Elop ei ymmärrä viestintää

Stephen Elop kertoi Lontoossa, että ”sijoittajat ymmärtävät Microsoft-liiton merkityksen myöhemmin”. Väärin, Elop ei itse ymmärrä sijoittajaviestintää. Epävarmuuden lietsominen on pahinta myrkkyä markkinoille, ja Elop onnistui pyyhkäisemään puheillaan muutaman miljardin pois Nokian markkina-arvosta.

Sijoittajat jäivät kaipaamaan tietoja liittoutumisen syvyydestä ja vaikutuksista Nokian henkilöstöön, kasvuun ja kannattavuuteen. Nokian työntekijät jäivät yhtä lailla ihmettelemään kohtaloaan. Tuhannet Symbian-kehittäjät Nokiassa ja sen kumppaniyrityksissä saavat etsiä muita töitä, mutta MeeGo-kehittäjät ovat ymmällään. Heille ei ole kerrottu, mitä Windowsin tulo taloon merkitsee MeeGolle.

Elop oli paljastanut tulevan strategiajulkistuksen sisällön vasta keskiviikkoiltana valikoidulle parin sadan johtajan sisäpiirille. Mitään laskelmia tulevista kustannussäästöistä, henkilöstövähennyksistä tai uusista tuotekehityspanostuksista ei ole kerrottu, mikä on omiaan lisäämään epävarmuutta.

Näin suuren strategisen päätöksen seurauksia ei pitäisi jättää arvailujen varaan, mutta sijoittajat ovat joka tapauksessa arvioineet liiton Nokian tappioksi ja Microsoftin voitoksi. Ensireaktion jälkeen liitosta löydetään varmasti myös vahvuuksia. Niitä voivat olla yritysohjelmistojen liittäminen tehokkaasti Nokiasoftin mobiiliin ekosysteemiin ja paikannuspalvelujen entistä tehokkaampi hyödyntäminen.

Googlen tai Applen lähteminen kisaamaan Nokian omistuksesta tuskin on todennäköistä, vaikka moni Nokian omistaja saattaa arvonnousun toivossa siihen vielä uskoa. Osakekurssin palautuminen kahdeksan euron tasolle tai sen yli vaatii Nokialta uskottavia ja merkittäviä uusia tuotejulkistuksia lähikuukausina.