Yritystoimintaa ei kannata rakentaa valtion tuen varaan. Vastikkeeton tuki turmelee myös yksilöitä.

Valtiota huudetaan apuun aina, kun joku suuri työnantaja ajautuu vaikeuksiin. Uskomus on, että valtion tuki pelastaisi yrityksen vaikeuksista tai julkisilla varoilla voitaisiin luoda uusia pysyviä työpaikkoja. Englantilainen taloustieteilijä John Maynard Keynes uskoi, että taantuman tai laman uhatessa työttömyyttä voidaan torjua, kun julkisia menoja lisätään. Keynesin mukaan taantumaa on paras torjua kysyntää kasvattamalla.

Klassiseen talousliberalismiin nojaavan Itävallan koulukunnan taloustieteilijät ja nobelistit kuten Friedrich Hayek ja sittemmin Milton Friedman eivät Keynesin teoriaan usko. Heidän mielestään valtion ei pidä puuttua markkinoiden toimintaan, koska työttömyyttä ei voi pitkällä aikavälillä torjua vain kysynnän kautta.

Klassinen liberalismi oli talouden valtavirtaa aina 1930-luvun suureen lamaan asti. Sen jälkeen keynesiläisyys ja valtiososialismi valtasivat alaa, kunnes taas 1970-luvun suurtyöttömyys ja samaan aikaan kiihtynyt inflaatio osoittivat Keynesin teorian vääräksi. Rahan määrän kasvattaminen ei poistanut työttömyyttä, mutta aiheutti kyllä hintojen nousua. Vuonna 2008 maailmalle levinnyt finanssikriisi nosti keynesiläisen elvytyksen uudelleen suosioon, mutta talouskasvua tai työllisyyttä sillä ei ole saatu parannettua.

Liberalistisen ajattelun mukaan valtion tuki edesauttaa ainoastaan ylläpitämään kilpailukyvytöntä tuotantoa, joka ennen pitkää rapauttaa taloutta ja johtaa lopulta työttömyyden kasvuun. Keynesiläinen rahaelvytys pitää ihmiset ja investoinnit vanhoilla tuottamattomilla aloilla sen sijaan, että yritysten olisi pakko tehdä keksintöjä ja luoda uutta kasvua.

Työttömyys ei
parane rahaa painamalla

Hayekin mukaan työttömyys ei niinkään johdu kysynnän puutteesta, vaan tuotannon ja työvoiman keskittymisestä väärille aloille. Sen sijaan, että valtio tukisi kilpailukyvyttömiä telakoita tai muita yrityksiä, työvoimaa pitäisi ohjata aloille, joilla on kysyntää.

Suomeen tuodaan parhaillaan sairaanhoitajia Espanjasta, vaikka maassa on 30 000 koulutettua sairaanhoitajaa töissä muilla aloilla tai osa jopa työttömänä. Valtion työvoimatuki osaltaan jäykistää markkinoiden toimintaa, koska työvoima ei liiku työpaikkojen perässä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen on herättänyt aiheellista keskustelua Suomen työmarkkinoiden jäykkyydestä. Hänen mukaansa työnteon pitäisi olla aina kannattavampaa kuin työttömyys. Se on kuultu monta kertaa poliitikkojen suustakin, mutta mitään ei ole tapahtunut. Tehokkain keino olisi työvelvoite eli vastikkeettomien työttömyyspäivärahojen maksun lopettaminen.

Toimittaja Elina Grundströmin Helsingin Sanomien kolumnissaan esittämä väite, että akateemisesti koulutettuja ihmisiä ei pidä määrätä tehtäviin, jotka eivät motivoi, kuulostaa oudolta. Uskon ja pelkään, että aika moni akateeminen tekee tälläkin hetkellä työtä, joka ei suuresti motivoi. Ja mitä häpeällistä olisi ajaa taksia, jos muita töitä ei ole tarjolla? Miksi veronmaksajien täytyy ylläpitää työttömien akateemisten armeijaa? Töitä kyllä on, jos on tahtoa.

Vastikkeeton valtion tuki turmelee sekä yrityksiä että yksilöitä.

Istuin hiljattain työmatkalla linja-autossa ammattiterapeutin vieressä. Keskustelimme yksilön vastuusta ja sen ulkoistamisesta. Terapeutti auttaa rikkinäisiä ja väkivallan kouriin joutuneita perheitä. Hän kertoi, että yksi selkeä syy syrjäytymiseen ja perheongelmiin on vastikkeettomien tukien jakamisessa. Jos nuoret ja muut työttömät velvoitettaisiin tukea vastaan edes lyhytaikaisiin töihin, heidän osallistumisensa yhteisölliseen toimintaan viriäisi ja he ottaisivat enemmän vastuuta omasta elämästään. Terapeutin mukaan kaiken vastuun ulkoistaminen valtiolle on mennyt vaarallisen pitkälle.

Lehtien palstoilla kysellään, mitä hallitus voi tehdä. Harva kysyy, mitä minä voin tehdä? Liian moni hekumoi keynesiläisen valtiososialismin perään.