Hallituksen paluu 80-luvulle

Hallitus hapuilee teollisuuspolitiikassa. Linja on hukassa kuin 80-luvulla, jolloin luotiin pohja historian pahimmalle lamalle.

Valtiovarainministeri Erkki Liikanen (sd) ja pääministeri Harri Holkeri (kok) ajoivat Suomen talouden kiville 1980-luvulla. SDP lähti hallitusyhteistyöhön, koska kokoomuksella ei ollut  "mitään politiikkaa, ei kerrassaan mitään".
Valtiovarainministeri Erkki Liikanen (sd) ja pääministeri Harri Holkeri (kok) ajoivat Suomen talouden kiville 1980-luvulla. SDP lähti hallitusyhteistyöhön, koska kokoomuksella ei ollut ”mitään politiikkaa, ei kerrassaan mitään”.

Kokoomus ja sosialidemokraatit löysivät toisensa 1980-luvun puolivälissä, kun ne muodostivat hallituksen Harri Holkerin johdolla. Presidentti Mauno Koivisto runnoi hallituksen kasaan porvaripuolueiden kassakaappisopimuksesta huolimatta. Keskustapuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen oli kuolla vitutukseen.

Kokoomus ja SDP tulivat hallitukseen hyvin erilaisista lähtökohdista. SDP kammoksui Väyrystä ja piti llkka Suomisen johtamaa kokoomusta helpompana vaihtoehtona hallituskumppaniksi, vaikka kokoomus ajoi valtionyhtiöiden yksityistämistä.

SDP:n puoluesihteeri Erkki Liikanen kertoi kesällä 1986 puoluetoimikunnalle, että ”kepu on siirtymässä eurooppalaisen keskustan oikeaan laitaan. Puheet valtion teollisuuden yksityistämisestä ovat piilotettua uusoikeistolaisuutta, jonka kanssa me joudumme vakavaan aatteelliseen kamppailuun”. Kamppailu kokoomuksen kanssa olisi siis helpompaa.

Kalevi Sorsan jälkeen SDP:n puheenjohtajaksi noussut Pertti Paasio totesi samana syksynä, että ”kokoomuksella ei ole mitään politiikkaa, ei kerrassaan mitään. Kunnallispolitiikkaahan sillä tietysti on. Mutta noin valtakunnallisesti ei ole mitään aineksia, kun se ei viitsi vastustaa meidän politiikkaamme kunnolla”.

Nyt hallituksessa ollaan samankaltaisessa tilanteessa. SDP yrittää paluuta osittaiseen valtiososialismiin, eikä kokoomuksella näytä olevan aseita puolustaa omaa teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaansa, jos sellaista ylipäätään on. SDP:n myötäilee joka tapauksessa ammattiyhdistyssiiven vaatimuksia valtion laajemmasta osallistumisesta kannattamattomien teollisuudenalojen tukemiseen.

Sosialisointipuheista tuli
”täydellistä huuhaata”

SDP:n sisällä käytiin kovaa vääntöä suhtautumisesta sosialismiin, kun puolueen periaateohjelmaa uudistettiin ennen vuoden 1987 vaaleja. Keskeisenä kysymyksenä oli valtion osallistuminen yritystoimintaan. Puoluetoimikunnassa puheenjohtaja Kalevi Sorsa esitti periaateohjelmaan muotoilua, jonka mukaan ”yhteiskunnan kokonaisedun toteuttamiseksi valtiovallalla olisi oltava mahdollisuudet ohjata raha-, vakuutus- ja luottolaitosten toimintaa”.

Paasion halusi tekstiin jotain ”kohtalonomaista”, joka tarkoitti, että pankit ja vakuutuslaitokset olisi saatettava valtion omistukseen, silloin kun se osoittautuu historiallisesti välttämättömäksi. Tähän muotoiluun Sorsa totesi, että ”sekin on tietysti täydellinen huuhaa”.

Paasio otti puheeksi koko sosialisointilauseen mielekkyyden:

”Pitäisin jossain määrin kyseenalaisena koko tätä hommaa. Minä luulen, että lauseen tarpeellisuus on tällaisten tunnustuksellisten vasemmistososialistien virtausten tyydyttämiseksi täällä olemassa, jotta ei voitaisi sanoa, että sitä keskeistä kohtaa vanhasta periaateohjelmasta on vesitetty”.

Kokoomuksessa demareiden tunnontuskat huomattiin. Puoluesihteeri Jussi Isotalo otti SDP:n aatteelliset ongelmat esiin puheessaan puoluevaltuustolle ennen vaaleja.

”Sosialidemokraatit ovat aatteellisesti puun ja kuoren välissä. Periaateohjelmansa laatimistyössä SDP:n johto haluaisi ratsastaa kohti porvarillisen aatteen laitumia, mutta se pelkää samalla, että aatekomeron naftaliinissa oleva sosialismin luuranko varastetaan SKDL:n toimesta”, Isotalo analysoi tilannetta.

SDP:n periaateohjelmaan tuli lopulta muotoilu, jonka mukaan ”yhteiskunnan on ohjattava pankkien ja vakuutusyhtiöiden toimintaa ja yleisen edun niin vaatiessa hankittava niitä hallintaansa”.

Yksityistäminen vaikea
pulma demareille

Kovaa ideologista ja periaatteellista keskustelua käytiin valtionyhtiöiden yksityistämisestä. Lähtökohtaisesti SDP vastusti sitä, mutta puolueessa oli haluja molempiin suuntiin. SDP:n ensisijainen tavoite oli edistää henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksiin yhteistoimintarahastojen kautta.

Hallitusneuvotteluissa kokoomus vaati valtionyhtiöiden yksityistämisen selvittämistä, mikä kelpasi demareille. Puoluesihteeri Liikanen korosti, että kyse oli vain selvityksestä: ”Tämä on selvitys. Tämä on tietty vastaantulo porvareille, jotka vaativat valtionyhtiöiden toiminnan rajoittamista, osittain yksityistämistä, rönsyjen leikkaamista. Mutta tässä me pidimme tilanteen kuitenkin kohtuullisena”.

SDP:n talousajattelijana tunnettu ekonomisti ja pankkimies Eero Tuomainen puolusti voimakkaasti valtionyhtiöiden yksityistämistä:

”Jos nyt mietitään tätä uutta tilannetta, joka on aivan selvästi syntymässä, firmoilla on valmiutta muuttaa rahoitushuoltoaan niin, että niistä tulee pörssiyhtiöitä. Valmius on tulla markkinoille hyvin nopeasti, jos lupa tulee. Nyt on mahdollista hyödyntää uusia rahoituslähteitä. Ihmisten sijoitushalukkuus on selvästi lisääntynyt ja myöskin heidän käytettävissään olevat rahavarat. Sen näkee selvästi pörssikursseista.  Valtionyhtiöt voisivat olla rahanhakemisessa mukana. Joku voi pitää jopa kasinotaloushuuman lietsontana, mutta joku linja pitäisi puolueella olla.”

Liikasen mukaan yksityistämisessä voitaisiin edetä, mutta vain yhtiöissä, joissa on jo yksityistä omistusta. eikä valtion 50 prosentin omistusrajasta pitäisi tinkiä.

Pörssin pelisäännöt
piti saada kuntoon

Eduskunnan puhemieheksi valien jälkeen valittu Matti Ahde oli varauksellinen yksityistämisen suhteen, koska pörssin pelisäännöt olivat siihen aikaan varsin hämärät, kun lainsäädäntö puuttui. Kasinotalous ja sisäpiirikaupat olivat nousseet otsikoihin.

 ”Nyt kokoomus on tehnyt poliittisesti suuren periaatekysymyksen siitä, että pitää tehdä periaatepäätös, että valtionyhtiöt voivat mennä pörssiin ja ehkä löytävät sieltä suuremman osan tulevaisuudestaan, kaikki eivät sinne edes sovi. Jos nämä päätökset joudutaan tekemään ensin ja sitten sen jälkeen päätöksiä palkansaaja- tai sijoitusrahastoista yrityksissä ja työntekijöiden osallistumisesta yrityksiin ja pörssilainsäädännön ajan tasalle saattamisesta, koska sehän on tällä hetkellä tosiasia, että pörssilainsäädäntö Suomessa on kansainvälisestikin vertailtuna erittäin alkeellisella tasolla.”

Myös puolueen sisärenkaan vaikuttaja Paavo Lipponen vaati pörssilainsäädännön kehittämistä. Hänen mielestään valtionyhtiöitä voitaisiin tiettyyn rajaan yksityistää, mutta niiden pitäisi myös luoda uutta.

”Ne voisivat hautoa uusia yrityksiä ja sitten myydä niitä. Ja miksei voitaisi myöskin perustaa uusia valtionyhtiöitä. Se puuttuu tästä näkökulmasta”, Lipponen sanoi puoluetoimikunnassa.

Sorsa piti kiinni valtion vahvasta roolista yritysten omistajana. Sen sijaan käynnissä oleva pääomamarkkinoiden vapauttaminen ei puolueita tai uutta hallitusta juuri kiinnostanut, vaikka kasinotalouteen puheissa kyllä viitattiin.

Eläkkeelle siirtyvä valtiosihteeri Raimo Sailas muistelee Helsingin Sanomissa, että hallitus ei olisi kertaakaan käynyt kunnon keskustelua markkinoiden liberalisoinnista. Hyvin suurella todennäköisyydellä hän muistaa oikein. Suomen taloushistorian suurin murros jäi yksityistämistä koskeneen ideologisen tikanheiton jalkoihin.

”Käsitykseni mukaan sosialidemokraattisen puolueen tulisi asettua sille kannalle, että oleellista on, että määräysvalta yhtiössä säilyy valtiolla. Se on se oleellinen seikka. Muutoin yhtiön rahoitusta voidaan hoitaa sen yhtiön edun mukaisesti”, Kalevi Sorsa pohti.

Paasio asettui myös tukemaan vahvaa valtion roolia, koska hänen mielestään

”kokoomukselle on ideologinen kysymys, että valtionyhtiöistä pikkuhiljaa saadaan aikaan ikään kuin väistyvä ilmiö tässä yhteiskunnassa”.

Kokoomuksen ja SDP:n väliset ideologiset erot suhtautumisessa valtionyhtiöihin eivät näytä paljon muuttuneet. Ainoastaan kokoomuksen altavastaajan asema on säilynyt ennallaan. Jutta Urpilainen voi ihmetellä kuin Pertti Paasio vajaat 35 vuotta sitten – ” kokoomuksella ei ole mitään politiikkaa, ei kerrassaan mitään”.

Mainokset