NSN kannattelee Nokiaa

Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks pitää Nokiaa pystyssä. Lumia ei vieläkään kelpaa amerikkalaisille.

Lumia ei hyvistä media-arvioista huolimatta ole onnistunut vakuuttamaan amerikkalaisia.
Lumia ei hyvistä media-arvioista huolimatta ole onnistunut vakuuttamaan amerikkalaisia.

Nokian päätös hankkia verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks kokonaan itselleen näyttää tuoreiden tuloslukujen valossa entistäkin järkevämmältä siirrolta. NSN tekee Nokian yksiköistä parasta liikevoittoa ja jos tahti säilyy nykyisellään, Nokian Siemensille maksama 1,7 miljardin euron kauppahinta tulee kuitattua muutamassa vuodessa.

Verkkopuolen hyvä kannattavuus pitää Nokiaa pinnalla sen aikaa, kun lopulta nähdään, mikä on älypuhelinten kohtalo. Lumia-myynti kasvoi edellisestä vuosineljänneksestä miltei kolmanneksella 7,4 miljoonaan kappaleeseen, mutta samaan aikaan puhelinten keskihinnat laskivat. Eniten myydyn 520-mallin avulla kasvun pitäisi jatkua syksyllä ja saavuttaa 10 miljoonan raja. Ellei siihen päästä, Nokia joutuu vakavasti miettimään, palatako kokonaan verkkoyhtiöksi ja pistää puhelinpuoli myyntiin.

Peruspuhelimissa Ashojen myyntiluvut laskivat, mutta edellisen neljänneksen kaltainen verenvuodatus saatiin tukittua. Uudet kesäkuussa myyntiin tulleet kosketusnäytölliset Ashat eivät ehtineet lukuja juuri kaunistaa. Vaikka halpamallien myötä myyntiluvut nousevat, niin se ei vielä Nokiaa pelasta, koska puhelinten keskihinnan on noustava, että kassa pulskistuisi.

Se onnistuu vain, jos Lumia 520 ja Asha 501 pystyvät omalla menestyksellään houkuttelemaan uusia ostajia myös Nokian lippulaivamalleille.

Nokian surkea menestys Yhdysvalloissa jaksaa ihmetyttää. Yhtiön operaattorikumppani AT&T on kerta toisensa jälkeen epäonnistunut Lumioiden myynnissä, mutta jälleen se on valittu uusimman Lumia 1020 -huippumallin jakelijaksi. Puolen miljoonan puhelimen myynti Yhdysvalloissa on edelleen niin heikko saavutus, että koko myynti- ja markkinointistrategia olisi ollut syytä miettiä jo monta kertaa uudestaan.

Microsoftin vaisu rooli Nokian markkinoinnissa herättää kysymyksiä. Miksi yhteisiä markkinointipanostuksia ei ole näkynyt muutamaa tv-mainosta lukuun ottamatta? Google aikoo huhujen mukaan polttaa uusien ”Moto X” -puhelintensa markkinointiin 500 miljoonaa dollaria. Lumian näkyvyys on siihen verrattuna ollut kärpäsen surinaa. Enempään ei Nokian kassa yksin riitä. Siksi Microsoftilta kaivattaisiin apuja.

Nokian osake reagoi tulokseen aika reippaalla laskulla, vaikka mitään kovin yllättävää raportti ei sisältänyt. Ehkä markkinoiden odotukset olivat yliviritettyjä, koska esimerkiksi Lumioiden myynti ylitti Nokian itse antaman ennusteen, mutta analyytikot olivat pistäneet omat lukunsa vielä sitä paremmaksi ja odottivat peräti 40 prosentin kasvua. Ylisuurilla odotuksilla ainakin varmistettiin se, että kurssi lähtee laskuun ja lyhyeksimyyjät pääsevät voitolle.