Eurokriisi kuritti viime vuonna sijoittajaa. Sitä se tekee tänäkin vuonna, mutta olipa sitten pessimisti tai optimisti, osakemarkkinoilla on aina mahdollisuuksia.

Pessimisti uskoo eurokriisin kärjistymiseen ja lamaan. Optimisti lyö vetoa sen puolesta, että tilanne rauhoittuu, ja luottamus finanssimarkkinoihin palautuu. Vaikka Helsingin pörssi oli viime vuonna yksi maailman heikoimmin tuottaneista, tai ehkä juuri siksi, sijoittajan kannattaa katsoa loiskiehunnan läpi.
Epävarmoina aikoina tunteet ohjaavat toimintaa enemmän kuin järki, mikä avaa maltilliselle markkinoiden tarkkailijalle hyviä ostopaikkoja. Kannattaa muistaa, että kansainväliset sijoittajat pakenivat Helsingistä ja siinä rytinässä kärsivät sekä hyvät että huonot yhtiöt.
Suomalaiset osakkeet ovat keskimäärin niin edullisia, että niitä kannattaa ostaa pelkästään osinkojen vuoksi. Hyvin monet yhtiöt tarjoavat 5-10 prosentin osinkotuoton, minkä lisäksi osakkeissa voi olla jopa kymmenien prosenttien nousumahdollisuus, jos malttaa katsoa muutaman vuoden eteenpäin. Eurokriisikin ratkeaa tavalla tai toisella.
Vaikka olisi pessimisti, pörssistä voi poimia osinkoyhtiöiden ohella osakkeita toimialoilta, jotka kestävät taantumaa tai lamaa ilman konkurssin pelkoa. Voi kysyä, mikä käy aina kaupaksi? Ihmiset syövät, juovat sekä käyttävät puhelinta ja sähköä suhdanteista riippumatta.
Elintarvikeyhtiöt Atria, HK Scan, Lännen Tehtaat ja Raisio, kotimainen olutpanimo Olvi sekä vähittäiskauppaketju Kesko voisivat olla hyviä ruokapuolen vaihtoehtoja. Ne maksavat yleensä myös kohtuullista osinkoa. Yhteiskunnan peruspalveluita tarjoavista yhtiöistä taantumansietoa ja osingonmaksukykyä löytyy ainakin operaattori Elisalta ja sähköyhtiö Fortumilta, vaikka jälkimmäinen sai pahasti siipeensä vuodenvaihteen myrskyissä. Hyviä perusteollisuuden osinkokoneita voisivat näillä hinnoilla olla esimerkiksi UPM, Stora Enso, Rautaruukki, Metso ja Konecranes.
Aiheesta enemmän kolumnissani Sijoitustalouden sivulla.