Taloustieteilijät keksivät harvoin uutta. Nykyiselle taantumalle ja sen lieveilmiöille löytyy selitys yli 150 vuoden takaa.
Maailmalla kiistellään jatkuvasti millä tavalla valtion pitäisi osallistua talouden ohjaukseen. Jotkut vaativat kovaa talouskuria, toiset lisää elvytystä. Samaan aikaan keskuspankit pumppaavat rahamarkkinoille rajattomat määrät halpaa luottoa.
Rahaa on tarjolla, mutta se ei tuota sen paremmin kasvua kuin inflaatiotakaan. Taloustieteilijät ovat ymmällään. Tavallisesti rahan tarjonnan lisääminen on lisännyt kysyntää ja nostanut hintoja. Nyt siitä ei ole merkkejä.
Selitys nykyiseen tilanteeseen löytyy jo vuodelta 1867. Filosofi ja taloustieteilijä John Stuart Mill julkaisi silloin kirjoituksensa ”On Credit Cycles and the Origin of Commercial Panics”. Mill pohtii siinä varallisuuskuplien syntyä ja romahdusten aiheuttamaa paniikkia, joka halvaannuttaa talouden usein pitkäksi aikaa. Millin mielestä laman ratkaisu ei löydy rahasta vaan ihmisten mielestä.
Mill kehitti oman finanssikriisimallin, jota monet taloustieteilijät ovat sittemmin kopioineet. Yksi tunnetuimmista Millin mallin hyödyntäjistä oli maailman johtaviin rahoitusteoreetikkoihin kuulunut Hyman Minsky.
Mill jakaa finanssikriisin kehittymisen viiteen vaiheeseen:
- Kuplan synty
- Luotonannon kiihtyminen
- Ostohuuma
- Hintojen lasku
- Romahdus
Alkuvaiheessa markkinoilla syntyy uusia sijoitusmahdollisuuksia kuten vuosituhannen vaihteen internetyhtiöt tai kymmenen vuotta myöhemmin tuottoisina pidetyt amerikkalaiset asuntolainajohdannaiset. Uudet sijoituskohteet imevät pääomia perinteisistä tuotannollisista investoinneista.
Koska uudet kohteet tuottavat hyvin, pankit ovat halukkaita lisäämään luotonantoaan. Uutta rahaa eivät luo pelkästään vanhat pankit, vaan markkinoille syntyy uusia pankkeja ja sijoitustuotteita. Alhainen korkotaso kiihdyttää luotonannon kasvua. Ahneus kasvaa.
Ostohuuman aikana sijoittajat kyseenalaistavat vanhat arvonmäärityksen mallit. Vuosituhannen vaihteessa puhuttiin uudesta taloudesta, jossa vanhat lainalaisuudet eivät enää päteneet. Usko pysyvään nousuun vahvistuu.
Ennen pitkää varovaisimmat sijoittajat alkavat epäillä varallisuushintojen kestävyyttä. Nokkelimmat sijoittajat myyvät omistuksiaan, kun viimeiset jonottavat vielä ostettavaa. Epäluottamus leviää nopeasti, ja hinnat laskevat. Pankkien luottotappiot kääntyvät nousuun. Markkinoilla paljastuu laittomuuksia.
Lopulta pelko valtaa mielet. Paniikki johtaa pakkomyynteihin ja hinnat romahtavat. Tappiot leviävät laajalle ja pankit ajautuvat vaikeuksiin.
Mill ymmärsi, että paniikin jälkeen talouden elpyminen voi kestää vuosia. Pelko pitää otteessaan, ja romahduksen jättämät arvet umpeutuvat hitaasti. Uuden rahan pumppaaminen markkinoille ei auta, jos kotitaloudet pidättäytyvät kuluttamasta ja yritykset investoimasta. Rahan määrän kasvu ei näy inflaatiossa ennen kuin luottamus alkaa palautua, ja ahneus alkaa taas voittaa pelon.
John Stuart Mill tiesi, että mieli on rahaa mahtavampi markkinoiden heiluttaja.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty James Montierin kirjaa ”The Little Book of Behavioral Investing”.
Talouden tulkki 