Italian valtionlainojen korot ovat nousseet vajaassa kuukaudessa prosenttiyksiköllä. Maan velanhoitomenoihin se tietää miljardin euron lisäystä vuodessa. Velasta puolet joudutaan ottamaan ulkomailta, joten Italia on velkojiensa armoilla.
Toisin kuin Kreikka, Italia on pystynyt vuositasolla jonkin verran alentamaan julkista velkaansa, mutta silti sitä on enemmän kuin maan vuosittaisen kokonaistuotannon arvo eli lähes 120 prosenttia suhteessa BKT:n arvoon.
Suhteellisesti velkaa on vähemmän kuin Kreikalla, mutta asukasta kohti velkataakka on suurempi. Velkaa on vajaat 30 000 euroa vauvasta vaariin.
Italia on euroalueen kolmanneksi suurin talous ja julkisen velan määrä on maailmanennätysluokkaa. Reutersin mukaan Italian on vuoden loppuun mennessä uusittava 176 miljardin euron edestä valtion velkaa. Nykyisen velan keskimääräinen juoksuaika on seitsemän vuotta.
Velkapotti on käytännössä kasvanut maan taloutta ja inflaatiota nopeammin. Hidas talouskasvu ja poliittinen epävarmuus ovat jarruttaneet uudistuksia. Pääministeri Silvio Berlusconin aikana tilanne on kokonaisuutena muuttunut koko ajan vain huonommaksi.
Euroalue on murtumassa jokaisesta nurkastaan, ja markkinat käyttävät tilannetta hyväkseen. Jokainen huhu Kreikan maksujärjestelystä tai Italian uusista vaikeuksista heijastuu heti korkoihin. Velkakirjojen arvo laskee, korot nousevat ja maksukyvyttämyyden varalta suojautumisen hinta eli luottoriskijohdannaisten arvo nousee. Tämä yhtälö tarjoaa keinottelijoille erinomaiset mahdollisuudet tehdä tai hävitä rahaa.
Velkaongelmien kärjistyminen heijastuu välittömästi myös osakemarkkinoille. Viime päivinä kurssit ovat laskeneet jyrkästi ja erityisesti pankkiosakkeet ovat paineessa. Levottomuus jatkuu niin kauan, kunnes Kreikan velat saadaan järjesteltyä uudelleen ja muiden maiden tartuntavaara torjuttua uskottavalla velkaohjelmalla kuten velkojen takaisinostoon liittyvällä EU:n ja IMF:n takaamalla eurobondien liikkeeseenlaskulla.
EKP:n pääjohtajan Jean-Claude Trichet`n olisi myös laskeuduttava norsunluutornistaan ja myönnettävä, että Kreikka ei nykyisillä järjestelyillä selviä. EKP:n on kirjattava kiltisti tappionsa europankkien vakuuksina antamista Kreikan lainoista. Niin tehtiin myös Islannin luotoille, jotka olivat tosin usemapaa kertaluokkaa pienemmät.
Seuraava EKP:n pääjohtaja italialainen Mario Draghi pääse syksyllä sitten puhdistamaan omia nurkkiaan Italian valtionlainoista.