Juha Sipilän hallitus on ajanut etujärjestöt seinää vasten tarjouksella, josta ei ole varaa kieltäytyä.
Uuden hallituksen ohjelma on synnyttänyt jupinaa joka suunnalla. Edes yrittäjät eivät ole täysin tyytyväisiä, koska osinkoverotuksen yksinkertaistamisesta ei tullut selvää linjausta. Palkansaajien kärsimystä lievennetään pienillä verohelpotuksilla.
Yrittäjähenkisen hallituksen tavoitteena on edistää työmarkkinoiden joustavuutta paikallisella sopimisella. Yritystoimintaa ja kilpailua vauhditetaan normien ja byrokratian purkamisella kuten kauppojen aukiolon vapauttamisella. Näillä keinoilla pitäisi luoda työpaikkoja ja puskea talous kasvuun.
Julkisen talouden menoja leikataan reippaasti, jotta Suomi saadaan kammettua pois Kreikan tieltä. Säästöt aloitetaan etupainotteisesti siten, että neljän miljardin euron potista yli puolet aiotaan toteuttaa hallituskauden ensimmäisellä puoliskolla. Lisää leikkauksia on tulossa, jos etujärjestöt eivät taivu hallituksen ehdotukseen reaalipalkkojen alentamisesta.
Juha Sipilä ei haikaile perinteisen konsensuksen ja kolmikannan perään, vaan tekee johtopäätökset insinöörimäisen ykskantaan. Financial Timesin mukaan Sipilä johtaa Suomea kuin toimitusjohtaja ja hallitusta kuin yrityksen johtoryhmää.
Etujärjestöjen täytyy osoittaa uhmakasta itsemurhahenkeä, jos ne aikovat torjua Sipilän tarjouksen yhteiskuntasopimuksesta. Auto- ja kuljetusala näyttää ensimmäisenä olevansa valmis virittämään luokkataistelua kaikkien tappioksi.
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen lupaa järjestönsä puolustavan työntekijöiden oikeuksia ”viime kädessä kaikilla mahdollisilla keinoilla, jotka työmarkkinoilla ovat käytettävissä”. Laittomat lakot ovat AKT:n arkipäivää.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ennätti Twitterissä vaatia kuorman jakamista muillekin kuin palkansaajille. Ketä hän mahtoi tarkoittaa? Yrittäjistä yli 90 prosenttia on käytännössä palkansaajiksi luettavia pien- ja yksinyrittäjiä, joten sieltä ei uusia taakankantajia löydy.
Lyly tuskin haluaa kurittaa lisää työttömiä ja opiskelijoita, joten ainoa iso ryhmä, jota leikkaukset eivät koske ovat eläkeläiset. Millaisen kuorman SAK olisi heille lykkäämässä?