut. Suomalaisten näköharhaa pahentaa Nokian historia. Vielä kymmenen vuotta sitten Suomessa oli tuhansia Nokia-miljonäärejä, jotka olivat ostaneet osakkeet 1990-luvun alkupuolella Nokian edellisen kriisin aikana. Nyt toivotaan samankaltaista ihmekäännettä ja arvonnousua. Sitä tuskin on tulossa.

Nokian vaikeudet alkoivat jo paljon ennen toimitusjohtaja Stephen Elopin nousua yhtiön ohjaimiin. Siitä huolimatta Elop on lisännyt tuskaa tekemällä isoja virheitä. Itse epäilin Elopia Microsoftin kätyriksi, kun hän haukkui ensi töikseen Nokian oman käyttöjärjestelmän ja työntekijät ja sitoi sen jälkeen yhtiön kohtalon Microsoftin Windows Phone –käyttöjärjestelmään.

Hetkeksi usko palautui, kun Lumia-mallisto esiteltiin. Lumiat ovat saanut hyviä arvosteluja ja palkintoja, mutta Elop on edelleen palavalla lautalla.  Myynti on jäänyt pahasti tavoitteista, vaikka Nokia ei sitä halua myöntää. Amazonin verkkokaupassa Lumia 900 piti jonkin aikaa kärkipaikkaa, mutta on nyt valahtanut jo neljännelle sijalle suosituimpien mallien listalla.

Vaikka tuotteet kelpaisivat kuluttajille, Nokian myyntistrategia herättää kummastusta. Pääsiäinen oli outo ajankohta tuoda uusia tuotteita Yhdysvaltain markkinoille, kun suurin osa kaupoista oli kiinni. Kaikki tietävät, että syksyllä Nokialta pitäisi tulla entistä parempi mallisto, jossa on uusi Windows Phone 8 käyttöjärjestelmä. Miksi ostaa nyt, jos muutaman kuukauden kuluttua on parempaa luvassa? Lisäksi Nokia ei ole kertonut, saako nykyiseen Lumiaan edes päivityksenä uutta ohjelmistoa.

Oman Symbian-malliston täydellinen romahtaminen kehittyneillä markkinoilla, erityisesti Kiinassa, ja Lumian odotettua heikot myyntiluvut säikäyttivät sijoittajat. En odottanut alkuvuodelta juuri mitään hyvää, mutta Nokian mykkäkoulu loppuvuoden näkymistä murensi uskottavuuden. Luottamus on menetetty, eikä se palaa ennen kuin Lumia-myynnistä kerrotaan todellisia kasvulukuja. Käytännössä Nokian kohtalon ratkaisee syksyllä esiteltävä WP 8 –versio.

Sitä ennen kurssi voi käydä vielä entistä syvemmällä, jos nykyinen trendi jatkuu. Tappiot kasvavat, kun myynti ei vedä. Vastaavasti kulujen karsinta tuottaa aluksi vain lisää kuluja. Tuhansia ihmisiä tullaan irtisanomaan, mutta säästöt näkyvät vasta ensi vuonna.

Hätätilassa Nokia joutuu harkitsemaan koko peruspuhelinmallistonsa myymistä kiinalaisille kilpailijoilleen. Myyntilistalta löytyy myös miljardien eurojen arvoiset patentit, puolikas Nokia Siemens Networkista ja karttapalveluita tuottava Navteq. Pelkästään näiden yhteenlaskettu arvo on helposti enemmän kuin nykyinen osakekurssi.

Mitä tahansa Nokia tekee, se on tehtävä nopeasti. Kilpailijat tuovat jatkuvalla syötöllä entistä parempia puhelimia markkinoille, mutta Nokia juoksee paikallaan. Yksi mahdollisuus on, että Microsoft, Facebook, Samsung tai joku muu ostaa älypuhelimet, peruspuhelimet päätyvät kiinalaisille ja muut osat myydään palasina maailmalle. Pahasti tahriintunut maine voi johtaa siihen, että puhelimen nimi vaihtuu ja Nokian taru päättyy.

Pieni oljenkorsi on, että Lumia nousee hitaan käynnistyksen jälkeen siivilleen ja saavuttaa kuluttajien suosion Kiinassa ja Intiassa. Nopea myynnin kasvu ja paremmat myyntikatteet ehtisivät kääntää tuloksen takaisin voitolliseksi vielä tämän vuoden aikana. Pari kuukautta sitten olisin veikannut tämän vaihtoehdon puolesta, mutta nyt edellinen tie alkaa jo tuntua todennäköisemmältä. Osake pysyy edelleen arpalippuna, mutta voittojen määrä vähenee.

Julkinen keskustelu Suomessa muistuttaa pinnallisuudeltaan yhä enemmän amerikkalaista poliittista korrektiutta. Sanot mitä tahansa, joku loukkaantuu. Itse asiaa ei analysoida, meteliä pidetään ilmaisutavasta ja useimmiten kommentoidaan kuulopuheita.

Pelottavin esimerkki keskustelun tason romahtamisesta nähtiin viime viikon Pressiklubissa, jossa keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi piti Helena Erosen Hihamerkki-blogia tuomittavana. Toimittaja Ruben Stiller kysyi, oliko Kiviniemi lukenut tekstin. Kiviniemi vastasi, että ei ollut, mutta kertoi luottavansa median tulkintaan. Tuskin koskaan on kukaan keskustalainen luottanut yhtä paljon etelän mediaan.

Tähän on tultu. Tuomioita jaetaan luulojen perusteella ja tunteet kuumenevat. Sama pätee Björn Wahlroosiin, joka on tunnettu pankkiiri ja provokaattori. Häntä ihaillaan ja vihataan. Analyyttista keskustelua harvoin syntyy, vaikka sekä Erosen että Wahlroosin ajatukset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.

Suhtautuminen maahanmuuttajiin ja demokratiaan on kärjistymässä kaikkialla Euroopassa. Suurin uhka demokratialle on nopeasti räjähtänyt nuorisotyöttömyys. Lähes puolet Espanjan ja Kreikan alle 25-vuotiaista nuorista on vailla työtä. Suomessa ja Ruotsissa joka viides nuori etsii työtä. Vain Saksa on Eurostatin tilastojen mukaan onnistunut pitämään nuorityöttömyyden alle kymmenessä prosentissa.

Nuorisotyöttömyydessä kytee vihan liekki, joka leimahtaa helposti. Epätoivoa ja turhautuneisuutta on helppo purkaa vihana muita kohtaan, vaikka anonyymisti keskustelupalstoilla. Hihamerkkihuumori tai eläkeläisten äänioikeuden rajoittaminen kelpaavat mediaviihteeksi, mutta vihasta kasvaa väkivalta, jota on vaikea padota enää jälkikäteen.

On surullista seurata kuinka ”vanhat” uupuvat työpaikoille ja työttömät nuoret seuraavat tragediaa sivusta. Suomessa tuhlataan sekä nykyisen että tulevan sukupolven parhaita resursseja. Kriisitietoisuus on Suomessa samaa luokkaa kuin 1980-luvun lopulla juuri ennen talouden täydellistä romahdusta.