Muutamat verkkolehdet pitävät Ylen radiokolumniani Suomen Pankin pääjohtajavalinnasta lähinnä henkilökohtaisena arvosteluna tai tölvimisenä. Niin kapeakatseinen en sentään ole. Erään Suomen Pankista saamani palautteen mukaan tekstissä on viiltävää poliittista analyysia. Kiitos siitä! Ja tässä kolumni kokonaisuudessaan:

Pankkivaltuusto hakee Suomen Pankille pääjohtajaa. Erkki Liikasen seitsemän vuoden kausi pankin johdossa päättyy heinäkuussa, ja hän on ilmoittanut hakevansa jatkoa. Viimeksi Liikasen kanssa paikasta kisasi toinen kokenut EU-vaikuttaja, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman. Valintamenettelyn kiinnostavin kysymys on, lähteekö Korkman tällä kertaa kisaan mukaan? Ehkä kannattaisi.

Seitsemän vuotta minkä tahansa laitoksen tai yrityksen johdossa on pitkä aika, neljästätoista vuodesta puhumattakaan. Suomen Pankin johtokunta muutti pääjohtajan omasta aloitteesta kaikki päällikkövirat määräaikaisiksi, ettei kukaan jämähtäisi paikalleen viittä vuotta pidemmäksi aikaa. Tällä haluttiin lisätä talon sisäistä liikkuvuutta ja ammatillista kehittymistä.

Organisaation uudistumisen ja kehittymisen kannalta on tervettä, jos myös ylin johto vaihtuisi säännöllisesti. Ehkä pankin johtokunta voisi myös elää niin kuin saarnaa.

Seitsemässä vuodessa ehtii hyvin antamaan ja toisaalta oppimaan sen, mitä pystyy. Ennen pääjohtajan valintaa on hyvä arvioida jatkokautta hakevan Liikasen saavutuksia. Niistä näkyvin ja mieleenpainuvin taitaa tällä hetkellä olla Suomen Pankin taideaarteiden tuominen koko kansan katsottaviksi.

Mutta mikä on Suomen Pankin pääjohtajan tärkein tehtävä?

Hän on pankin johtokunnan puheenjohtaja ja päättää, mitä asioita johtokunnassa käsitellään. Pääjohtaja on myös pankin operatiivinen johtaja, ja Liikanen on käytännössä tehnyt työpaikastaan päällikköviraston. Toisin sanoen muut tekevät ja johtokunta päättää juuri niin kuin Liikanen haluaa. Kollegiosta eli yhteisestä päätöksenteosta on enää vain muisto jäljellä.

Pankin johtamisen rinnalla pääjohtajan keskeisin tehtävä on Euroopan keskuspankin neuvoston jäsenyys. Neuvosto on EKP:n tärkein elin, joka päättää euroalueen korkotasosta ja välillisesti jokaisen asuntovelkaisen lainanhoitokuluista. Neuvostossa pääjohtajat edustavat itseään, eivät omia keskuspankkejaan tai poliittisia taustavoimiaan. Päätöksenteossa heidän pitäisi ottaa huomioon ainoastaan koko euroalueen etu.

Liikanen on virkaiältään yksi kokeneimmista neuvoston jäsenistä ja uskollinen pääjohtaja Jean-Claude Trichet’n tukija. Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajaksi siirtynyt Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen kutsui Liikasta Suomen omaksi tasku-Trichet’ksi. Niin tarkasti Liikanen toistaa Frankfurtissa jaettua sanomaa.

Neuvoston jäsenyys on tuonut pääjohtajan työhön jännittävän kansainvälisen ulottuvuuden, josta Liikanen ei tohtisi luopua. Hän matkustaa mielellään maailmalla ja esiintyy sulavasti tärkeimpien keskuspankkijohtajien rinnalla.

Liikanen on hoitanut kansainvälisen työsarkansa kunnialla, mutta kotimaassa hän ei ole juuri loistanut. Edeltäjäänsä Matti Vanhalaan verrattuna Liikasen avaukset ovat olleet varovaisia tussahduksia.  Vanhalan puheista on Suomen taloushistoriaan jäänyt esimerkiksi ehdotus tulopoliittisten kokonaisratkaisujen eli tupon romuttamisesta vuonna 2002. Vanhalan ajatukset paikallisesta sopimisesta ovat edelleen ajankohtaisia.

Liikasen vaisu rooli kotimaassa johtuu hänen poliitikkotaustastaan. Hän ei halua tai uskalla astua poliittisten päättäjien tai etujärjestöjen varpaille. Päättäväthän poliitikot myös hänen jatkostaan. Vanhala sen sijaan käytti älyllistä ärsytystä herättääkseen yhteiskunnallista keskustelua.

Kuinka Liikanen on menestynyt pankin operatiivisena johtajana?

Hän on asettanut tavoitteeksi, että pankki on yksi Euroopan tehokkaimmista keskuspankeista. Väki on vähentynyt tasaisesti palvelujen ulkoistamisen ja eläköitymisten seurauksena, mutta isoja strategisia päätöksiä toimintojen alasajosta tai painopisteiden selvistä muutoksista ei ole tehty. Työviihtyvyys pankissa on seitsemässä vuodessa mennyt pikemmin huonompaan kuin parempaan suuntaan. Jotain tästä kertoo useiden avainhenkilöiden lähtö muutaman viime vuoden aikana – joukossa päällikkötason virkamiehiä, asiantuntijoita ja Liikasen henkilökohtainen sihteeri.

Ei ole salaisuus, että henkilökunta toivoi Sixten Korkmanista pankin pääjohtajaa. Hänellä olisi tehtävään yhä kaikki edellytykset.

Liikanen on onnistunut poliittisessa vaikuttamisessaan niin hyvin, että jopa porvarihallitus on valmis nimittämään sosialidemokraatin tärkeään virkaan. Pankkivaltuustossa Liikasella on erityisesti puheenjohtaja Timo Kallin jakamaton tuki. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen tunnustaa myös punaista väriä, koska Liikanen oli hänelle arvokas apu ministerikauden alussa, kun Katainen vielä opetteli eurooppalaisen finanssipelin sääntöjä. Kokoomuksessa ainoa Liikaseen epäilevästi suhtautuva johtohahmo on ulkoministeri Alexander Stubb.

Näyttää selvältä, että pankkivaltuusto asettaa Liikasen ykkösehdokkaakseen. Tästä huolimatta yllätyksiä voi vielä tulla.

Sinikka Salon julkisuuteen tuomat kiusaamisväitteet ovat vielä todellista selvitystä vailla. Presidentti Tarja Halonen kuuluu Salon naisverkostoon, ja kannattaa muistaa, että Halonen nimitti Salon Suomen Pankin johtokuntaan vastoin pankkivaltuuston ja hallituksen esitystä. Olisi mielenkiintoista kuulla millaisia välipuheita Salo ja Halonen käyvät ennen lopullista nimitystä.

Jos olisin Sixten Korkman tai joku muu yhtä fiksu mies, ilmoittautuisin kisaan mukaan. Kaikkia kortteja ei ole vielä käännetty.