Kauppalehden päätoimittaja Hannu Leinonen uskoo, että Risto Siilasmaa nousee Nokian hallituksen puheenjohtajaksi. Toinen, parempi ehdokas, olisi Sammon Kari Stadigh. Valintaa ei pidä jättää Jorma Ollilan ratkaistavaksi.
Päätoimittaja Leinonen pitää Kauppalehden kolumnissaan (12.9.) selvänä, että Jorma Ollila valitsee itse seuraajansa. Siilasmaan eduiksi Leinonen laskee yrittäjähengen ja IT-markkinoiden osaamisen. Lisäksi hän on nykyisen hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan kaveri. Molemmat ovat olleet sijoittajina miljoonien eurojen tappiot tehneessä verkkokauppa Fruugossa.


Siilasmaa on yksi Suomen menestyneimmistä IT-yrittäjistä, mutta siitä huolimatta hänen luomansa F-Secure on pieni yritys Nokiaan verrattuna. Siilasmaalla on toki kokemusta isomman pörssiyhtiön ykkösenä istumisesta Elisassa, mutta sekin on maailmanluokassa vain keskikokoinen kotimarkkinayritys. Kolme vuotta Nokian hallituksessa on arvokas kokemus, mutta mitään enkelinkosketusta Siilasmaa ei ole yhtiöön tuonut. Nokia on ollut kriisissä koko sen ajan.
Mitä tulee Ollilan rooliin, niin hänen seuraajavalintansa eivät tähän mennessä vakuuta. Olli-Pekka Kallasvuo ja Stephen Elop taitavat jäädä historiaan eniten Nokian omistaja-arvoa tuhonneina johtajina. Nokia on edelleen kriisiyhtiö, siksi hallituksen puheenjohtajalla täytyy olla muitakin ominaisuuksia kuin yrittäjähenkeä ja IT-osaamista.
Rahoitus, yritysjärjestelyt ja taistelu patenteista ovat Nokian lähivuosien haasteita. Insinööritaitojen ohella hallituksen johdossa tarvitaan talousmiestä. Insinööri ja ekonomi, Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh olisi muodollisestikin pätevä. Björn Wahlroosin kantapäillä kulkiessaan hän on oppinut tuntemaan pankkimaailman metkut ja yrityskaupat paremmin kuin kukaan Nokian hallituksen nykyisistä jäsenistä. Hänen liikemiesverkostonsa ulottuu Suomea ja Pohjolaa pidemmälle. Lisäksi Stadigh on osoittanut Siilasmaata suurempaa sitoutumista Nokiaan. Hän omistaa 208 746 Nokian osaketta, kun Siilasmaalla on vain 129 017 osaketta.
Hallitus ja uusi puheenjohtaja valitaan ensi kevään yhtiökokouksessa. Oma ääneni menee Stadighille, jos äänestykseen joudutaan. Siilasmaa pystyy kyllä näyttämään kykynsä myös hallituksen rivijäsenenä.