Nokian hyvät tulosuutiset lisäävät odotuksia ensi viikon Windows-julkistukseen. Usko Nokiaan vahvistuu ja kurssinousu jatkuu, jos Lontoossa esitellään jotain muutakin kuin jo tiedossa oleva N9:n malliin upotettu Microsoftin käyttöjärjestelmä.

Nokia on kirinyt vuoden pohjista lähes 50 prosenttia, mikä on loistava uutinen erityisesti kaikille alle neljän euron Nokiaan uskoneille. Pääosin vanhentuneesta mallistostaan huolimatta Nokia onnistui taistelemaan markkinoita ja analyytikkoennusteita vastaan. Ennusteet ylittyivät joka tasolla, vaikka markkinaosuudet kutistuivat.
Vuoden takaiseen verrattuna Nokia menetti Euroopan myynnistään viidenneksen ja Kiinassakin euromääräisestä liikevaihdosta katosi neljäsosa, vaikka kappalemäärissä Aasia, Lähi-itä ja Afrikka kasvoivat. Ainoa valopilkku oli Latinalainen Amerikka, jossa tuli kasvua NSN:n verkkomyynnin ansiosta kahdeksan prosenttia. Nokia säilytti asemiaan aggressiivisella hinnoittelulla, mikä oli varmasti oikea taktiikka ennen pitkään odotetun Windows-puhelimen julkaisua. Intiassa kahdella sim-kortilla varustetut mallit myivät hyvin.
Lontoossa Nokian pitäisi yltää vielä muutamaan yllätykseen, jotta kurssinousu voisi jatkua ja usko yhtiön tulevaisuuteen palautua. Julkisuudessa olleet kuvat ja tiedot kertovat, että Nokian ensimmäinen Windows-malli perustuu N9:n ulkoasuun ja ilmeisesti WP 7,5 käyttöjärjestelmään. Toivoa sopii, että mukana on vain nokialaiseen räätälöityjä ominaisuuksia ja sovelluksia, koska muuten wow-vaikutusta ei enää synny. Vielä parempi, jos Windows-malleja tulisi heti kerralla useampia.
Toimitusjohtaja Stephen Elop onnistui puolittamaan yhtiön arvon haukkumalla alkuvuodesta sekä Nokian työntekijät että tuotteet. Toivottavasti alkujärkytys on saanut mannerlaatat Nokian sisällä liikkeeseen ja tulosta on saatu aikaan. Nyt olisi Elopin aika hinata kurssi takaisin yli kahdeksaan euroon.
Sijoittajapuhelussa Elop kertoi kiertäneensä maailmaa ja nähneensä rohkaisevaa kehitystä sekä tuotantolaitoksilla että myynnissä. Elopin mukaan vanhan Symbian-käyttöjärjestelmän viimeisin Belle-päivitys on menestynyt erittäin hyvin.
Kovin pahana kriisiyhtiönä Nokiaa ei voi pitää, sillä yhtiön henkilöstömäärä on kasvanut viime syksystä noin 4 000 työntekijällä ja kassassa on käteistä tai siihen verrattavaa nopeaa rahaa yli viisi miljardia euroa. Se tekee 1,35 euroa osaketta kohti.
Jos joulumyynti sujuisi odotuksia paremmin, niin Nokialla olisi hyvin varaa jakaa muutama kymmenen senttiä osinkoa, miksei vaikka 40 senttiä viime vuoden malliin. Siinä olisi sopiva kipukorvaus vuoristoradalla kärsineille, mutta vauhdissa mukana kestäneille osakkeenomistajille.