Britannian finanssivalvoja FSA vaati kovia rangaistuksia pankkinsa karille ajaneille johtajille. Vauhtisokeat ja ahneet pankkiirit eivät ole vaaraksi vain osakkeenomistajille, vaan koko yhteiskunnalle, FSA:n pääjohtaja Adair Turner sanoo.
Britannian Fiva, Financial Services Authority, julkisti raportin, jossa käydään läpi valtion syliin kaatuneen Royal Bank of Scotlandin vaiheita. FSA:n keskeinen johtopäätös on, että suurimmat syyt pankin kaatumiseen löytyvät heikosta hallinnoinnista ja johtokunnan seinien sisältä.
Royal Bank of Scotland eli RBS on yksi maailman suurimmista pankeista. Se kaatui Britannian hallituksen syliin finanssikriisin seurauksena 2008. Yhtenä syynä oli RBS:n tekemä antelias ostotarjous kilpailijasta ABN Amrosta juuri ennen kriisin puhkeamista. Vielä isompana syynä FSA pitää pankin johtokunnan liiallista optimismia ja erityisesti pääjohtajan välinpitämättömyyttä riskeistä.
Valtio käytti pankin pelastamiseen 45 miljardia puntaa, mutta lain mukaan ketään ei ole pystytty osoittamaan syylliseksi tehtyihin virheisiin. Pääjohtaja Turner vaatii lakien muuttamista, jotta yhteiskunnalle suuria menetyksiä aiheuttavat johtajat joutuisivat tilille tekemisistään.

”The fact that no individual has been found legally responsible for the failure begs the question: if action cannot be taken under existing rules, should not the rules be changed for the future?”
Lord Turner, Chairman, the FSA
Turnerin mukaan myös finanssivalvonta itse on vastuussa tapahtumista. RBS sai toimia ilman riittävän tehokasta pankkivalvontaa, ja sen riskihallinnan uskottiin olevan kunnossa. Koko pankilla oli vararikon edellä vain kuusi valvojaa, nyt niitä on 23.
Satuin istumaan Euroopan pankkivalvojien komitean neuvoa-antavan asiantuntijaryhmän sihteerinä 2004-2006. RBS:n edustajana ryhmässä oli riskinhallintajohtaja Richard Gossage. Erittäin hauska ja miellyttävä herra, joka puhui enemmän purjehtimisesta kuin pankkien riskeistä. Suurpankit kuten RBS ja Deutche Bank pitivät valvojia siihen aikaan täysin otteessaan.
Turnerin mukaan markkinatalouteen kuuluu, että osakkeenomistajat maksavat yritysjohtajien virheistä ja myös rankaisevat heitä. Pankit poikkeavat tavallisista osakeyhtiöistä siinä, että ne voivat liiallisella riskinotolla aiheuttaa valtavia tappioita kaikille veronmaksajille ja koko taloudelle. Siksi pankkitoimintaa ja pankkien johtamista on käsiteltävä eri tavalla.
FSA ehdottaa, että lakeja muutettaisiin siten, että virheisiin syyllistyneet pankinjohtajat joutuvat taloudelliseen vastuuseen tekemisistään ja heidät voitaisiin asettaa automaattisesti liiketoimintakieltoon. Itse olen täysin samaa mieltä, koska varsinkin isot pankit, joiden ei voi antaa kaatua (too big to fail), toimivat täysin yhteiskunnan takuulla ja ovat ottaneet riskejä sen mukaan. Tähän mennessä voitot ovat päätyneet pankkiireille, mutta tappiot veronmaksajille.
Lue Financial Timesin artikkeli aiheesta.
The failure of the Royal Bank of Scotland: Financial Services Authority Board Report, koko raportti.