Kolikon toinen puoli

Onko Björn Wahlroos rikastunut kansan kustannuksella vai kansa hänen ansiostaan?

Wahlroos
Onko Nalle roisto vai sankari? Veronmaksajille on ollut miljardeja tahkoava varainhoitaja.

Päivän uutisoinnissa on moralisoitu ja paheksuttu tapaa, jolla Nalle Wahlroos on rikastunut. Esko Seppäsen mielestä Wahlroosista tuli miljonääri kansan kustannuksella. 

Minusta taas tuntuu, että valtio olisi menettänyt miljardeja, jos Nallea ei olisi keksitty Sammon omistajaksi.  Kansa on rikastunut hänen siivellään. Jos Postipankki-Leonia-Sampo -ryhmän johtoon olisi palkattu joku muu, niin nykyisen Sammon tuottohistoria näyttäisi varmasti paljon nykyistä laihemmalta.

Nallen ylivoimaisesti arvokkain saavutus on Sampo Pankin myyminen Danske Bankille neljällä miljardilla eurolla syksyllä 2006. Seuraavana vuonna alkoi maailmantaloutta ja osakemarkkinoita ravistellut finanssikriisi. Kansan kirstuun kilahtaneiden verojen jälkeen voittoa jäi vielä liki kolme miljardia, joilla Nalle ryhtyi ostamaan Nordean osakkeita. Sammosta tuli Nordean suurin omistaja.

Sammon markkina-arvo on nyt noin 18 miljardia euroa. Nordeasta se omistaa noin seitsemän miljardin siivun. Veronmaksajina omistamme valtionyhtiö Solidiumin kautta 14 prosenttia Sammosta, joka on maksanut valtiolle vuodesta 2007 lähtien osinkoja yhteensä noin 600 miljoonaa euroa. Sen lisäksi valtion omistuksen arvo Sammossa on noussut yksin tänä vuonna runsaat 30 prosenttia eli 600 miljoonaa euroa.

Suurin ansio nerokkaista sijoituksista lankeaa Wahlroosille, joka omistaa Sammosta pari prosenttia. Omistuksellaan hän on ansainnut kymmeniä miljoonia, mutta mitä sitä kadehtimaan, jos me sivustaseuraajat olemme hyötyneet miljardeja. Ehkä valtion kannattaisi myydä Nallelle muutama prosentti muistakin valtionyhtiöistä, niin saataisiin niidenkin arvo nousuun.

Mainokset