Suomettumisen mestarit

Tässäkö on suomettumisen todellinen mestari?

Suomettumisen historia putkahti esiin ydinvoimakeskustelussa, kun vihreiden Ville Niinistö syytti hallitusta rähmällään olosta Kremlin edessä. Mutta kuka nykypoliitikoista oli todellinen suomettumisen mestari?

Kokoomuksen oppositiotaival 1960-luvulta vuoteen 1987 pakotti puolueen tekemään poliittisia kuperkeikkoja Neuvostoliiton ja presidentti Urho Kekkosen edessä. Kokoomusnuorten KNL:ssä vaikuttivat nykypoliitikoista 1970-luvulla Ilkka Kanerva, Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi. Kanerva ajoi KNL:n johtoa neuvostomyönteiseksi parantaakseen puolueen mahdollisuuksia päästä hallitukseen.

”Kanerva pyrkii kilpailemaan kommunistien kanssa siitä, kumpi on enemmän samaa mieltä neuvostoliittolaisten kanssa”, Ben Zyskowicz kirjoitti päiväkirjaansa joulukuussa 1973. Hän pelkäsi kokoomuksen kaventavan omaa sananvapauttaan hyväksymällä kommunistien tulkinnan neuvostovastaisuudesta, jolloin siihen sisältyisi kaikki Neuvostoliiton ja sosialismin arvostelu. Sasi oli tuolloin Zyskowiczin linjoilla.

”Kanervalaiset” ajoivat ulkopoliittisista syistä myös kokoomuksen nuoriso-organisaatioiden liittymistä kommunistien peitejärjestönä tunnettuun Suomen Rauhanpuolustajiin. KNL vetäytyi lopulta hankkeesta.

Kokoomuksen suomettuneisuus ei pysähtynyt nuorisoliikkeeseen. Puheenjohtaja Ilkka Suominen piti 1980-luvun alussa ulkopoliittisen linjapuheen, jossa hän ehdotti, että vuonna 1990 päättyvää YYA-sopimusta jatkettaisiin jo ennen vuotta 1984, jolloin oli tarkoitus pitää presidentinvaalit.

Zyskowicz pohti, että ”lännessä olevat tarkkailijat ja suomettumisseminaarien järjestäjät kuvittelevat, että Suomessa on oikeistopuolue kokoomuksen tällaista tehtävä, vaikka todellisuudessa mielestäni on kyseessä sisäsyntyinen tarve eli itsesuomettuminen”.  YYA-sopimusta jatkettiin Suomisen ehdotuksen mukaisesti 1983.

Kokoomuksen nykypoliitikoista ehdoton ykkössuomettaja on tällä perusteella Ilkka Kanerva ja veteraaneista Suominen pääsee lähelle. Kekkosen tukipuoluetta keskustaa ei kannata edes laskea kisaan mukaan. Sosialidemokraateissa suomettuminen oli niin laajaa, että puoluejohtaja Pertti Paasio totesi vuoden 1990 puoluekokouksessa, että SDP oli sortunut pahaan itsepetokseen suhteissaan Neuvostoliittoon.  Ulkopoliittisista syistä SDP piti unelmaa demokraattisesta sosialismista hengissä, vaikka kyseessä oli Paasion mielestä ”märkä tuli tai lämmin pakkanen”.”Yhteinen valhe päämääristä on ollut kätevä yhteydenpidossa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen konservatiivien kanssa”, Paasio sanoi.

Suomettumisella ja suomettumisella on eroa. Jos nykyisen hallituksen toimintaa pitää verrannollisena edelläkuvattuun, niin konkaripoliitikkojen inhoreaktiot Ville Niinistöön tulevat ymmärrettäviksi.

Mainokset