Talouskeskustelu käy kierroksilla. Akateemiset ekonomistipolitrukit polttavat toistensa olkinukkeja, mutta käytännön talouspolitiikkaan tulee vähän ratkaisuja.

Juhana Vartiaisen ja Anders Borgin raportti Strategia Suomelle vauhditti talouspoliittista keskustelua, jonka Björn Wahlroosin uuden kirjan julkistaminen heitti lähes ylikierroksille.

Helsingin Sanomat esitteli taloustieteen kymmenen parasta ideaa, joita oli kysytty tunnetuilta vasemmistolaisilta ekonomisteilta Markus Jäntiltä   ja Matti Tuomalalta. Molemmat ovat erikoistuneet tuloerojen ja köyhyyden tutkimiseen.

Markkinaliberalismia kannattava Libera julkaisi vastavetona Helsingin Sanomille ”Kymmenen oikeasti loistavaa taloustieteen ideaa”.

Ideoita riittää, mutta Wahlroosin mukaan todellisuus on käsitetty väärin. Siksi ihmisten pitäisi muuttaa käsityksiään. Toisaalta vaikuttaa siltä, että Wahlroos on palannut wanhaan todellisuuteen. Hänestä on tullut devalvaatio-inflaatio -romantikko, joka vannoo keskuspankkien ja devalvaatioiden voimaan torjuessaan taloustieteen torakoita.

Wahlroos uskoo ilmeisen tosissaan, että keskuspankit voivat hoitaa julkisen velan ja ratkaista talouden ongelmat devalvoimalla ja inflatoimalla. Nähtävästi hän ei ole tutustunut Suomen talouspoliittiseen lähihistoriaan.

Suurdevalvaatio vuonna 1957 yleislakon jälkeen ajoi Suomen valtion vararikon partaalle. Devalvaatio aiheutti nousupiikin julkisiin menoihin. Valtio ajautui vuoden 1958 tammikuussa kassakriisiin ja valtion maksuja jouduttiin lykkäämään vuorokaudella. Liikepankit tulivat hätiin ja lainasivat valtiolle rahaa kovalla korolla. Se tietysti sopisi pankkiiri Wahlroosille tänäkin päivänä.

Täytyy ihmetellä millainen markkinasosialisti entisestä kapitalistista on kuoriutunut. Eivätkö juuri keskuspankit ole aiheuttaneet viime vuosikymmenten finanssi- ja talouskriisit? Eikä ole kauan, kun Wahlroos julisti, että keskuspankit tollot istuvat Frankfurtissa.

Suomen Pankki vapautti pääomamarkkinat 1980-luvulla täysin ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Seuraksena oli historian pahin lama.

Seuraavan vuosikymmenen lopulla pörssikuplan annettiin kohota matalien korkojen avulla, kun ”uuden talouden” uskottiin hävittäneen inflaation. Tämän vuosituhannen alussa seurasi kolmas varallisuuskupla, kun korot painettiin jälleen alas ja riskiltä katosi tarkoitus. Nyt samaa virhettä toistetaan neljännen kerran.

Yksityisille pankkimiehille tämä sopii, kun voitot ehditään realisoida ennen kuin tappiot taas sosialisoidaan. Tässä suhteessa keskuspankit toimivat kuten Wahlroos haluaa. Mutta se ei ole markkinataloutta, se on keskuspankkisosialismia. Kapitalismissa sijoittaja kantaa riskin. Sen puolesta luulisi markkinatalouden apostolinkin puhuvan.

Ja mitä uskontoon tulee, niin Suomen todennäköinen tuleva pääministeri on harras lestadiolainen. Miten se vaikuttaa talouspoliittisiin linjauksiin? Talous kun näyttää olevan monelle uskon asia.

Talouspolitiikka on paljon muuta kuin olkinukkeja. Kannattaa perehtyä lähihistoriaan lukemalla Kansa kärsii, poliitikko porskuttaa.