Suomalainen kuluttaja on lammas ja yhtä eloton kuin lautasella lepäävä karitsan kare. Näin ajattelee keskusohjaukseen luottava virkamies. Ruokaketjulle tulee uusi valvoja ja ravintoloiden sääntely kasvaa lihan alkuperää koskevilla uusilla määräyksillä.

Suomi on EU:n eturintamassa vaatinut kuluttajille myytäviin elintarvikkeisiin selkeitä alkuperämerkintöjä. Nyt samat vaatimukset aiotaan asettaa ravintoloille. Tavoitteena on edistää puhtaan kotimaisen ruuan kulutusta ja tuotantoa.

Tavoite on jalo ja kannatettava, mutta keskusjohtoinen keinovalikoima haiskahtaa menneisyydeltä, jolloin jokaista ongelmaa ratkaisemaan perustettiin veronmaksajan varoin uusi virka.

Viranomaismääräysten ikävin puoli on, että ne eivät ole koskaan täysin kattavia ja usein ne vääristävät kilpailua. Lihan alkuperävaatimukset koskevat ainoastaan tuoretta, jäähdytettyä tai jäädytettyä lihaa. Raaka-aineena käytetty raakaliha- ja lihavalmisteet jäävät sääntelyn ulkopuolelle.

Kebabkioskeja ja hampurilaisravintoloita uusi byrokratia ei rasita, kun niiden ei tarvitse ilmoittaa asiakkailleen kirjallisesti, mistä kulloinenkin erä jauhelihaa ja muita lihavalmisteita on peräisin.

Ruoan alkuperän tärkeys ja merkitys saadaan esiin ilman pakottamistakin, sillä digitaalisuus mahdollistaa vastuullisen ravintolatoiminnan ja kuluttamisen. Ruoan tuottajat keräävät valtavan määrän tietoa tuotantoeläinten ravinnosta, lääkityksestä ja muista olosuhteista. Samalla tavalla anturit seuraavat ja lähettävät tietoa kylmäketjun kestävyydestä. Otetaan tuosta tiedosta kaikki irti ja tehdään puhtaasta ruuasta todellinen kilpailuvaltti, ei vain kotimarkkinoilla, vaan kansainvälisesti.

Suomessa on todennäköisesti yksi maailman puhtaimmista ja vastuullisimmista ruokaketjuista, mutta siitä huolimatta kotimaista ruokaa halpuutetaan ja myydään bulkkina maailmalle. Koko ruokaketjun pitäisi siirtyä tiedolla johtamiseen. Hinta on merkittävä tekijä ostopäätöksessä, mutta ei ainoa. Laadun merkitys korostuu varmasti tulevaisuudessa.

Harva haluaa lautaselleen kidutetun ja antibiootteja täyteen tuupatun eläimen lihaa, vaikka se olisi kuinka halpaa. Mitä enemmän tuottajat ja jälleenmyyjät asiakkailleen kertovat, sitä vastuullisemmiksi kuluttajien tottumukset muuttuvat. Ruuantuotannon vaikutus ilmastonmuutokseen on myös merkittävä, joten silläkin tiedolla kannattaisi tehdä rahaa.

Kun tietoa ei osata hyödyntää tuottajan ja asiakkaan hyväksi, valtiovalta määrää lisää sääntelyä ja uuden markkinavalvojan seuraamaan ruokaketjun toimintaa – norminpurkutalkoista piittaamatta.

Uuden valvojan tarvetta perustellaan sillä, että keskusliikkeet sanelevat tavarantoimittajilleen hinnat ja sopimusehdot, eikä kukaan uskalla valittaa. Mielestäni meillä on kilpailu- ja kuluttajavirasto, jonka tehvänä olisi vahtia, etteivät K- ja S-ryhmä käytä määräävää markkina-asemaansa väärin. Ruokavaltuutetun virka tuntuu tyhjänpäiväiseltä, vai eikö KKV hoida tehtäväänsä? Eikö sillä ole tarpeeksi tietoa?