Tsunami ja Japanin talous

Japanin taloudelle luonnonkatastrofit ja ydinvoimaonnettomuus ovat kova isku. Sijoittajat pohtivat nyt, voiko tilannetta verrata esimerkiksi Koben maanjäristykseen vuoden 1995 alussa. Silloin osakemarkkinat laskivat voimakkaasti muutaman kuukauden ajan, mutta vuoden lopussa ylitettiin jo maanjäristystä edeltänyt taso. Vuonna 1995 Nikkei  liikkui 19 000 pisteen tasolla, nyt melkein puolta alempana.

Vastaavasti Japanin talouskasvuun Koben järistyksellä ei ollut suurta vaikutusta, jos jotain niin kasvu hieman vauhdittui jälleenrakennuksen ansiosta. Tällä kertaa tilanne on hyvin erilainen ja on vielä vaikea ennustaa, mitä ydinvoimaturma ja tsunamin jälkien siivoaminen tuovat tullessaan.

Inhimillisen kärsimyksen lisäksi taloudelliset menetykset ovat joka tapauksessa mittavat. Jos Japani joutuu lisäämään merkittävästi energiantuontiaan, se voi nostaa muutenkin noususuunnassa olleen öljyn hintaa. Jälleenrakentaminen lisää luonnollisesti rakennustarvikkeiden kysyntää. Japanin julkiselle taloudelle tilanne on entistä vaikeampi, sillä maa on suurista teollisuusmaista kaikkein velkaantunein.