Sain käsiini juuri painosta tulleen taloustiedon oppikirjan, jonka kirjoitimme yhdessä Jouni Similän, Jari Ukkosen ja Laura Vuorelan kanssa. Kirja on osa WSOY:n kustantamaa lukion yhteiskuntaopin Linkki-sarjaa. Oli mahtavaa tehdä töitä pätevien opettajien kanssa ja yrittää omalta osalta avata talouden kiemuroita lukiolaisen tasolta. Kiitokset vielä antoisasta yhteistyöstä!
Uskon, että onnistuimme hyvin. Kirja lähestyy taloutta yksilön ja yrittäjyyden kautta. Tavoitteena on kertoa, että omaan talouteen voi vaikuttaa, ja tieto auttaa onnistumaan. Mukana on paljon ajankohtaista asiaa sekä finanssikriisin jälkimainingeista että euroalueen velkaongelmista.
Finanssilukutaito on ollut yksi Yhdysvaltain keskuspankin viestinnän painopistealueista. Puhuessaan viime keväänä Yhdysvaltain pankkiyhdistyksen vastaanotolla Fedin pääjohtaja Ben Bernanke korosti talouden ymmärtämisen tärkeyttä hyvinvoinnille:
”Helping people better understand how to borrow and save wisely and how to build personal wealth is one of the best things we can do to improve the well-being of families and communities.”
Parempi ymmärrys tuloista, veloista ja koroista olisi saattanut pelastaa monta kotia joutumasta vasaran alle, kun finanssikriisi alkoi kärjistyä vuoden 2008 aikana. Eikä talousymmärryksen puute rajoitu vain kotitalouksiin. Uusia sijoitusvälineitä tehtailleet pankkiirit olivat yhtä lailla tietämättömiä luomiensa tuhoaseiden tehosta.