Mikä on syynä lamaan? Euro, onneton talouspolitiikkaa vai osaamattomat yritysjohtajat?
Japani näyttää mallia.

Japani on ollut taantumassa yli 20 vuotta. Se ei ole toipunut oman finanssikuplansa puhkeamisesta. Maassa on kokeiltu kokonaiskysyntää elvyttäviä keynesiläisiä keinoja setelirahoituksesta valtion investointeihin ja yritysveron alentamiseen, mutta mikään ei tunnu auttavan. Mäkilähtö talouskasvuun on epäonnistunut kerta toisensa jälkeen.

Pääministeri Shinzo Aben käynnistämä superelvytys eli abenomics käänsi pörssikurssit nousuun pari vuotta sitten, kun valtio ryhtyi ostamaan valtavia määriä arvopapereita. Jenin arvo laski ja vienti lähti hetkeksi vetämään.

Japanin velkaantui niin kovaa, että hallitus päätti jarruttaa ja nosti tänä vuonna arvonlisäveroa viidestä kahdeksaan prosenttiin. Ennen veronkorotusta kulutuskysyntä piristyi, mutta veron tultua voimaan maa painui uudestaan taantumaan.

Suomi ja Eurooppa ovat Japanin tiellä. Elvytyspolitiikka eli velkaantumisen jatkaminen setelirahoituksella ja nollakorkolinjalla ei ole auttanut. Danske Bankin ekonomisti Lars Christensen pitää Suomen tilannetta jopa pahempana kuin 1930-luvun ja 1990-luvun pula- ja lama-aikoina.  Niistä selvittiin muutamassa vuodessa, nyt ankeutta on kestänyt jo kuusi vuotta.

Pelastaisiko devalvaatio?

Euroopan keskuspankki on tehnyt vakavia virheitä. Se viivytti korkojen alentamista liian pitkään ja nosti hetkellisesti korkoja väärään aikaan 2011, mikä vahvisti euroa ja heikensi viennin kilpailukykyä.

Euroa on helppo syyttää Suomen ja koko euroalueen ongelmista. Euron vastustajat uskovat, että paluu markkaan pelastaisi Suomen, koska vientihinnat laskisivat ja vienti vetäisi talouden nousuun kuten 1990-luvulla.

Markkanostalgiassa elävät unohtavat devalvaation aiheuttamat ongelmat. Esimerkiksi valuuttamääräisen velan määrä kasvaisi, tuontihinnat nousisivat ja palkankorotuspaineet kasvaisivat. Euro on joka tapauksessa devalvoitunut jo kymmenisen prosenttia puolen vuoden aikana, mutta devalvaatio tai paluu markkaan ei poista julkista velkaa, ei korjaa kuntatalouden mätiä rakenteita, eikä pysäytä väestön vanhenemista tai alenna julkisia menoja.

Devalvaation vaatijat syyttävät Saksaa euroalueen alistamisesta talouskurille. Saksa on hyötynyt eurosta ja muiden euromaiden velkavetoisesta kysynnästä, mutta Saksakaan ei pysty Suomen talouden ongelmia poistamaan, vaikka saksalaiset lisäisivät kulutustaan vaihtotaseen ylijäämän kustannuksella.

Kotikutoisiin ongelmiin
kotikutoiset ratkaisut

Ongelmia ratkaisemisessa kannattaa keskittyä siihen, mihin itse voi vaikuttaa. Ero eurosta tuskin tulee seuraavaan hallitusohjelmaan. Suomi ei voi devalvoida eikä alentaa Saksan ylijäämää. Sen sijaan kotimaisella talouspolitiikalla voi tehdä paljon.

Helsingissä järjestettävä Slush-tapahtuma  on todiste kekseliäisyyden ja yrittäjyyden voimasta. En ole kuullut yhdenkään start-up -yrittäjän valittavan, että euro on syvältä, tai vaativan markkaa takaisin. Edes vaikeuksissa olevat vientiyritykset eivät kaipaa paluuta markka-aikaan.

Suomen viennin ongelmat voi jakaa kahtia: osaamiseen ja kustannuksiin. Osaaminen ja innovatiivisuus ovat perinteisissä suuryrityksissä jäätyneet, kun tulosta tehdään vain kustannuksia leikkaamalla. Sanotaan, että suuret yritykset ovat innovatiivisia vain siinä miten ne puhuvat innovatiivisuudesta. Kun kekseliäisyys katoaa yrityskulttuurista, niin koko yritys voi kuolla. Nokia kävi lähellä.

Suomalaisten yritysten johtamiseen ja esimiestyöhön tarvitaan Slushin kaltaista innostusta ja tulevaisuudenuskoa pelon ilmapiirin tilalle.

Mitä kustannuksiin tulee, niin Suomi tekee hidasta itsemurhaa. Kasvava sääntely olipa se alkoholimainontaa, partureiden hinnastojen fonttikokojen vahtimista tai baarinpitäjien kuittisulkeisia, lisää kotimarkkinoilla toimivien yritysten kustannuksia, nostaa hintoja ja vähentää kulutusta. Yhä useampi yrittäjä suuntaa Viroon kevyemmän sääntelyn ja verotuksen perässä.

Suomi on tehnyt Japanin virheen kiristämällä verotusta, kun maa on taantumassa. Suomen veroaste on yksi OECD-maiden korkeimpia, mikä heijastuu kaikkiin kustannuksiin kuten palveluihin ja palkkoihin.

Julkisen talouden menot ovat Suomessa jatkaneet kasvuaan, vaikka teollisuuden ja palvelujen kansantalouteen tuottama arvonlisä on romahtanut.

Talouden sopeutus ei ole ulottunut valtioon ja kuntiin, joissa palkat ovat nousseet  hallituksen säästöpuheista huolimatta paljon yksityistä puolta nopeammin ja virkamiesten osuus työssäkävijöistä kasvaa työttömyyden ja eläkeläisten määrän noustessa. Miltei joka kolmas suomalainen työssäkäyvä nostaa pian palkkansa verovaroista. Kuka ne palkat tulevaisuudessa kustantaa?

Verorasitus kohdistuu entistä painavammin työtä tekevään keskiluokkaan. Kaikkein varakkaimmat palkansaajat ja suuryritykset pitävät veroasteensa matalana verosuunnittelun avulla, mikä lisää keskiluokan taakkaa entisestään.

Jos sääntelyn määrää, veroastetta ja julkisia menoja ei taiteta laskuun, Suomi ajautuu entistä syvempään lamaan. Päivittäiset irtisanomiset, tyhjät kaupat ja laskevat asuntojen hinnat kertovat omaa kieltään tilanteen synkkyydestä. Vain alhainen korkotaso pitää asuntojen pakkomyynnit loitolla.

Velkaa lisäämällä ongelmia ei ratkaista. Sen on abenomics osoittanut. Japanin velka on yli 200 prosenttia suhteessa kansantuotteeseen, Suomen 60 prosenttia. Japanilla on oma valuutta, eikä sekään ole auttanut. Japanin yksi ongelma voi olla kekseliäisyyden jäätyminen. Japanilaiset innovaatiot ovat käyneet vähiin niin autoteollisuudessa kuin elektroniikassa.

Suomen on panostettava koulutukseen ja innovaatioihin, mutta veroale, julkisten menojen samanaikainen leikkaus ja alakohtaiset palkkajoustot auttaisivat tiellä ulos ahdingosta. Kansa saattaisi olla valmis nielemään koviakin lääkkeitä, jos niiden voisi olettaa tehoavan, mutta poliitikoilta puuttuu rohkeus.

Ja kun aina kysytään, mistä voi leikata: työvoimahallinnosta, yritystukiviidakosta, verovähennyksistä (kun samalla tulovero alenee), kuntahallinnosta, virkamiesvalvonnasta (kun ensin lainsäädäntöä järkiperäistetään) ja yleisestä tyhjäkäynnistä.