Kreikkaa pidetään esimerkkinä budjettileikkausten vaaroista. Yhdysvalloissa talous kasvaa talouskurista huolimatta. Miksi?

Vasemmiston suuresti ihailema nobelisti ja populisti Paul Krugman on vuosikaudet väittänyt, että budjettivajeiden leikkaaminen syventää taantumaa ja johtaa pahimmillaan kreikkalaistyyliseen lamaan kaikkialla Euroopassa.

Krugman on kolumneissaan arvostellut jatkuvasti sekä Eurooppaa että Yhdysvaltain hallitusta vaarallisesta julkisten menojen leikkaamisesta, mikä hänen mielestään estää talouden elpymisen.

Yhdysvalloissa valtion budjettivaje on kutistunut puoleen finanssikriisin aallonpohjasta, mutta siitä huolimatta talouskasvu on kiihtynyt ja työttömyysaste puolittunut. Krugmanin tavoin keynesiläisenä kasvupolitiikan kannattajana tunnettu taloustieteilijä Jeffrey Sachs muistuttaa, että talouskuri on toiminut myös Britanniassa, missä rakenteellinen budjettivaje on puolitettu, mutta talous kasvaa ja työttömyys alenee.

Krugman osaa argumentoida ja vasemmistolainen talousajattelu Yhdysvalloissa kasvattaa suosiotaan. Helsingin Sanomien Saska Saarikoski putoaa myös Krugmanin ansaan ja kirjoittaa, että Yhdysvaltain talous on kääntynyt kasvuun 800 miljardin dollarin elvytyksen ansiosta. Tosi asiassa budjettivaje on supistunut juuri sen verran, eli julkisia menoja ei ole lisätty vaan vähennetty, minkä Krugman itsekin myöntää.

Krugmanin mukaan julkisten menojen leikkaajana ja sääntelyn purkajana tunnettu Ronald Reagan oli 1980-luvulla suurempi elvyttäjä kuin Barrack Obama, joka on vähentänyt julkisia menoja.

Julkisten menojen kasvattaminen ei ole ainoa keino luoda talouskasvua. Yhdysvalloissa on toteutettu voimakas rahapoliittinen elvytys finanssipolitiikan kiristämisen vastapainona.  Keskuspankin setelimylly on tukenut kasvua. Lisäksi liuskekaasu ja -öljy ovat auttaneet talouden elpymistä. Julkisella rahalla ei ole pidetty pystyssä lahoavia rakenteita kuten Euroopassa, vaan on annettu markkinoiden toimia.

Amerikkalaisen työllisyyden aleneminen näyttää hyvältä lukuina, mutta keskipalkat ovat laskussa, työajat  ja -suhteet ovat lyhentyneet ja työmarkkinoilta on lähtenyt työvoimaa, mikä alentaa työllisyysastetta. Talouden resurssit käyvät siis edelleen vajaalla, mikä toisaalta hillitsee hintapaineita, kun talouden toipuminen toivottavasti jatkuu.

Budjettivajeiden kasvattaminen ei näyttäisi olevan oikotie onneen, vaikka kreikkalaiset ja monet muut eurooppalaiset niin näyttävät uskovan. Järkevä julkisten menojen supistaminen yhtä aikaa rahapoliittisen elvytyksen, verokevennysten ja sääntelyn purkamisen kanssa tuottaisi pitkällä aikavälillä terveen talouden.

Toki jokaisella maalla on omat erityispiirteensä. Kreikassa ongelmat eivät ratkea millään talouspolitiikalla ennen kuin veronkierto ja korruptio saadaan kitkettyä.