Vastakkainasettelun aika on ohi, julistivat aikanaan kokoomuksen entiset puheenjohtajat Ilkka Suominen ja Harri Holkeri. Paljolti sen ansiosta syntyi Holkerin johtama sinipunahallitus vappuna 1987. Hallituksen synniksi voi laskea rahoitusmarkkinoiden hallitsemattoman vapauttamisen ikävine seurauksineen, mutta sinipunassa on paljon hyvää, joka pitäisi ottaa uudelleen käyttöön.

Vastakkainasettelun aika on palannut, kun SAK uhittelee, SDP piikittelee, kokoomus ja keskusta riitelevät ja siniset pullistelevat hallituksen sisällä. Vaalit lähestyvät, mutta keskinäisen torailun sijasta kannattaisi keskittyä ajamaan kansakunnan, ei yksittäisten eturyhmien asiaa.

Suomi ei nouse tai kaadu yhden Timo Soinin tai irtisanomislain takia. Puolueiden katse pitäisi olla olennaisissa asioissa, jotka vaativat pikaista korjaamista ennen kuin nykyinen ja lyhyeksi jäävä nousukausi loppuu.

Valtio velkaantuu huippusuhdanteessa, mikä kaventaa elvytysvaraa seuraavassa taantumassa. Maahanmuuton kustannuksia ei haluta julkisesti edes pohtia, koska kriittinen ajattelu leimataan rasismiksi. Verotuksen ja sosiaaliturvan yksinkertaistaminen on jäänyt puheen asteelle, ja uudet veroedut puhkovat reikiä muutenkin hauraaseen veropohjaan.

Harva poliitikko näyttää kansakunnan tilasta juuri välittävän. Mediaa kiinnostavat enemmän kansanedustajien asuminen ja taksimatkat kuin se, miten hyvinvointi jatkossa rahoitetaan.

Holkerin sinipunalla oli kunnianhimoisena tavoitteena kokonaisverouudistus, jossa veropohjaa laajennettiin ja verovähennyksiä ja -tukia leikattiin. SDP:n ja kokoomuksen vero-ohjelmassa on nykyisin samankaltaisia ajatuksia. Jos yhteinen sävel löytyi 30 vuotta sitten, niin se voisi löytyä uudestaan, SAK:n ja ammattiliittojen uhosta huolimatta.

Holkerin hallituksen valtiovarainministerinä toiminut Erkki Liikanen totesi hallitusneuvottelujen jälkeen, että kokoomus on keskustaa helpompi neuvottelukumppanina, koska keskusta on kietonut itsensä niin monien kymmenien etujen tukijärjestelmään, että se estää kaikki kokonaisuudistukset.

Jotenkin tuo ajatus on helppo siirtää nykypäivään.

Huonosta maineestaan huolimatta Holkerin hallitus onnistui poistamaan joko kokonaan tai osittain 15 eri verovähennystä. Sairauskuluvähennyksen ja varallisuusveron poistamiseen eduskunta ei vielä silloin taipunut, vaikka hallituksessa niitäkin suunniteltiin. Asuntolainojen korkovähennyksen pienentäminen onnistui, mutta jälkikäteen ajateltuna paras ratkaisu olisi ollut Liikasen ajama korkovähennyksen poistaminen kokonaan.

Varsinaista sinipunaa ei Suomessa ole nähty sitten Holkerin hallituksen. Paavo Lipposen sateenkaarihallitukset menestyivät epävakaasta pohjastaan huolimatta hyvin. Samaa ei voi sanoa Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksista, joissa SDP oli myös mukana.

Suomella on edessään monia isoja pulmia, joiden ratkaiseminen on helpompaa sinipunapohjalta. Kansainvälinen talous ei enää pitkään kannattele Suomen nousua. Jos työttömyyteen ja työvoimapulaan liittyviä kohtaanto-ongelmia ei osata ratkaista nousukaudella, niin laskusuhdanteessa se tuskin onnistuu.

Työmarkkinoita ja verotusta on pakko uudistaa, ja se onnistuu todennäköisesti parhaiten, jos SDP ja kokoomus ovat hallitusvastuussa. Kansakunnan etu vaatii rohkeutta ja luotettavuutta myös puoluejohtajilta. Piikittely, uho ja nälviminen eivät nosta ketään valtiomieheksi.