Talouspolitiikka on etääntynyt todellisuudesta. Teoriaherrat askartelevat deflaatiopelkojen ja setelipainojen parissa, mutta kasvu syntyy yrityksissä. Rahapolitiikan hienosäätö ja Saksan vaihtotaseylijäämä eivät yrittäjää paljon kiinnosta.

Talouspoliittinen keskustelu on jämähtänyt historiaan. Talouskurista ja elvytyksestä kiivaillaan argumenteilla, jotka pätivät vajaat sata vuotta sitten. Velkaelvytystä suosiva keynesiläisyys tai rahan määrää painottava monetarismi syntyivät aikana, jolloin talouden rakenne oli erilainen kuin nykyisin. Olisiko aika päivittää teoriat nykypäivään?

Jälkiteollisessa yhteiskunnassa kasvu tulee palveluista. Jos palveluja saa huomenna halvemmalla kuin tänään, pitäisikö ostopäätös siirtää tulevaisuuteen? Luulisi, että palveluhintojen aleneminen luo vain uutta kysyntää ja kasvua. Tuskin kukaan jättää hiuksiaan leikkaamatta siksi, että vuoden päästä hinta on kaksi euroa halvempi. Yrittäjää ei prosentin heilahdus ohjauskorossa heilauta, eikä euron vahvistuminen muserra. Sen sijaan prosentin nousu tulo- ja arvonlisäverossa voi olla tappava yhdistelmä. Ja suurin osa uusista työpaikoista syntyy pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

Jälkikeynesiläiset moittivat uuskeynesiläisiä ja -liberaaleja kuin fundamettiuskovaiset, mutta harva huomaa, että maailma on erilainen kuin 1930-luvulla. Deflaatiopeikolla pelotellaan kuin helvetin tulilla. Vain lisävelka ja setelipaino tuovat pelastuksen.

Keynesiläiset velkaelvyttävät ihmettelevät, miksi setelielvytys ei sitten toimi. Talouskuriksi on jo alettu kutsua politiikkaa, jossa velkamäärä kasvaa vuodesta toiseen. Suomessa valtio ottaa lisää velkaa kymmenen miljardia euroa vuodessa. Hui, sehän on pelottavaa talouskuria! Mitä todellinen keynesiläisyys tarkoittaisi? Otetaan velkaa kaksin verroin enemmän. Jos velka on ratkaisu, niin miksi rahaa ei jaeta suoraan kansalaisille, 10 000 euroa käteen jokaiselle. Euroopan keskuspankki selviäisi siitä vaivatta.

Yhdysvallat ja Japani ovat kylväneet rahaa markkinoille tuhansia miljardeja dollareita, mutta tulokset eivät rohkaise. Japanin talous on kyykännyt pienen heräämisen jälkeen ja Yhdysvaltain talous kasvaa eniten sotateollisuudessa, minkä vuoksi uudet kriisit ovat sille eduksi. Vain varallisuusarvot kuten pörssi ja asuntojen hinnat ovat nousseet, kun muita tuottavia kohteita ei ole ollut tarjolla. Keynesiläiset sanovat, että väärin sammutettu. Velkaa on otettu liian vähän.

Näkökulma on teoreettinen ja vie harhaan. Yrittäjää ei kiinnosta valtionlainojen korko, EKP:n ohjauskorko tai euroa vahvistava Saksan vaihtotaseen ylijäämä. Yrittäjän pitää luoda markkinoita tuottamilleen tavaroille ja ennen kaikkea palveluille. Yrittäjää kiinnostavat kohtuullinen verotus ja työvoimakustannukset, kun hän on ensin onnistunut luomaan jotain uutta, joka kiinnostaa asiakkaita. Yrittäjän ensisijainen tehtävä on luoda itselleen kysyntää. Siinä velkaelvytys ei auta. Vanhaa sontaa ei osta kukaan, vaikka valtio tunkisi rahaa postilaatikosta. Tätä keynesiläiset eivät jostain syystä ymmärrä. Homekouluja korjaamalla ei luoda pysyvää kasvua ja kysyntää.

Teoriaherrojen kannattaisi laskeutua norsunluutorneistaan alas ja miettiä, miten julkinen valta voisi oikeasti edesauttaa uusien markkinoiden syntymistä. Unohtakaa teoriat edes hetkeksi. Kysyntää syntyy, kun yrittäjille annetaan mahdollisuus luoda uutta ja työllistää kohtuullisin kustannuksin, ilman nousevaa verotaakkaa ja paisuvaa sääntelyä. Oma ehdotukseni on ja on ollut jo vuosia, että leikataan julkisia menoja ja veroja samanaikaisesti. Lukemattomat yritystuet, ylisuojeleva työttömyysturva ja keinotekoiset verovähennykset eivät luo kasvua, vaan passivoivat ihmisiä.

Leikkauskohteita löytyy paljon ja niiden toteuttaminen nopeuttaisi kasvua, jos veroja samaan aikaan alennettaisiin. Se siirtäisi voimaa ja vapautta valtiolta yksilöille. Vain luovuuden kautta voidaan päästä kasvuun, ei setelipainon.