Hallitus sanoo säästävänsä, kun se korottaa veroja ja lisää menoja. Politiikassa ja taloudessa sanat muuttavat merkitystään.

Säästöpaketti = Valtion talousarvio, jossa veroja korotetaan menojen kattamiseksi, koska säästöjä ei saada tarpeeksi aikaan. Valtion menot kasvavat ensi vuonna 1,5 miljardia euroa viime lokakuun päätöksiin verrattuna. Koska säästöjä ei tehdä, valtion velka kasvaa vuosina 2013–2016 yhteensä noin 18 miljardilla eurolla.
Solidaarisuus = Ne, jotka maksavat eniten veroja, pakotetaan maksamaan lisää, koska valtio jatkaa yli varojen elämistä.
Absoluuttinen fakta = Poliittiseen uskoon ja tietämättömyyteen perustuva todistus toisen puolesta.
Poliittinen pahoittelu = Anteeksipyyntö, jossa poliitikko pahoittelee, ettei ole uskaltanut kertoa käyttäneensä sitä poliittista valtaa, jota hänet on valittu käyttämään.
Työurien pidentäminen = Ammattiyhdistysliikkeessä yleistyvä tapa lisätä työhyvinvointia ratkomalla työriitoja julkisuudessa ja ottamalla irtisanotut takaisin töihin.
Bonus = Tulonsiirto palkanalennuksiin suostuvilta työntekijöiltä isopalkkaisille johtajille.