Kohti suunnitelmataloutta

On muotia vaatia markkinavoimia kuriin. Vapaata kilpailua halutaan rajoittaa, koska se aiheuttaa kriisejä, oli sitten kyse eurosta tai terveydestä. Entä jos kilpailua ei olekaan liikaa, vaan liian vähän?

Päivän totuus: markkinavoimat kuriin!

Yhä useampi poliitikko haluaisi ottaa niskalenkin markkinoista. Markkinavoimia syytetään eurokriisin kärjistymisestä. Ahneuden ja keinottelun väitetään johtavan pankkikriiseihin. Yksityistä terveydenhuoltoa syytetään valelääkäreiden hyysäämisestä. Valvontaa ja rajoituksia kaivataan lisää.

Marko Junkkari kirjoitti Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla, että markkinavoimat eivät voi ratkaista eurokriisiä, koska ne ”eivät ole mikään valistunut vallankäyttäjä, pikemminkin mielipuolinen despootti.”  Media näyttää omaksuneen poliitikkojen ajattelun, vaikka poliittisen vallan ja markkinoiden vastakkainasettelu on turhaa. Vapaa markkinatalous on EU:n elinehto, ellei tavoitteena ole siirtyminen suunnitelmatalouteen.

Financial Timesin kolumnisti Gideon Rachman kirjoitti osuvasti, että Angela Merkelin ja muiden EU-päättäjien silmissä markkinat näyttäytyvät hirviönä, vaikka tosiasiassa ne ovat poliitikkojen paras ystävä. Ilman markkinoita kansa kävisi poliitikkojen kimppuun. Jos valtiot eivät saisi lainaa markkinoilta, verot nousisivat ja menoja olisi pakko leikata paljon nykyistä nopeammassa tahdissa.

Valtiot rahoittavat toimintansa veroilla ja lainalla. Joskus käytetään setelipainoa, mutta pidemmän päälle se johtaa hyperinflaatioon ja kansan kurjistumiseen. Markkinakuri on ainoa tapa varmistaa, että valtioiden rahankäyttö pysyy tolkullisena. Holtittomia poliitikkoja rangaistaan korkeilla koroilla. Nykykriisi ei johdu markkinoista, vaan poliitikoista, jotka eivät ole antaneet markkinoiden toimia vapaasti.

Suomen valelääkärikeskustelussa on samoja piirteitä. Terveydenhuollon ongelmista syytetään markkinoita ja yksityisiä palveluntuottajia. Mikä on ostajan vastuu? Eikö julkisella toimijalla ole vastuu valvoa ostamansa palvelun laatua? Ilmeisesti kilpailua on liian vähän, eikä liikaa, koska huono laatu käy edelleen hyvin kaupaksi.

Euro ja suunnitelmatalous

Euro luotiin keinotekoisesti poliitikkojen piirustuspöydällä. Taloudet yritettiin pakottaa samaan muottiin suunnitelmatalouden, ei markkinatalouden ehdoilla. Pakko-ohjattu rahapolitiikka johti halvan rahan vyöryyn nyt kriisissä oleviin maihin. Vapailla markkinoilla ilman euroa Kreikka ei olisi saanut lainaa yhtä edullisesti. Poliitikkojen valuvirhe yritetään laittaa markkinoiden syyksi.

Markkinat eivät ole yksituumainen mielipuolinen voima, joka yrittää kaataa euron. Päinvastoin, euron säilyminen on useimpien sijoittajien etu. Jotkut keinottelevat ja lyövät vetoa euron kaatumisen puolesta, toiset taas pelaavat vastakkaiseen suuntaan. Näinhän markkinat toimivat. Jos sitä ei haluta, vaihtoehtona on suunnitelmatalous. Molempia ei voi saada. Historiasta tiedämme mihin suunnitelmatalous johtaa.

Euron pelastuspuheissa on ikävästi historian kaikua. Vahvemmille maille vaaditaan enemmän valtaa, mikä johtaa toisten alistamiseen, kapinaan ja konflikteihin. Komissiolla on vain yksi totuus, jonka arvostelijat tuomitaan yhteisen veneen keikuttajiksi. Keskushallinto vaatii lisää kuria, sääntelyä ja itselleen ohjausvaltaa, koska muuten kriisistä ei selvitä.

Hallitusten johtoon valitaan keskusvallan kanssa samanmielisiä toteuttamaan suunnitelmaa. Virkamieshallitukset Kreikassa ja Italiassa toimivat ilman kansan valtakirjaa, mikä voi kärjistää vastakkainasettelua. Seuraavassa vaiheessa ääriliikkeiden nousua ryhdytään rajoittamaan ja sananvapautta kaventamaan.

Näin ei välttämättä käy, mutta nämä piirteet yhteiskunnan kehityksessä on hyvä tunnistaa ennen kuin on liian myöhäistä huomata, että olemme matkalla kohti suunnitelmataloutta.

Edellä kuvattu kehitys perustuu liberalistiseen ajatteluun, jonka klassikkoihin kuuluu itävaltalainen taloustieteen nobelisti Friedrich Hayek (1889-1992). Hän kuvaa liberalismin ahdinkoa ja suunnitelmatalouden vaaroja kirjassaan The Road to Serfdom. Hayek ja hänen opettajansa Ludwig von Mises (1881-1973) osasivat hyvin ennustaa sosialismin tuhon, Mises jo vuonna 1927 ja Hayek 1944, jolloin hän oli huolissaan sotatalouden muuttumisesta sosialismiksi myös Englannissa.

Mainokset