Paheksun – joskus aiheesta

Paheksumisesta on tullut uusi uutiskriteeri. Mitä enemmän asiaa paheksutaan, sitä varmemmin media siihen tarttuu.

Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Merja Ailus ei näe omassa toiminnassaan mitään paheksuttavaa. Muut näkevät.
Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Merja Ailus ei näe omassa toiminnassaan mitään paheksuttavaa. Muut näkevät.

Yhtälö toimii myös toisin päin. Journalistinen paheksunta muuttuu sosiaalisessa mediassa helposti populistiseksi hyökyaalloksi. Ja joskus paheksunta on myös aiheellista.

Viimeisin esimerkki tästä on Kuntien eläkevakuutuksen johdon etuuksista syntynyt kohu. Helsingin Sanomien tutkivat toimittaja Tuomo Pietiläinen paljasti kuinka toimitusjohtaja Merja Ailus on palkinnut itseään eläkkeensaajien rahoilla. Kevyesti verotetut asunnot, remonttilaskut ja loistoautot eivät toimitusjohtajalle riittäneet, vaan eläkeläisten piikkiin menivät myös pysäköinnin virhemaksut ja hurjat palkankorotusvaatimukset.

Tomitusjohtajan ahneutta on paheksuttu laajasti, mutta itse hän ei suostu näkemään toiminnassaan mitään vikaa. Edunvalvontatehtävissä uransa tehnyt Ailus on ainakin oppinut valvomaan omia etujaan.

Kevan edellinen poliittisin perustein nimitetty keskustalainen toimitusjohtaja Markku Kauppinen erosi vaalirahasotkujen takia, mutta eläkelaitoksen hallitus ei virheestä oppinut. Nykyinen keskustalainen toimitusjohtaja on saanut touhuta poliittisella mandaatillaan vailla pidäkkeitä.

Julkinen paine toimitusjohtajan vaihtamiseen kasvaa edelleen. Oman sisäisen selvityksen tekeminen ei asiaa paranna. Kuka uskoo, että talousjohtaja löytäisi itsensä tai esimiehensä syylliseksi laiminlyönteihin? Puolueeton selvitys olisi ollut vähimmäisvaatimus uskottavuuden  palauttamiseksi.

Veronmaksajien tai eläkkeensaajien edustajana ja palkkaamana johtajien tulisi olla erityisen tarkkoja omasta toiminnastaan. Varsinkin eläkejohtajien tulisi pidättyä kaikesta, minkä voi tulkita ahneudeksi, oman edun tavoitteluksi tai arvostelukyvyn puutteeksi. Suurin virhe on lähteä syyttämään muita näkemättä mitään vikaa omassa toiminnassa. Kriisiviestinnän perusohjeet –  empatiaa osoittava nöyryys, vastuun kantaminen ja oman johtajuuden osoittaminen – ovat Kevassa pahasti unohtuneet.

Jos itse olisin julkisia varoja hoitava virkamies (mitä eläkejohtajat ovat), tyytyisin kansanedustajan palkkatasoon, keskiluokan autoon kuten VW Passattiin ja maksaisin mielelläni asuntoedusta täyden verotusarvon. Eläkkeensaajien rahoilla en satojen tuhansien eurojen remontteja tai tuhansien eurojen palkankorotuksia kehtaisi maksattaa.

Joskus kannatta pysähtyä miettimään, olenko kaiken tämän arvoinen ja miksi? Mitä haluan omalla toiminnallani viestiä?

Jos kriisiviestintä kiinnostaa, niin kävimme siitä keskustelua Juho-Pekka Rantalan kanssa Ylen Radio Ykkösessä.