Kirjoitin kuusi vuotta sitten Arvopaperi-lehteen kolumnin otsikolla ”EKP – Euroopan kurapankki”.

EKP oli silloin aloittanut ensi kertaa mittavat Kreikan ja muiden kriisimaiden velkakirjojen ostot. Epäilin, että ”Euroopan keskuspankista on tulossa kurapankki, joka vaihtaa tahraiset velkakirjat puhtaaseen käteiseen, mutta jättää todellisen pommin purkamatta”. Juuri näin on tapahtunut.

EKP on luonut velkamarkkinoille helvetinkoneen, joka kylvää rahaa kyvyttömille. EKP on ohittanut satojen miljardien eurojen osto-ohjelmillaan parlamentaarisen demokratian ja sosialisoi kovaa vauhtia pankkien ja yritysten riskejä.

EKP:n, Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) ja Euroopan vakausmekanismin (EVM) sekä kahdenvälisten lainojen kautta euromaiden kansalaisille on siirretty pelkästään Kreikasta yli 250 miljardin euron velkavastuut.  Suomen osuus ERVV:n takauksista on noin seitsemän miljardia euroa. Lisäksi Suomi on lainannut Kreikalle suoraan noin miljardin ja maksanut 1,5 miljardia euroa EVM:n pääomaan.

Lukuihin ei ole laskettu vastuita muiden maiden lainoista tai EKP:n arvopapereiden osto-ohjelmasta, jonka se aloitti viime vuonna. EKP on ostanut valtioiden ja yritysten liikkeelle laskemia arvopapereita noin 60 miljardin euron kuukausitahtia.

EKP:n osto-ohjelma on painanut valtionlainojen korot ja lyhyet viitekorot negatiivisiksi. Kriisimaat ja ison riskin yritykset saavat rahaa miltei samaan hintaan kuin vähempiriskiset kohteet.

EKP on jo vuosia yrittänyt luoda matalien korkojen avulla vakautta ja kasvua, mutta politiikka on täysin epäonnistunut. Riskien hinnoittelun hämärtyminen on ainoastaan lisännyt epävakautta ja pitkittänyt kriisiä. Yritykset eivät investoi, eivätkä kotitaloudet kuluta, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta. Miinuskorkoympäristö ei lisää luottamusta, vaan murentaa sitä.

Raha pakenee tuotannollisista investoinneista kiinteistömarkkinoille ja osakkeisiin samaan tapaan kuin 1980-luvun hulluina vuosina. Varallisuusarvot voivat nousta edelleen, mutta samalla kupla paisuu ja jossain vaiheessa se puhkeaa.

Suomalaisen veronmaksajan kannalta kehitys pelottaa. Kymmenen miljardin eurovastuut moninkertaistuvat velkakirjojen osto-ohjelman myötä ilman, että siitä käydään minkäänlaista poliittista keskustelua.

Yhteisvastuu valtavista riskeistä on syntynyt ilman kansan tahtoa eurokraattien kabineteissa. Brexit on yksi seuraus luottamuspulasta, jota kansa tuntee päättäjiä kohtaan, mutta Suomessa hallitus näyttää olevan kiinnostuneempi peräprutkujen ja mönkijöiden verottamisesta kuin kasvavista miljardivastuista ja eteläisen Euroopan horjuvasta pankkijärjestelmästä.