Hyvät uutiset eivät myy

Maailmanloppu on tulossa, jos on pörssikursseja uskominen. Mediat kilpailevat, kuka keksii synkimmät otsikot.

Kreikan ero eurosta maksaa suomalaisille miljardeja ja johtaa Kreikassa sisällissotaan. Espanjan pankkikriisi kaataa saksalaisia ja ranskalaisia suurpankkeja. Nokia ja Outokumpu ajautuvat konkurssiin. Maailma näyttää synkältä, kun sitä lukee uutisten läpi.

Kauhuskenaarioiden maalaaminen kuuluu median rooliin, koska paniikki myy paremmin kuin positiivisuus. Siitä huolimatta on asioita, joista voisi päätellä, että maailma ei ole vielä tuhoutumassa. Yksi niistä on Latvian talouden elpyminen. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n matokuuri on alkanut tehota, vaikka monet vasemmistolaiset ekonomistit nobelisti Paul Krugmanista lähtien ovat julistaneet tiukan talouskurin tuhon tieksi. Islanti nousi jaloilleen pitkälti samoilla eväillä kuin Latvia, ja samaa lääkettä on yritetty syöttää Kreikalle.

Latvian talous on toipunut vauhdilla. Viime vuonna talouskasvu oli 5,5 prosenttia ja kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä peräti 6,8 prosenttia. Eurotalouden taantumasta huolimatta Latvian kasvun odotetaan yltävän tänä vuonna 3,5 prosenttiin. Inflaatio on hallinnassa ja budjettivaje parin prosentin luokkaa eli pienempi kuin suurimmassa osassa euromaita. Verotulotkin ovat kasvaneet odotettua nopeammin.

Latviasta on tulossa Viron kaltainen hyvä esimerkki siitä, kuinka tiukka taloudenpito ja vyönkiristys kantavat hedelmää. Lyhyt tuska on helpompi sietää kuin ainainen ahdistus. Välimeren velkaisissa rantavaltioissa tätä ei ole ihan vielä oivallettu. Latvian tie voisi olla Kreikan tie, jos kansa niin haluaa.

Mitä tulee osakemarkkinoihin, niin paniikki alkaa olla sitä luokkaa, että sijoittaminen tuntua houkuttelevalta. Konkurssihinnoittelu vaikuttaa monen yhtiön kohdalla ylilyönniltä. En usko sen paremmin Nokian kuin Outokummunkaan konkurssiin. Microsoft pelastaa viime kädessä Nokian ja Suomen valtio Outokummun. Näillä hinnoilla voi ostaa molempia.

Samaan aikaan maailmalla kuolataan Facebookin perään hinnalla millä hyvänsä. Analyytikot uskovat kurssin nousevan, koska niin moni haluaa olla Facebookin omistaja. Pitkällä aikavälillä osakkeen hinta perustuu muuhun kuin peukutukseen. Naurettavimpia ovat analyytikot, jotka nyt laskevat kilvan Nokian tavoitehintoja tasolle, joka on jo saavutettu. Missä he olivat muutama kuukausi sitten?

Pari päivää sitten Reuters kertoi, että Windows-puhelinten markkinaosuus on monessa maassa kasvanut reippaasti, Saksassa kaksinkertaistunut viime 12 kuukauden aikana. Kukapa siitäkään olisi kiinnostunut. Nokian strategia on tuhoon tuomittu…

Omistan Nokian ja Outokummun osakkeita ja aion hankkia niitä lisää.