Asuntopolitiikka pysäyttää Suomen

Kaupungistuminen etenee ja asumisen hinta nousee. Valtio nostaa omilla toimillaan asumisen kustannuksia, mikä estää työllistymisen ja pysäyttää kasvun.

Pappi ja yrittäjä Richard Järnefelt kirjoitti Facebookissa muuttavansa Suomesta, koska hänellä ei ole enää varaa asua pääkaupunkiseudulla asiakkaidensa lähellä. Yksiön vuokra 900 euroa kuukaudessa, kalliit ruuat ja vanhat velat ovat hänelle liikaa. Uutta kotia hän etsii Espanjasta.

Lähtijöitä Suomesta riittää ja määrä kasvaa. Edellisen laman aikana 1990-luvun alussa Suomesta muutti ulkomaille alle 10 000 ihmistä vuodessa, viime vuonna yli 16 000. Viidessä vuodessa määrä on kasvanut kolmanneksella.

Sisäisessä muuttoliikkeessä eniten kasvavia alueita ovat pääkaupunkiseutu ja Tampereen alue. Molemmissa rakennetaan parhaillaan kiivaasti, mutta se ei hillitse hintojen ja vuokrien nousua. Eniten työvoimaa kaipaavat alat kuten siivous- ja kiinteistöpalvelut sekä osittain rakentaminen kärsivät työvoimapulasta, kun ihmisillä ei ole varaa asua siellä, missä työtä olisi tarjolla.

Tuet valuvat
hintoihin

Asuntojen hintojen ja vuokrien nousu ei johdu aidosta markkinakysynnästä. Sääntely ja tukipolitiikka vaikuttavat suoraan hintoihin.  Asumismenot jatkavat kasvuaan, vaikka inflaatio on jo vuosia liikkunut nollan tuntumassa.

Helsingissä asuminen haukkaa keskituloisen käteenjäävästä summasta jopa 60 prosenttia. Vanhan nyrkkisäännön mukaan asumisen osuus menoista saisi olla korkeintaan kolmannes, tai muuten kotitalous ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin.

Vaikeuksissa ja tukien varassa eläviä suomalaisia riittää. Asumistukea maksetaan enemmän kuin koskaan.  Yli puolet vuokralaisista saa tukea. Tukipolitiikka on yksi syy asumismenojen kasvuun, sillä vuokrat nousevat samaa tahtia tukien kanssa.

Asumistukiin vuodessa käytetty 1,7 miljardia euroa on usein tulonsiirto pienituloisilta vasemmistolaisilta varakkaille oikeistolaisille vuokranantajille tai ammattiliittojen hallitsemille vuokrataloyhtiöille.

Korkovähennys
pitää poistaa

Suurin virhe asuntopolitiikassa on asuntolainojen korkovähennyksen jatkaminen. Korkotuki on valunut asuntojen hintoihin samalla tavalla kuin asumistuki vuokriin. Syrjäseuduille on valtion tuella rakennettu noin miljoona lähes arvottomaksi muuttunutta asuntoa. Seiniin sijoittaminen on käynyt veronmaksajille kalliiksi. Nyt nollakorkoympäristössä tuen poistamiselle ei pitäisi olla edes poliittisia esteitä.

Paluu vuokrasäännöstelyyn olisi kaikkein tuhoisin tie. Siitä on kokemusta Tukholmassa, missä vuorka-asunnoista on kovempi pula kuin Helsingissä ja harmaat markkinat kukoistavat.

Yksi asumisen hintaa nostava tekijä on pitkään jatkunut matala korkotaso. Halpa raha houkuttelee markkinoille kiinteistösijoittajia ja -rahastoja, jotka imuroivat vapaat asunnot itselleen. Hintojen noususta huolimatta kotitalouksille asuntolaina tuntuu vuokraamista paremmalta vaihtoehdolta.

Useimmilla työssäkäyvillä ei siis ole varaa asua kasvukeskuksissa ilman yhteiskunnan tukea. Suomalaisessa suunnitelmataloudessa tukia lisätään sitä mukaa, mitä enemmän vuokraa pyydetään. Tuet katetaan veroilla, joten niitä on kerättävä lisää. Veroasteen nousu heikentää kulutusta ja työllisyyttä. Hölmöläisen peiton jatkamista muistuttava asuntopolitiikka jarruttaa tehokkaasti Suomen taloutta.

Kupla puhkeaa, kun korot nousevat. Ennen sitä uusien vuokra-asuntojen tarjontaa pitäisi pystyä lisäämään.  Vakuutusyhtiöt olisivat halukkaita kasvattamaan vuokra-asuntototantoa nyt, kun raha on vielä halpaa, jos säännöt sen sallisivat.

Kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvän sääntelyn helpottaminen lisäisivät tarjontaa ja hillitsisivät hintoja. Valtio voisi halutessaan normalisoida asuntomarkkinat ennen kuin se on liian myöhäistä.