Euroopan keskuspankki on historiansa pahimmassa kriisissä. Euroaluetta uhkaa hajoaminen ja luottamus keskuspankin johtoon hupenee. Saksalaisen johtokunnan jäsenen Jürgen Starkin eroilmoitus tekee euron pelastamisesta entistä vaikeamman tehtävän.

Saksalaisten luottamus EKP:n kykyyn ratkaista euroalueen ongelmat on haihtumassa. Jürgen Stark oli Saksan keskuspankin, Bundesbankin, pääjohtajan Axel Weberin kanssa Saksan luottomiehiä EKP:n johtokunnassa ja neuvostossa. Weber lähti sveitsiläisen jättipankin UBS:n leipiin kypsyttyään EKP:n leväperäiseen velkamaiden tukiohjelmaan. Stark teki saman johtopäätöksen, sillä hän ei uutistoimistojen mukaan voinut hyväksyä valtionlainojen ostojen laajentamista Italiaan ja Espanjaan.
Starkin eroilmoitus selittää pääjohtaja Jean-Claude Trichet’n käytöstä torstain lehdistötilaisuudessa. Trichet menetti malttinsa, kun saksalaistoimittaja kysyi hänen mielipidettään siihen, että EKP on monen saksalaisekonomistin mielestä jo roskapankki, joka huojuttaa euron vakautta.
Saksan tuki on ollut EKP:n elinehto. Nyt kaksi tärkeintä tukijalkaa on katkennut, mikä ilmentää laajemminkin saksalaisten asennetta EKP:n nykyiseen politiikkaan. Saksassa ei katsota hyvällä EKP:n riskinottoa, koska Saksa joutuu suurimmaksi maksumieheksi, jos EKP:n satojen miljardien vakuus- ja sijoitusriskit laukeavat.
Saksan liittokanslerille Starkin lähtö on kova isku, koska se todennäköisesti lisää entisestään äänestäjien epäluuloa EKP:n johtoa kohtaan. Jos Saksan politiikka kääntyy laajemminkin EKP:n linjaa vastaan, pankki menettää uskottavuutensa ja lähtölaskenta euron hajoamiselle on todella alkanut.