Verta, luita, hampaita

Ideologisen vastakkainasettelun aika on ohi. Näin sanoi pääministeri Harri Holkeri, kun porvarit ja sosialistit muodostivat hallituksen vajaat 30 vuotta sitten. Mitä sen jälkeen on tapahtunut?

Suomalainen konsensus oli koetuksella edellisen kerran 1990-luvun laman ja pankkikriisin vuosina. Taloudellinen hätä ja ahdinko tuntuivat kaikkialla. Kierrätyskeskukset olivat aikansa kasvuyrityksiä. Kansakunta kesti repeämättä, mutta nyt näyttää huonommalta.

Vastakkainasettelu on palannut ja ääripäät voimistavat toisiaan. Aidot mielipiteet sekoittuvat valemedioiden masinoimaan propagandaan. Asiallinen keskustelu tuntuu mahdottomalta. Mieleen muistuu kouluaikojen välituntinahistelu, jossa agitaattorit lietsoivat tappelua huutamalla: ”Verta, luita, hampaita…”.

Verta kentälle vaaditaan nyt pelottavan usein, eikä vain Suomessa. Ääriliikkeet vetoavat kansaan kaikkialla Euroopassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Hulluus leviää ääntä nopeammin. Suomessa pamahti, kun osa ammattiliitoista vetäytyi kilpailukykypaketista. Palvelualojen PAM ilmoitti, että se ei luota hallitukseen eikä työnantajien haluun investoida ja työllistää. Vastakkainasettelua kärjistämällä painetaan hallitus selkä seinää vasten.

Parlamentarismissa hallituksen tulee nauttia eduskunnan, ei ammattiliittojen luottamusta, mutta se taitaa olla sivuseikka. Kiivaimmat ammattiliittojohtajat huutavat verta, luita, hampaita, seurauksista piittaamatta. Vaikka sopu syntyisi, se jättää isot arvet ja epäluottamuksen, joka voi tulla kalliiksi.

Tuhannet yritykset ovat jo siirtyneet Suomesta Viroon vakaiden työmarkkinoiden ja ennustettavan verotuksen perässä. Ammattiliitot pystyvät pistämään elinkeinoelämän polvilleen, jos niin haluavat, mutta kuka vastakkainasettelun voittaa?

Varmoja häviäjiä ovat ammattiliittojen jäsenet. Posti taipui lakon alla, mutta aloitti sen jälkeen laajat irtisanomiset. Työnantajat eivät ole vastakkainasetteluun syyttömiä. Hesburgerin Heikki Salmelan lausunnot ovat yhtä vähän sovittelevia kuin AKT:n Marko Piiraisen.

Näyttää, että hallituksessa ja etujärjestöjen yläkerroksissa on vieraannuttu todellisuudesta. Työpaikoilla tuskin kaivetaan vuoden 1918 sotakirveitä esiin samalla innolla kuin uutisista tai verkkokeskusteluista voisi päätellä. Suurin osa yrittäjistä ja henkilöstöstä ymmärtää, että paras tulos syntyy työnantajan ja työntekijän välisellä luottamuksella ja yhteistyöllä.

Etujärjestöjen edunvalvojat ja luottamusmiehet toimivat pahimmillaan kuin koulukiusaajat kärjistämässä vastakkainasettelua. Se takaa neuvottelijoiden ja isopalkkaisten järjestöjohtajien elintason. Mitä siitä tulisi, jos joka vuosi ei tarvitsisi sovitella kiistoja ja neuvotella työehtosopimuksista?

Suomi on kasvultaan Euroopan heikoin talous. Suomi on samalla ainoa maa, jossa hallitus ja etujärjestöt uskovat yhä keskitettyihin tuloratkaisuihin kuten 50 vuotta sitten. Olisi ehkä aika siirtyä nykyisyyteen ja luopua keskusohjauksesta. Luottakaa hyvät päättäjät enemmän ihmisten omaan kykyyn tehdä heitä itseään koskevia päätöksiä. Siirtäkää vastuuta yritystasolle, niin Suomi nousee.  

Mainokset