Kun korkojen lasku ei auta, Euroopan keskuspankki ottaa käyttöön uusia aseita.

EKP eteni rahapolitiikassaan ennen kokemattomalle tasolle, kun ohjauskorko laskettiin 0,5 prosenttiin. Prosenttiyksikön neljänneksen kevennyksellä on tässä suhdannetilanteessa vain kosmeettinen merkitys. Korot olisi voitu laskea vaikka nollaan, koska inflaatiosta ei näytä olevan huolta. Toisaalta sekään ei auta, kun pankit eivät ota riskejä, teollisuus lykkää investointejaan ja kotitaloudet säästävät.

Luottolama on osittain EKP:n omaa syytä. Finanssikriisin jälkeen vuonna 2009 se oli ensimmäisten joukossa vaatimassa pankkien vakavaraisuussäännösten tiukentamista. Samaan aikaan se pihtali korkojen laskuvauhdin kanssa.  Suhdannemielessä kiristykset ja poliitikkojen ajamat pankkiverot sattuivat huonoon aikaan. Vakavaraisuuden parantaminen vaati pankeilta omien pääomien kasvattamista suhteessa riskeihin. Luotonantoa piti leikata sen lisäksi, että pankit myivät riskipitoisia sijoituksiaan. Yritysrahoitus kuivui, kun pankit nostivat marginaalejaan tulosten parantamiseksi. Pankkien tuloksissa ei ole valittamista, päinvastoin ne ovat olleet erinomaisia, mutta rahoituksen saanti on silti tiukkaa.

Keskuspankin tuella
rahaa yrityksille

Nyt EKP saa maistaa omaa lääkettään, sillä sen on itse tultava entistä voimakkaammin elvyttämään rahoitusmarkkinoita ja otettava uusia keinoja käyttöön. Poikkeuksellisia toimia on jo nähty useita. EKP on lainannut rajattomasti vakuudellista rahaa pankeille tavanomaista pidemmäksi aikaa ja käynnistänyt valtioiden velkapapereiden osto-ohjelman.

Seuraavaksi harkinnassa ovat pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksen vauhdittaminen, koska niiden asema on vähäisten vakuuksien ja suurempien riskien vuoksi vaikeutunut eniten. EKP saattaa jatkossa helpottaa pankkien vakuusvaatimuksia ja ryhtyä rahoittamaan Euroopan investointipankki EIB:n yrityslainojen ostoa. Yhtenä mahdollisuutena on pankkien tekemien keskuspankkitalletusten koron painaminen negatiiviseksi, mikä lisäisi haluja etsiä rahalle tuottavampia kohteita.

Pankit tavallaan pitävät euroaluetta panttivankinaan, koska niille on käytännössä annettu valtiontakaus. Pankit pystyvät pienelläkin riskillä tekemään kelpotulosta, koska EKP jakaa rahaa käytännössä ilmaiseksi. Miksi siis ottaa turhia riskejä yleisen edun ja talouskasvun nimissä? EKP ei uskalla antaa elinkelvottomienkaan pankkien kaatua, vaikka sillä voisi olla koko järjestelmää tervehdyttävä vaikutus. Viranomaiset pelkäävät tartuntaa eli pankkikriisin leviämistä heikoista vahvempiin, jos vararikoille annetaan tilaa.

Leikkauksille loppu?

Euroalue on vaikeassa tilanteessa, koska Saksa etenee aivan omaa latuaan kriisimaihin verrattuna. Saksan talous on jo ohittanut finanssikriisiä edeltäneen tason, mutta esimerkiksi Italiassa kansantalouden kokonaistuotanto on yhä vuoden 2009 romahdusta matalammalla tasolla. Saksa on nyt lähes kymmenen prosenttia vauraampi kuin neljä vuotta sitten.

Suomi on Saksan tavoin saavuttanut kansantalouden kokonaistuotannon määrällä mitattuna kriisiä edeltäneen tason, mutta viennin tyrehtyminen ja vähittäiskaupan nopea hiipuminen kertovat uusista vaikeuksista.

Poliitikkojen puheet eri puolilla Eurooppaa ovat kääntymässä säästöpolitiikkaa vastaan, kun työttömyys kasvaa ja sosiaalinen levottomuus lisääntyy. Finanssipoliittisen elvytyksen kannattajat eivät vain osaa sanoa, mistä rahat elvytykseen otetaan, jos ja kun valtionlainojen korot kääntyvät nousuun velkaantumisen kiihtyessä uudestaan.

Espanjalle, Italialle, Kreikalle ja yhtä lailla Ranskalle korkojen kääntyminen uudestaan nousuun olisi pahinta mahdollista myrkkyä. Velanhoidon kallistuminen kiihdyttäisi velkakierrettä ja herättäisi uudestaan epäilyt euroalueen kestävyydestä.

Parasta elvytystä olisi valtion menojen ja verojen alentaminen samaan aikaan. Valtiontalouden tasapainon kannalta on sama ottaako valtio lisää velkaa miljardin ja jakaa sen valitsemiinsa kohteisiin, vai alentaako valtio verotusta miljardilla ja antaa ihmisten itse päättää rahojen käytöstä. Sen sijaan rahankäytön kerrannaisvaikutuksilla voi olla suurikin ero. Kukaan ei voi taata, että valtion tekemät panostukset esimerkiksi rakennuskohteisiin olisivat pitkällä aikavälillä kannattavia ja kasvua tukevia.

Huonot julkiset investoinnit voivat jopa heikentää talouskasvua, jos niillä ylläpidetään vanhoja ja tehottomia talouden rakenteita tai vääristetään kilpailua, mikä jarruttaa uusien yritysten syntyä. Veronalennuksilla elvytys ohjautuu suoraan markkinoille kotitalouksien ja yritysten käyttöön. Markkinamekanismin kautta syntyy taatusti taloudellisesti parempia päätöksiä kuin poliittisen keskusvallan ohjauksessa. Veroalen dynaamiset vaikutukset ovat suunnitelmataloutta tehokkaampia.

Säästöistä ja julkisten menojen leikkaamisesta ei kannata luopua, mutta veronalennusten kautta päätösvaltaa elvytysrahojen käytöstä olisi annettava enemmän kuluttajille ja yrityksille. Yhteisöveron alentaminen on askel oikeaan suuntaan, mutta sen vaikutukset nähdään vasta vuoden tai kahden päästä. Tuloveron alentaminen tuntuisi jokaisen kansalaisen lompakossa välittömästi.