Eläköön eriarvoisuus

Eriarvoisuus on poistettava, julistavat poliitikot. Media toistaa samaa viestiä. Helsingin Sanomat paheksuu yritysjohtajien palkkoja ja luo mielikuvaa valtavista tuloeroista. Ylen TV-uutiset kertovat, kuinka vaikeaa köyhän on elää Suomessa. Populistit vaativat lisää tulonsiirtoja ja hyväpalkkaisten veronkorotuksia.

Suomi kuuluu tuloerojen kapeudessa maailmassa kärkimaihin. Korkea ja progressiivinen verotus yhdistettyinä laajaan tulonsiirtojärjestelmään tekee Suomesta yhden eniten tuloja tasaavista maista. Laman aikana 1990-luvun alussa tuloerot olivat hiukan nykyistä kapeammat suuren työttömyyden ja pääomatulojen romahduksen vuoksi, mutta tällä vuosituhannella tuloerot eivät ole kasvaneet. Siitä huolimatta poliittinen retoriikka saa tuloerot kuulostamaan suurelta ongelmalta.

Tulojentasaus
Suomi kuuluu maailman pienimpien tuloerojen maihin. Suomi on yksi eniten elintasoa tulonsiirtojen avulla tasaavista maista Kreikan ja Irlannin ohella.

Köyhyyteen liittyviä ongelmia paisutellaan vastaavalla tavalla. Suomessa ei ole absoluuttista köyhyyttä ja suhteellinen köyhyys on muihin maihin verrattuna olematonta. Lasten suhteellinen köyhyys on Suomea vähäisempää vain Tanskassa.

Lasten köyhyys

Eriarvoisuus on mantra, jota hoetaan niin kauan, että se alkaa kuulostaa todelliselta. Sosiaali- ja terveydenhuollon eriarvoisuutta voitaisiin torjua avaamalla yksityisiä palveluita koko kansalle sen sijaan, että ne ovat tarjolla vain työterveyshuollon asiakkaille, vakuutetuille tai muuten varakkaille. Eriarvoisuuden poistamista vaativille populisteille tällainen eriarvoisuuden torjuminen ei kelpaa.

Eriarvoisuuden poistaminen maassa, jossa se on jo lähtökohtaisesti olematonta, tuottaa vaikeuksia. Kymmenen prosenttia veronmaksajista eli yli 55 000 euroa ansaitsevista maksaa yli 40 prosenttia tuloverokertymästä. Kun mukaan lasketaan välilliset verot, pieni vähemmistö maksaa reilusti yli puolet yhteiskunnan kuluista. Joku voisi kutsua sitä eriarvoisuudeksi.

Veronmaksu

Eriarvoisuutta kannattaa torjua, kun se on todellinen eikä kuviteltu ongelma. Täydelliseen tasa-arvoon pyrkiminen kasvattaa eriarvoisuutta. Verotuksen kiristäminen lisää verosuunnittelua ja johtaa veropakolaisuuteen. Suomessa ei ole liikaa köyhiä, vaan liian vähän varakkaita veronmaksajia. Yli 100 000 euroa ansaitsevia on alle 80 000 eli vain 1,7 prosenttia veronmaksajista. He maksavat kymmenesosan valtion tuloveroista.

Varakkaita ei pidä karkottaa Suomesta, vaan heitä pitää saada lisää, jotta vanheneva väestö voidaan jatkossa hoitaa niin, että Suomi pysyy tulonjaontasauksessa maailman kärkisijoilla. Mitä enemmän meillä on miljoonia ansaitsevia yritysjohtajia, sitä parempi.

Ihmiset ovat syntyessään eriarvoisia. Toiset ovat kauniimpia tai älykkäämpiä kuin toiset, toiset ajavat kilpa-autoa tai pelaavat jääkiekkoa paremmin kuin toiset. Suomessa yhteiskunta takaa yhtäläiset mahdollisuudet menestyä, mutta eriarvoisuus toimii kannustimena, pyrkimyksenä kohti parempaa. Sitä ei pidä yrittääkään kokonaan poistaa.

Jos tiedämme, että yrittämistä ei palkita, vaan palkinto otetaan maalissa pois ja jaetaan muille eriarvoisuuden tasaamisen nimissä, niin yrittämisen into kuolee. Kimi Räikkönen tuskin ajaisi kilpaa, jos kaikkien olisi tultava maaliin yhtä aikaa.