Sisäpiiriepäily horjuttaa Warren Buffettia

Maailman tunnetuin sijoittaja ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, Warren Buffett, on joutunut sisäpiirikauppojen keskiöön. Buffettin kakkosmiehenä sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayssä pidetty David Sokol on eronnut epäilyttävien osakekauppojen seurauksena.

Sokol osti kemikaaliyhtiö Lubrizolin osakkeita talvella hieman ennen kuin Bershire Hathaway teki yhtiöstä ostotarjouksen. Sokolin osakepotin arvo nousi 30 prosenttia tarjouksen ansiosta.

Sokol väittää eronneensa, jotta hän voisi keskittyä paremmin omaan sijoitustoimintaansa ja hyväntekeväisyyteen. Hän sen enempää kuin Warren Buffett ei myönnä eron johtuvan sisäpiiriepäilyistä, joiden vuoksi Yhdysvaltain markkinavalvojan SEC:n odotetaan nyt aloittavan laajat tutkimukset Buffettin sijoitusvaltakunnassa. CNBC:n haastattelussa Sokolo antaa jopa ymmärtää, että Bershiren johtajat ovat ennenkin ostaneet osakkeita etukäteen yhtiöistä, joista he ovat sitten tehneet ostotarjouksia.

Sokolia on syytä epäillä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä, jos hänellä on ollut hallussaan Lubrizolin osakkeen arvoon olennaisesti vaikuttavaa julkistamatonta tietoa. Jos Lubrizolin muut osakkeenomistajat olisivat tienneet, että Buffettin kakkosmies aikoo ehdottaa Omahan oraakkelille, että Lubrizol kannattaa ostaa, niin mitä olisi tapahtunut. Tuskin kukaan olisi lähtenyt ainakaan myymään Lubrizolin osakkeita, ostajia sen sijaan olisi tullut lisää. Olennaista tietoa siis.

Sokol-skandaali kolhii pahasti Warren Buffettin puhtaana pidettyä mainetta. Amerikkalaiset talouslehdet kyseenalaistavat jo suursijoittajan harkintakyvyn, koska hän puolusti Sokolin kauppoja toteamalla, ettei näe niissä mitään laitonta. Siitäkin huolimatta, että Sokol rikkoi ainakin Berkshiren omia sääntöjä, kun ei kertonut Buffettille kaupoistaan ennen ostotarjousta. Buffet on tainnut tulla vanhaksi.