Kansainväliset suurpankit vähentävät taas väkeä. Sveitsiläinen UBS ja amerikkalainen Bank of America irtisanovat yhteensä vähintään 7 000 työntekijää. Royal Bank of Scotland ja HSBC tekevät samoin. Pankkeja on nyt liikaa ja rahaa liian vähän. Suomessa pankkiala neuvottelee parhaillaan palkankorotuksista.
Vakuutusväen Liitto ja Finanssialan Keskusliitto aloittivat palkkaneuvottelut elokuun puolivälissä. Jos ratkaisuun ei päästä syyskuun puoliväliin mennessä, pankki- ja vakuutusalalla voi alkaa sopimukseton tila lokakuussa. Kulisseissa puhutaan jo pankkilakon mahdollisuudesta.
Nykyisessä taloustilanteessa työehtosopimusneuvottelut ovat vaikeita, olipa ala mikä tahansa. Työnantajat pelkäävät suhdanteiden heikkenevän, työntekijät pitävät sitä vain painostuskeinona.
Pankkialalla vaikeudet ovat todellisia, vaikka Suomessa pankeilla on tähän asti mennyt hyvin verrattuna muuhun Eurooppaan. Pankkien liiketoiminnan tuotot ovat laskussa ja kulut nousussa, joten yhtälöön on varmasti vaikea sovittaa enää uusia palkankorotuksia. Euroopassa on liikaa pankkeja ja pankkiireja. Finanssikriisin virheiden ja jättimäisten riskien siirtäminen veronmaksajien piikkiin ei ole lisännyt kansan myötätuntoa pankkeja kohtaan.
En ihmettelisi vaikka palkkaneuvotteluissa ajauduttaisiin umpikujaan ja lakonuhkaan. Sekin ihme voidaan vielä nähdä, että Suomessa pankit ryhtyvät irtisanomaan työntekijöitä kannattavuutensa kohentamiseksi. Uudet vakavaraisuussäännöt vaativat pankeilta entistä enemmän omaa pääomaa niiden ottamien riskien vastineeksi. Yksi tapa vahvistaa pääomia on kulujen karsiminen.