Lainat siirtyvät liittovaltiolle

EU on omilla toimillaan ajanut Espanjan valtionlainojen korot ylös. Kymmenvuotisen lainan korko on noussut yli seitsemään prosenttiin, mikä lisää velkajärjestelyn todennäköisyyttä.

Sanotaan, että euroalueella on kaksi vaihtoehtoa: euron hajoaminen tai liittovaltio. Liittovaltio on jo olemassa, mutta se ei toimi.

Euroopan ulkopuolelta katsottuna euroalue näyttää liittovaltiolta. Meillä on yhteinen rahapolitiikka, yhteinen maatalouspolitiikka, yhteinen aluepolitiikka, yhteinen ympäristöpolitiikka, yhteinen kilpailulainsäädäntö sekä ihmisten, pääomien, tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus. On EU-passit, rekisterikilvet, tuoteturvallisuusmääräykset ja pyrkimys yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Missä muualla näin toimitaan kuin liittovaltiossa?

Ulkoisesti EU muistuttaa liittovaltiota, mutta sisäinen hajanaisuus ja poliittisen päätöksenteon kankeus ovat ajaneet sen kuilun partaalle. Yhteiset sopimukset on rikottu ja talouspolitiikan uskottavuus menetetty. Kreikan-taudin leviäminen piti padota uusilla kriisirahastoilla, mutta Euroopan vakausmekanismin (EVM) synnyttämisellä itse asiassa syvennettiin Espanjan velkakriisiä.

Järkevä sijoittaja
karttaa Espanjaa

EVM:n perustamisessa keskeistä oli sijoittajanvastuu. Se toteutettiin siten, että veronmaksajat asetettiin velkojina etuoikeutettuun asemaan yksityisiin sijoittajiin verrattuna. Mitä siitä on seurannut? Yksityiset sijoittajat ovat myyneet kriisimaiden valtionlainoja kiihtyvään tahtiin. Espanjan korot nousevat, kun velkapapareiden myyjiä on ostajia enemmän. Mitä lähemmäs EVM:n toiminnan käynnistäminen tulee, sitä vähemmän valtionlainoja kukaan yksityinen sijoittaja haluaa omistaa.

Espanjan tilannetta kurjistaa EU-tuen suuntaaminen pankkien sijasta valtiolle, mikä vain lisää sen velkataakkaa. Paljon tehokkaampi ratkaisu olisi kanavoida tuki EVM:n kautta pääomatukena suoraan elinkelpoisille suurpankeille ja ottaa ne EVM:n eli EU-maiden hallintaan. Pankkien osakkeet myytäisiin, kun paremmat ajat koittavat. Näin on toimittu Yhdysvalloissa ja Englannissa.

EVM:n avulla EU ajaa yksityiset sijoittajat pois euromaiden valtionlainamarkkinoilta, joten tärkeimmät rahoituslähteet ovat EU-maat ja Euroopan keskuspankki. EKP:n pitkäaikaiset halpalainat ovat auttaneet pankkeja selviämään pahimman yli, mutta valtioiden velkaongelmia EKP ei yksin pysty ratkaisemaan. Näin ollen eurobondien käyttöönotto ja liittovaltiokehityksen syveneminen finanssipolitiikkaan tulevat miltei väistämättä eteen.

Suomessa ja Saksassa pelätään, että yhteisen finanssipolitiikan myötä euroalue muuttuisi tulonsiirtounioniksi, jossa hyvin taloutensa hoitaneet maat joutuisivat ikuisesti keräämään lisäveroa kriisimaiden velkojen kattamiseen. Jos pelko on todellinen, Suomen kannattaisi ottaa nyt miltei korotonta lainaa niin paljon kuin mahdollista ollakseen samalla viivalla velkaisimpien euromaiden kanssa. Pienen velan kanssa velkojen yhteisvastuuseen ei kannata lähteä.

Tulonsiirtounionin toteutuminen voidaan välttää, jos jokainen euromaa pakotetaan vastaamaan itse vanhoista synneistään. Tähän mennessä se ei ole onnistunut. Ellei vastuunkantoon löydy haluja, eurosta pitäisi erota. Teoriassa paras ratkaisu olisi kenties koko euroalueen väliaikainen hajottaminen ja uuden euron synnyttäminen talouksiltaan riittävän samankaltaisten maiden kesken. Teoriassa se voisi toimia, mutta käytännössä siihen liittyy liikaa liian isoja riskejä.

Liittovaltiosta
uutta kasvua?

Liittovaltion vahvistaminen voisi toisaalta antaa euroalueelle uuden kasvusysäyksen. Verotus, eläkkeet, työehdot ja sosiaaliturva eroavat liikaa toisistaan. Yhteinen rahapolitiikka ei riitä talousalueen hallittuun ohjaamiseen. EKP:n väärä rahapolitiikka on vain pitkittänyt kriisiä. Korkotaso olisi pitänyt painaa nollaan heti Kreikan kriisin kärjistyttyä. Lisäksi EKP:n olisi pitänyt kuitata velkajärjestelyistä suhteessa yhtä suuret tappiot kuin yksityiset rahoittajat. EKP on euromaiden suurin yksittäinen velkoja ja vakuuksien haltija, mutta kestää tappiot tarvittaessa.

Yhteisen finanssipolitiikan kautta päätösvaltaa siirtyisi Brysseliin, mikä on ollut komission pitkäaikainen tavoite. Se herättää pelkoja ”Eurostoliitosta”, mutta keskitetty budjettien valvonta antaisi toisaalta paremmat mahdollisuudet puuttua niiden maiden talouteen, jotka eivät osaa tai halua talouskurista itse päättää. Julkisen talouden tasapainottamisesta ei pidä luopua, vaan päinvastoin. Julkisia menoja ja veroja pitää leikata yhtä aikaa. Veroasteen alentaminen ja alhainen korkotaso ovat pehmeitä puheita ja velkavuorta parempi kasvun moottori. Verojen kiristäminen ja ennestään ylivelkaisen talouden elvyttäminen uudella velalla on varma tapa pitkittää kriisiä.

Eurooppa on selvinnyt sodista, Suomi sotakorvauksista ja Viro talousjärjestelmän romahduksesta. Ei velkakriisin voittaminen voi sen tuskallisempaa olla.

Mainokset