SDP:n johdossa taistellaan nykyisen markkinavetoisen talouden hyväksymisestä ja paluusta menneisyyteen. Valtiouskoon nojaava 70-lukulainen linja näyttäisi jäävän tappiolle.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen herätteli viikonloppuna SDP:n johtoon pyrkivää Antti Rinnettä kannattajineen palaamaan nykyaikaan. Rinne on vaatinut Suomeen sotien jälkeen toteutettua teollisuuspolitiikkaa, jossa valtionyhtiöillä oli tärkeä rooli.

”Siitä puhuminen, että valtio voisi lähteä mukaan vaikka valtiolliseen telakkayritykseen pitääkseen telakoita hengissä, on moraalittomuuden rajalla. En usko, että nykymaailmassa mikään puolue lähtisi enää hankkimaan valtiolle uusia todennäköisesti tappiollisia rahareikiä. Tällä tavalla ei saisi kalastella toimeentulostaan huolissaan olevien levyseppien ääniä”, Vartiainen tyrmäsi Helsingin Sanomissa Rinteen valtiojohtoisen teollisuuspolitiikan.

SDP:n johtajataisto on kärjistänyt talouspoliittiset linjavalinnat. Rinne edustaa menneisyyttä, Urpilainen nykyisyyttä. Urpilainen ymmärtää markkinatalouden vaatimukset paremmin kuin moni SDP:n kannattaja, mistä hän on saanut paljon kuraa päällensä. Suurimpana syntinä kentällä on pidetään valtiovarainministerin taipumista yhtiöveron alennukseen.

Viimeisten mielipidemittausten  mukaan istuvan puheenjohtajan asema on vahvistunut. Ehkä viime aikojen isot investointilupaukset ja yritysjohtajien veroalesuitsutus vievät Urpilaisen voittoon. Markkinausko SDP:n sisällä on vahvistunut, mutta vanhoillinen vasemmisto haikailee suljetun suunnitelmatalouden perään.

”Jos olisin itse nyt eurooppalaisen sosialistipuolueen johtaja, nostaisin markkinataloutta liput liehuen, en anteeksi pyydellen”, Vartiainen ohjeisti puheenjohtajaksi pyrkivää kaksikkoa.

Sosialidemokraattien markkinauskossa ei ole kyse julkisten palveluiden heikentämisestä tai suoraviivaisesta yksityistämisestä, vaan parempien edellytysten luomisesta sille, että hyvinvointiyhteiskunta menestyisi globaalissa kilpailussa. Verotusta kiristämällä siihen ei päästä, koska yritykset ja parhaat veronmaksajat karkaavat helposti ulkomaille.

Hyvinvointiyhteiskunta voi Vartiaisen mielestä pelastua, jos ”kanveesissa makaavat vain ne, jotka todella tarvitsevat apua”.  Ajatuksiltaan Vartiainen tulee lähelle nykyaikaan sovellettua klassista liberalismia. Sen sijaa Antti Rinteen ajattelua hämärtävät menneisyyden hämähäkinseitit. Hän syyttää Vartiaista oikeistolaisuudesta ja inhimillisyyden unohtamisesta.

”Tämmöinen maailmankuva voi tulla, kun voi ottaa punaviiniä työpäivän keskellä ja pienet torkut”, oli Rinteen vahva analyysi Vartiaisen lausunnoista.

Rinne itse pistäisi valtion rakentamaan vientiteollisuutta ja työpaikkoja. Ikävää, ettei hän ole tutustunut paremmin SDP:n suurena ajattelijana pidetyn Kalevi Sorsan ajatuksiin markkinataloudesta. Sorsa yritti pääministerinä 1970-luvulla toteuttaa valtiojohtoista teollistamista, mutta epäonnistui surkeasti.  Sorsa havaitsi, että markkinat hoitavat työllistämisen valtiota paremmin.

”Se vanhanaikainen politiikka, joka otti yhtäältä verotuksella rahaa ja sijoitti toisaalta työllistämiseen. Se merkitsi sitä, että työpaikkoja vain tuhoutui siellä, mistä rahaa otettiin enemmän kuin niitä syntyi siellä mihin rahaa sijoitettiin”, Sorsa tunnusti Kauppalehdessä vuonna 1982.

Luova tuho takaa kasvun, valtion ohjailu ja valtion omistaminen vievät siltä voiman. Tuotteet, teknologiat ja tuotantotavat kehittyvät parhaiten vapaassa kilpailussa. Ihmiset, uudet ideat ja yritykset ovat kasvun moottori. Sääntelyä, valvontaa ja veroja lisäämällä moottori hyytyy, kuten viime vuodet ovat osoittaneet.