Turha huoli tuloerojen kasvusta

Suomessa on turha pelätä tuloerojen kasvua. Suurempi huoli pitäisi olla siitä, miten maahan saataisiin lisää rikkaita.

Vuosittaisten verotietojen julkaiseminen lietsoo kateutta hyvätuloisia kohtaan. Aika-ajoin mediassa kauhistellaan tuloerojen kasvua. Helsingin Sanomat uutisoi, kuinka rikkaiden tulot ovat kasvaneet köyhiä enemmän. Joidenkin mielestä se kertoo kasvavasta epätasa-arvosta, vaikka Suomessa tulot jakautuvat tasaisemmin kuin lähes missään muualla maailmassa. Norja ja Tanska ovat tässä suhteessa niukasti Suomea edellä.

OECD:n tilastojen mukaan Suomessa on tasainen tulonjako. Gini-kertoimella mitttuna vain muutama maa pääsee Suomen edelle. Mitä lähempänä nollaa Gini-kerroin on, sitä pienemmistä tuloeroista puhutaan.
OECD:n tilastojen mukaan Suomessa on tasainen tulonjako. Gini-kertoimella mitttuna vain muutama maa pääsee Suomen edelle. Mitä lähempänä nollaa Gini-kerroin on, sitä pienemmistä tuloeroista puhutaan.

Suomessa tulonjaon tasaisuus oli maailmanennätysluokkaa 1990-luvun lamavuosina, jolloin maassa vallitsi suurtyöttömyys eivätkä yritysjohtajat saaneet optiovoittoja, bonuksia tai muita palkanlisiä. Tuloerojen tasoittuminen ei yhteistä hyvinvointia lisännyt, eikä köyhien asemaa parantanut.

Yhteiskunnan kannalta olisi parempi, jos varakkaiden tulot kasvaisivat vielä enemmän ja nopeammin. Silloin valtio saisi lisää verotuloja ja köyhille jäisi isompi potti jaettavaksi tulonsiirtoina. Yritykset pystyisivät myös työllistämään paremmin ja vähävaraisille tarjoutuisi uusia mahdollisuuksia päästä irti köyhyysloukusta, jos tahtoa riittäisi.

Sosiaaliturva näyttää Suomessa olevan edelleen kohtuullisen hyvällä tasolla, kun ihmisillä on varaa jäädä kotiin työteon sijasta. Vai mistä johtuu, että työttömyys kasvaa samaan aikaan työvoimapulan kanssa? Suomalaisia näkee entistä harvemmin perinteisissä palveluammateissa bussikuskeina, siivoojina tai rakennusmiehinä. Sairaanhoitajiakin tuodaan tuhatmäärin Espanjasta ja Portugalista, kun työhaluisia ei kotimaasta löydy.

Köyhyysongelmat ovat muualla kuin tuloerojen kasvussa.

 

Mainokset