Kultapossukerho paineessa

Suomalaisen eläkejärjestelmän kultapossukerho on joutunut kovan kritiikin kohteeksi. Ylen Aamu-TV:ssä Kalle Isokallio vaati Ilmarisen toimitusjohtajaa Harri Sailasta eroamaan Finnairin ja Ilmarisen asuntokauppojen vuoksi.

Onko Harri Sailaksen lähtölaskenta alkanut?

Eläkeyhtiöitä on aika ajoin arvosteltu sulkeutuneisuudesta ja etujen jakamisesta kavereiden kesken. Mukana kultapossukerhossa ovat eläkeyhtiöiden lisäksi järjestelmää pyörittävät työnantajien ja työntekijöiden etujärjestöt sekä hallintoelimissä istuvat kansanedustajat ja pörssijohtajat.

Kalle Isokallio latasi Ylen Jälkiviisaissa, että Harri Sailas on asuntokauppojen todellinen konna. Hän on ostanut eläkeläisten rahoilla ison asunnon ylihintaan, sitoutuu myymään sen takaisin vaikka tappiolla ja hyväksyy hallituksen puheenjohtajana Finnairin maksaman ylivuokran, jotta kauppa näyttäisi Ilmarisen kannalta paremmalta.

Isokallion mielestä Sailaksen ei pidä erota ainoastaan Finnairin hallituksesta, vaan jättää myös Ilmarisen toimitusjohtajan tehtävät.

Sailaksen ja Varman Matti Vuorian etuja ja asemaa on arvosteltu aiemminkin. Molemmat ansaitsevat vuositasolla lähes miljoona euroa, kun mukaan lasketaan luottamustehtävistä tulevat palkkiot. Summat ovat suuria suhteutettuna siihen, että työeläkeyhtiöt hoitavat lakisääteistä sosiaaliturvaa, eivätkä toimi aidossa kilpailuympäristössä. Esimerkiksi Euroopan keskuspankin pääjohtaja tienaa yli puolet vähemmän kuin suomalaiset eläkejohtajat.

Vuosi sitten eduskunnan väliaikaisena puhemiehenä toiminut kokoomuksen Ben Zyskowicz otti valtiopäivien avajaisissa kantaa kohtuuden puolesta.

− Suomi oli kohtuuden yhteiskunta myös suurten yritysten korkeimpien johtajien tulojen ja tulokehityksen osalta. Olisin suonut tämän kohtuuden jatkuvan. Mutta kun ei. Suurten yritysten johtajien tulot, erorahat ja eläkkeet ovat kohonneet aivan omiin, suomalaiselle yhteiskunnalle aiemmin vieraisiin sfääreihin, Zyskowicz julisti.

Seuraavalla viikolla Zyskowicz arvosteli suoraan työeläkeyhtiöitä ja niiden johtajien tapaa toimia pörssiyhtiöiden hallinnossa.

− Kuinka vaikeaa hommaa on olla suuren työeläkeyhtiön toimitusjohtaja, jos sen rinnalla pystyy toimimaan kolmen pörssiyhtiön hallituksessa, Zyskowicz kysyi A-studiossa.

Keskustelu työeläkeyhtiöiden ympärille tiivistyneen kultapossukerhon asemasta on nyt saanut uutta tulta alleen. Eläkejärjestelmä kaipaa uudistamista, mutta esimerkiksi Ilmarisen hallintoneuvostossa istuva AKT:n puheenjohtaja Timo Räty ehdottaa ratkaisuksivain työeläkemaksujen nostamista. Niitä rahoja hän varmaan käyttäisi mielellään kokouspalkkioiden ja eläkejohtajien palkkojen nostamiseen.

Tietoja Jouko Marttila

Aleksin Kaiun perustajaosakas. Pitkä kokemus taloustoimittajana ja rahoitusalan asiantuntijana, erityisesti viestinnän johtotehtävissä. Työnantajia mm. BBC World Service, Yle, Arvopaperi, Rahoitustarkastus, Committee of European Banking Supervisors (CEBS) ja Suomen Pankki. Yle Ykkösaamun, Arvopaperi-lehden ja Sijoitustalous.fi:n pitkäaikainen talouskolumnisti. Julkaissut tietokirjoja judosta ja taloudesta. Valmistelee väitöskirjaa Suomen rahoitusmarkkinoiden vapauttamisesta ja sijoittajansuojasta.
This entry was posted in Suomen talous and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin Kultapossukerho paineessa

  1. Suonio sanoo:

    Itsekkyyden aikakausi on kylvänyt siementään myös meillä. 1990-luvun alun laman läksyt alkavat unohtua. Ollaan sitten vapaassa kilpailuympäristössä tai työeläkeyhtiössä, vastuullisesta markkinataloudesta ei saisi liukua ökykapitalismin tielle. Juuri tämän esimerkin tyyppinen kohtuuton ahneus on tämänhetkisen globaalin velkakriisin ytimessä. Herrat Sailas ja Räty eivät ole lukeneet Mahatma Gandhiaan: Maa tuottaa kylliksi tyydyttääkseen jokaisen tarpeet, mutta ei tarpeeksi tyydyttääkseen jokaisen ahneutta!

    • Oivallisesti sanottu! Hyvät veljet laittoivat ministeri Hautalan ruotuun aika nopeasti – asian tutkiminen pysähtyi heti alkuunsa. Jos kytköksiä pöyhittäisiin tarkemmin, sieltä alkaisi nousta melkoinen katku. Kuka sitä nyt haluaisi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s