Vahva jeni, heikko Japani

Japanin jenin vahvistuminen luonnonkatastrofien ja ydinvoimauhan alla on uhmannut talouden lainalaisuuksia. Yleensä talouden menestys näkyy valuutan arvossa: mitä vahvempi talous, sitä vahvempi valuutta. Japanissa on käynyt päinvastoin. Pelko romahduksesta on ajanut jenin arvoa ylös suhteessa dollariin ja muihin valuuttoihin.

Ilmiötä on selitetty sillä, että japanilaiset pankit ja vakuutusyhtiöt ovat realisoineet ulkomaisia sijoituksiaan jälleenrakennuksen ja vakuutuskorvausten rahoittamiseksi. Sijoituksista on saatu ulkomaanvaluuttaa, joka on vaihdettu jeneiksi. Se on lisännyt jenin kysyntää ja vahvistanut valuutan arvoa.

Ilmiö alkoi jo heti katastrofin iskettyä, mikä on herättänyt epäilyt, että liikkeellä on ollut myös valuuttakeinotelijoita. He ovat hamstranneet jeniä ja ennakoineet sen vahvistumista. Jenin vahvistuminen on Japanin viennille myrkkyä ja saattaa hidastaa sen talouden toipumista. Vientitulojen hiipuminen voisi puolestaan lisätä edelleen japanilaisten sijoitusten myyntiä muualla maailmassa, mikä voisi vaikeuttaa esimerkiksi velkaisimpien eurooppalaisten maiden ja yritysten velanhoitoa. Japani on ollut merkittävä sijoittaja kansainvälisillä velkakirjamarkkinoilla.

Näiden huolien vähentämiseksi johtavat teollisuusmaat päättivät puuttua tilanteeseen. Valtiovarainministerit ja keskuspankit ilmoittivat ryhtyvänsä myymään jeniä sen nousupaineen vähentämiseksi. Välittömästi ilmoituksen jälkeen jenin arvo lähti laskuun, mutta valuuttaintervention pitkän aikavälin vaikutusta on vaikea arvioida.

Chart forUSD/JPY (USDJPY=X)

Edellisen kerran keskeiset keskuspankit Yhdysvallat, EKP ja Japani toimivat yhdessä lokakuussa 2008, kun finanssikriisin kärjistyminen pakotti ne yhteiseen koronlaskuun. Amerikkalainen investointipankki Lehman Brothers ajautui silloin konkurssiin, mikä säikäytti maailman rahoitusmarkkinat ja koko pankkijärjestelmää uhkasi romahdus.