Hinnat kaksinkertaistuvat – vai nousu hidastuu?

Mediassa on levinnyt kohu-uutinen ruuan hinnan kaksinkertaistumisesta vuoteen 2030 mennessä. Keskeisenä syynä pidetään ilmastonmuutosta. Hintojen nousu tuntuu kovalta, mutta on itse asiassa vain 3,7 prosenttia vuodessa.

Viime vuosina keskeisten elintarvikkeiden raaka-ainehinnat ovat nousseet kymmeniä prosentteja vuosittain. Sokerin hinta jopa yli kaksinkertaistui vuoden 2010 aikana.

Siihen verrattuna 3,7 prosentin vuosittaista nousua, vaikka se johtaisikin hintojen tuplaantumiseen 20 vuodessa, voi pitää hyvin maltillisena. Hintojen kaksinkertaistumisen sijasta uutinen olisi voitu otsikoida:”Ruuan hinnannousu hidastuu!”

Tänä vuonna hintojen nousutahti on tasaantunut ja kääntynyt joidenkin raaka-aineiden osalta ainakin hetkelliseen laskuun. Ruuan ja energian hintojen on pelätty kiihdyttävän inflaatiota ja johtavan ohjauskorkojen nousuun. Ainakaan toistaiseksi hintatason nousu ei ole kiihdyttänyt niin sanottua pohjainflaatiota, jossa ruoka ja energia eivät ole mukana.

Pohjainflaatio ja kuluttajahintaindeksi

Ekonomisteista Paul Krugman on jo pitkään ollut sitä mieltä, että keskuspankkien on turha kiirehtiä koronnostojen kanssa. Hintojen nousu voi aiheuttaa hyppäyksen hintatasossa vaikuttamatta pidemmän aikavälin inflaatioon merkittävästi. Siitä todisteeksi käyvät Krugmanin mukaan OECD:n esittelemät kuviot Yhdysvaltain ja euroalueen inflaatiosta.

Kuten kuvasta näkyy kuluttajahintaindeksi heiluu villisti, mutta pohjainflaatio on pysynyt suhteellisen vakaana.