Nokian osake putosi alkuviikolla kymmenisen prosenttia. Selitystä on haettu parin analyytikon arviosta, että Lumia-malli ei myisi odotetusti. Tarjolla on pari muutakin teoriaa: huhut osingosta luopumisesta ja NSN-leikkausten vuotaminen etukäteen.
Nokia joutui poikkeuksellisesti antamaan tiedotteen, jossa se kumosi analyytikkojen arvioita uuden Lumia 800 Windows-mallin kehnosta myynnistä. Nokian mukaan kysyntä Britanniassa on ollut vahvaa.

Kymmenen prosentin kurssilasku pelkän myyntispekulaation johdosta ei ole uskottava. Sen sijaan taustalla voivat vaikuttaa muut Nokiaa keikuttavat syyt kuten osinkopolitiikka ja tiedot Nokia Siemen Networksin rajuista leikkauksista.
Kurssilaskun kovimpana päivänä markkinoilla liikkui huhuja, joiden mukaan Nokia ei jakaisi tältä vuodelta osinkoa lainkaan. Osinkohuhu voi hyvin liittyä toiseen isoon uutiseen eli eilen julkistettuun NSN:n saneeraukseen. Nokia joutuu todennäköisesti kirjaamaan tältä vuodelta satojen miljoonien eurojen irtisanomis- ja uudelleenjärjestelykulut, koska listalla on 17 000 ihmistä ja yksikin eropaketti maksaa kymmeniä tuhansia.
Jos NSN-uutinen on vuotanut joillekin tahoille, se on saattanut vaikuttaa kurssiin enemmän kuin pelkät Lumia-arviot tai osinkohuhut. Pitkällä aikavälillä NSN:n pörssilistauksen tai myymisen pitäisi tosin vain nostaa Nokian osakkeen arvoa. Jos yhtiö luopuu osingonjaosta ja ostaa sen sijaan lisää omia osakkeitaan, olisi se osakkeenomistajalle hyvä uutinen.
Lumian myyntiluvuilla on tässä vaiheessa vielä liian varhaista spekuloida. Todellinen menestys nähdään vasta ensi syksynä.