Länsi petti, Venäjä suuttui

Venäjän toiminta Ukrainassa näyttäytyy eri valossa, kun muistaa, mitä Neuvostoliitolle luvattiin Saksojen yhdistyessä.

Iv-lottia, silmä kovana ja kuulo tarkkana
Sotilaallinen jännitys Euroopassa kasvaa. Pakotepolitiikka tuskin johtaa liennytykseen.

Vladimir Putin on helppo leimata Ukrainaa valloittavaksi sotahulluksi fasistiksi, joka lähettää koneitaan ja sukellusveneitään testaamaan Suomen rajoja. Joissain diplomaattipiireissä puhutaan jo, että valta Venäjällä on käytännössä armeijalla ja Putinista olisi tullut nukkehallitsija. Ehkä todellisuus on vielä toisenlainen.

Selitystä Venäjän aggressiivisuudelle kannattaa etsiä historiasta. Kun Mihail Gorbatshov ja Helmut Kohl sopivat Saksojen yhdistymisestä 1990, Neuvostoliitolle luvattiin, että Saksasta tai Natosta ei tule sille uhkaa. Ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher vakuutti venäläiselle virkaveljelleen Eduard Shevardnadzelle, että Nato ei laajene itään.  Saksojen yhdistyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen lunastettiin näillä lupauksilla.

Kuinka sitten kävikään? Nato vyöryttää rajaansa yhä syvemmälle itään ja Yhdysvallat yrittää kaataa Venäjälle myötämielisiä hallituksia Syyriassa ja muualla Venäjän rajojen läheisyydessä. Kuinka Yhdysvallat reagoisi, jos venäläiset operoisivat yhtä aktiivisesti sen rajoilla? Kuuban kriisi oli johtaa ydinsotaan.

Pakotepolitiikka ei tuota tuloksia, vaan kärjistää tilannetta. Yhdysvallat taluttaa EU-maita kuin lampaita teuraalle tekemään vahinkoa itselleen. Adam Smith sanoi jo 1700-luvulla, että paras tie rauhaan ja vaurauteen kulkee vapaakaupan kautta. Pakotteista pitäisi päästä poliittisen sovinnon tielle. Nato-kiivailu tässä tilanteessa tuskin parantaa sen paremmin EU:n kuin Suomen asemaa.

Venäjä on ja pysyy, eikä sen vaikutusta voi poistaa, olipa maan johdossa ärsytetty oligarkki tai kuka tahansa. Uutta Berliinin muuria ei Suomen itärajalle kannata rakentaa, vaikka Venäjä saisi Itä-Ukrainasta itselleen uuden jäädytetyn konfliktialueen Georgian tapaan.

Mainokset