Nokian Lumia 800 uutuusmallin myyntimenestys on yhä hämärän peitossa. Julkisuuteen putkahtelee erilaisia operaattorilistoja suosituimmista älypuhelimista, mutta niistä ei voi päätellä todellista myyntiä.

Nokia toimitusjohtaja Stephen Elop esiintyi eilen Arto Nybergin ohjelmassa, mutta jätti vastaamatta kysymykseen Lumian myyntimenestyksestä. Sen sijaan Elop kertoi, että myyntiprosessia kehitetään jatkuvasti ja Lumia kiinnostaa kaikkia, jotka ovat sitä näpelöineet.
Lumia on keikkunut eri operaattoreiden kiinnostavimpien uutuuksien ja suosituimpien puhelinten listoilla, mutta usein nuo listat laaditaan osana markkinointitavoitteita, joten niistä on vaikea lukea varsinaisia myyntilukuja.
Esimerkiksi Vodafonen listalla, johon on kerätty asiakkaiden eniten suosittelemat puhelimet, Lumia 800:n sijoitus vaihtelee päivittäin. Nokian edellä on Applen, HTC:n, Samsungin ja muiden valmistajien malleja. Vodaphonen ”Latest & greatest” –listalla Lumiaa ei näy.
Kauppalehti siteeraa tietoja, joiden mukaan Lumia on esimerkiksi operaattori 3:n ”Bestseller” –listalla ykkösenä, mutta tälläkään listalla ei anneta mitään tietoa numeroista. Erilaisten Google-hakujen ja asiakaskyselyiden perusteella Lumia kiinnostaa, mutta mikään jättimenestys sen alkutaival ei ole ollut.
Nokian olisi syytä hälventää epätietoisuutta ja kertoa oikeita lukuja joulumyynnistä vielä ennen vuoden loppua, sillä epävarmuus ja huhut heittelevät osaketta villisti.