Suomi jää pian alustatalouden alusmaaksi

Hienoa! Nokia on nousemassa syvimmästä kuopastaan! Yhtiön liikevaihto oli toisella vuosineljänneksellä 5,3 miljardia euroa ja voitto liki 700 miljoonaa. Samaan aikaan Apple, Google ja Microsoft tahkosivat yhteensä voittoa melkein 50 miljardia euroa – osaltaan Nokian innovaatioiden ansiosta. Suurimmat voitot tehdään siis datalla ja palveluilla, mutta Suomi on jäämässä alustatalouden alusmaaksi?

Jotain suomalaisten korpivaelluksesta digitalisaation ja ilmastoinnovaatioiden maailmassa kertoo se, että Suomeen ei tullut euroakaan EU-rahoitusta, kun uusi innovaatiorahasto jakoi ensimmäiset avustuksensa energia-alan uusille teknologioille. Rahoitusta saivat energian varastointiin, vetyhankkeisiin sekä hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin liittyvät hankkeet.

Suomessa hallitus on ottanut ensi töinään 20 miljardia euroa lisää velkaa. Summa on yhtä suuri kuin mitä EU-rahasto aikoo käyttää ilmastoystävällisten hankkeiden edistämiseen tällä vuosikymmenellä. Samaan aikaan arvioidaan, että Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka on muuttunut tempoilevaksi, ja panostus on jäänyt jälkeen verrokkimaista.

Ikäviä esimerkkejä hallituksen kyvyttömyydestä todellisiin muutoksiin ovat turpeenpolton tuki ja alueellista tyhjäkäyntiä lisänneet koronatuet, joilla moni kunta välttyi toistaiseksi uudistamasta toimintojaan. Korona on huono tekosyy vetää peitto korville ja jatkaa unia menneessä maailmassa.