Talous ajaa mediaa ahtaalle

Kun mediatalon talous sukeltaa, journalismin rajat kapenevat.

HSHelsingin Sanomien päätoimittajan Mikael Pentikäisen erottamisen taustat herättävät kysymyksiä. Kumpaan Sanomien hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin hermostui enemmän, lehden poliittiseen linjaan vain heikkoon taloudelliseen kehitykseen?

Sanomien toimittajat koettelivat Herlinin sietokykyä kahtena päivänä peräkkäin. Vierailijaprofessorina Tampereella toiminut tutkiva toimittaja Tuomo Pietiläinen muisteli kuinka hän sai Herlinin raivostumaan sisäpiirinkauppoja koskeneessa epäilyssä, josta ei tullut syytettä . Seuraavana päivänä pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen käänsi puukkoa haavassa ja kirjoitti, että Herlinin lempilapsella Teknologiateollisuudella on aivan liikaa valtaa.

Helsingin Sanomien toimitus koetteli journalistisen vapauden rajoja. Joku olisi voinut sanoa, että nyt pojat kaivavat verta nenästään. Kannattaa lorottaa ennemmin pesästä ulos kuin sisään.

Erokirjeessään Pentikäinen myönsi epäsuorasti, että toimituksen vapauteen oli puututtu. ”HS:llä on vahva tulevaisuus vain, jos sen journalismi on kunnossa ja toimitus saa sellaisen työrauhan ja vapauden, jotka se ansaitsee”, Pentikäinen kirjoitti.

Journalistinen vapaus on hieno ihanne, mutta viime kädessä siitä päättää suurin omistaja. Helsingin Sanomien toimitus on aina kunnioittanut omistajan ääntä, vaikka samalla on korostettu journalistista itsenäisyyttä. Aatos Erkkoa ei haluttu ärsyttää. Nuorena kesätoimittajana sain selvät ohjeet, miten Erkolle tärkeistä aiheista piti kirjoittaa.

Erkon kuoltua moni asia on muuttunut. Sanomien kannattavuus on hollantilaisten tv-ostosten myötä romahtanut, lippulaiva Helsingin Sanomien levikki on voimakkaassa laskussa ja mainosmyynti seuraa perässä. Verkkostrategiassa Sanoma on ollut hidas ja hukassa. Yhtiö on joutunut turvautumaan irtisanomisiin, ja nyt etsitään syöksykierteelle katkaisijaa. Erkko pyörii haudassaan.

Poliittinen herkkähipiäisyys ei siis välttämättä ole päätoimittajan potkujen ainoa eikä tärkein syy. Taloustaantuma ja arvonlisäveron korotus ajavat kaupallista mediaa ahtaalle, osittain omasta syystä. Mediamogulit kuvittelivat, että hallitus ei uskalla nostaa veroa arvosteluryöpyn pelossa. Varsinainen vaikuttaminen jätettiin puolitiehen, ja nyt siitä maksetaan kovaa hintaa.

Hallitus puolestaan ei tehnyt kotiläksyjään. Niin kuin muissakin veropäätöksissä, seurauksien arviointi unohtui. Se pätee myös Yle-veroon. Yle on ainoa media, joka jatkaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut mediamarkkinoilla. Yhtiöllä on yhä noin 3 500 työntekijää, likimain saman verran kuin 2007 ennen kansainvälisen finanssikriisin ja euroalueen velkaongelmien kärjistymistä. Henkilöstökulut nielevät puolet Ylen puolen miljardin euron budjetista. Viime vuonna Ylen henkilöstömenot kasvoivat 9,5 miljoonaa euroa, kun muissa mediataloissa on säästetty ja irtisanottu työntekijöitä.

Yle-veroa säädettäessä olisi pitänyt määritellä Ylen julkisen palvelun tehtävä selkeämmin ja arvioida yhtiön taloudellisesti turvatun aseman vaikutukset mediakilpailuun. Keskittymällä laadukkaaseen uutis- ja ajankohtaistuotantoon sekä kotimaiseen draamaan ja viihteeseen sekä erityisryhmien ohjelmiin Yle pystyisi selviytymään huomattavasti pienemmällä budjetilla. Ulkomaisten visailujen, tanssikilpailujen ja muun hömpän ostaminen verovaroilla on tuhlausta. Lain mukaan julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:

1) tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;

2) tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;

3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen-, romanin- ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;

5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;

6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;

7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

Mainokset