Onko hyvinvointivaltio muuttunut holhoustaloudeksi, joka romahtaa, jos ylisääntelyä ei pureta pikaisesti?

Kysymykseen saa suoran kyllä-vastauksen lukemalla Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreen raportin Holhouksen alaiset – Seitsemän näkymää ylisääntelyn Suomeen.

Raportin kirjoittajat todistavat yhteen ääneen kuinka sääntely sekä Suomessa että Euroopan unionissa kasvaa huimaa vauhtia ilman, että kustannuksista tehdään kunnollisia vaikutusarvioita. Virkavaltaisuus ajaa yksilön vapauden edelle.

Reippaista lausunnoistaan ja leikkauslistoistaan tunnettu valtiovarainministeriön yhteiskunnallinen ajattelija Raimo Sailas kertoo raportissa ihmetelleensä jo pidempään, että ”hyvinvointiyhteiskuntaa perustettaessa on unohdettu käydä perusteellinen keskustelu siitä, mikä on yksilön rooli ja vastuu. Sen sijaan puhutaan siitä, mikä on valtion rooli kansalaisia kohtaan.”

Hyvinvoinnin ylläpidosta on tullut itseään ruokkiva kierre, kun kansa vaatii jatkuvasti lisää etuuksia, eikä ole luovu mistään. Etuuksien rahoitus lisää veroja ja niiden valvonta sääntelyä. Yhteisen edun nimissä ihmisiä yritetään suojella erilaisilla kielloilla, vaikka kieltojen perusteet eivät pitäisi paikkaansa.

Ruotsalainen Mattias Svensson kirjoittaa moraalipaniikista, jonka vallassa poliitikot ja toimittajat ajavat yhä uusia holhoavia rajoituksia. Svenssonin mukaan esimerkiksi terveysfasismi tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin tupakan tai alkoholin aiheuttamien sairauksien hoito tai liikalihavuus. Terveitä elämäntapoja noudattavat ihmiset elävät pidempään, mutta ehtivät sairastaa ja nostaa eläkkeitä vuosikausia kauemmin kuin elintasosairauksiin nuorempana kuolleet kansalaiset.

”Raivoraittiuteen liittyy sekä suuremmat psyykkiset ongelmat että sydänsairauksien kasvu”, Svensson haastaa pohtimaan holhoamiseen liittyviä seurauksia.

Vaikuttajaviestinnän ammattilainen Kimmo Collander puolestaan ihmettelee, miksi Suomessa ei ole yksilön oikeuksia puolustavia järjestöjä, ajatuspajoja tai virastoja. Toisten vapautta rajoittavia ”kukkahattutätejä” sen sijaan riittää kaikkiin puolueisiin.

Hyvinvoinnin puolustaja

Evan raporttia monipuolisemman kuvan hyvinvointivaltiosta saa professori Sixten Korkmanin Talous ja utopia -kirjasta. Korkman jäsentää taloutta tiedemiehen tarkkuudella. Hän kirjaa plussat ja miinukset, asettuu itse tukevasti hyvinvointivaltion puolelle, mutta ei anna selvää vastausta, miten se voitaisiin pelastaa.

Vastaus löytyy itse asiassa rivien välistä muutamien esimerkkien kautta. Hyvinvointivaltiota vaivaa pöhötauti. Korkman viittaa kollegansa Matti Virénin tutkimukseen, jonka mukaan Porissa kaupungin hallinto lähes nelinkertaistui vuodesta 1972 vuoteen 2004, vaikka kaupungin asukasluku samaan aikaan supistui. Pori ei ole ainoa esimerkki, sillä kuntien työntekijämäärä paisui samaan aikaa koko maassa 200 000 palkansaajasta puoleen miljoonaan.

Julkisten menojen kasvu on finanssikriisin ja Euroopan velkaongelmien ansiosta vain kiihtynyt. Vuosina 2006-2010 sosiaalimenot ovat kasvaneet reaalisesti huimaa vauhtia. Esimerkiksi asumisen tuki on kasvanut 16,9 prosenttia ja muut sosiaalimenot kahdeksan prosenttia.

Kaikkien tukien valvontaan tarvitaan armeija viranomaisia holhoamaan tuensaajia. Viranomaisista on kaiken lisäksi tullut enemmän ongelmien aiheuttaja, ei niiden ratkaisija. Esimerkiksi linja-autoliikenteessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset näyttävät puolustavan vanhaa etupiirijakoa uutta kilpailua vastaan. Samojen viranomaisten mielivalta ympäristö- ja muissa luvissa aiheuttaa jatkuvasti miljoonien eurojen lisäkustannuksia rakentajille.

Ylisääntely ja holhous estävät yhä tehokkaammin järjellisen yritystoiminnan. Uusia yritystukia luodaan sen sijaan, että niitä karsittaisiin. Tukien jakaminen ja valvonta työllistävät enemmän virkamiehiä kuin valtion ohjelmilla saadaan oikeita työpaikkoja aikaan.

Professori Korkman myöntää hyvinvointivaltion ongelmat, mutta ei uskalla lyödä pöytään reseptiä, jolla hyvinvointi pelastetaan. Johtopäätös olisi voinut olla sääntelyn purkaminen sekä yksilön ja yrittäjänvapauden lisääminen, mutta Korkman tyytyy toteamaan suomalaiseen konsensushenkeen: ”Kehitys voi jatkua suotuisana, jos investoinnit inhimilliseen pääomaan pidetään korkealla tasolla ja jos poliittinen järjestelmä yltää taloutta ja veropohjia vahvistaviin päätöksiin.”

Tuon tylsemmin hyvinvointivaltion pelastusohjelmaa ei voi ilmaista. Harmi, sillä Sixten Korkman on oikeasti fiksu mies, ehkä liian fiksu ollakseen tarpeeksi rohkea.