Uusi alku

Timo Soinin pitäisi palata neuvottelupöytään ja kantaa vastuunsa vaalivoitosta. Jyrki Kataisen kannattaisi myöntää, että rahankylvöä jatkamalla Euroopan reunamaiden kriisi ei ratkea. Siitä huolimatta nämä europolitiikan äärilaidat ovat kaukana toisistaan.

Euromaiden velkakriisi kulkee kuin juna kohti risteystä, josta jatkuu kaksi raidetta. Toisen päässä odottaa euroalueen hidas mureneminen, toinen raide vie kohti yhteistä finanssipolitiikkaa. Soinin valinta tiedetään: hän vastustaa federalismia eli yhteisen päätäntävallan kasvattamista talouspolitiikassa. Kokoomus on taas yhteisen finanssipolitiikan kannalla ja tukee varmasti Euroopan keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichet`n avausta yhteisen valtiovarainministeriön perustamisesta.

Soinin ja Kataisen Eurooppa-politiikkaan on vaikea löytää kompromissia. Tästä syystä keskusta olisi kokoomukselle luonteva hallituskumppani, onhan keskustan Olli Rehn talouskomissaarina ajamassa EU-maiden finanssipolitiikkaa uudelle perustalle.

SDP:n ja kokoomuksen kiista arvonlisäverosta näyttää olleen viimeinen pisara, joka sai Kataisen maljan vuotamaan yli. Olisihan ollut erikoista, jos kokoomuslainen pääministeri olisi johtanut Suomessa täysin vasemmistolaista hallituspolitiikkaa. Kataisesta löytyi lopulta särmää, mutta aivan liian myöhään. Talouspolitiikan päälinjoista olisi pitänyt sopia ensin ja pilkunpaikasta vasta sen jälkeen; ellei kyse ollut pelkästä kahden viikon teatterista.

Jos hallitus jatkaa vanhalta pohjalta, vaalitulos ei toteudu. Ei tarvitsekaan toteutua, jos kyseessä on enemmistöhallitus ja suurin vaalivoittaja on paennut vastuusta. Äänestäjän tahto toteutuu aina, kun hallituksen takana on eduskunnan enemmistö. Vähemmistö tai yksi puolue ei voi päättää maan suunnasta.

Jos niin sanottua äänestäjän tahtoa noudatettaisiin Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa ja muissa velkamaissa, niin edessä olisi koko Euroopan katastrofi. Kukaan ei halua vapaaehtoisesti luopua saavutetuista eduista. Vasemmisto yleensä vaatii niitä vain lisää piittamatta siitä, kuka laskun lopulta maksaa.

Nyt kun Nokiakin on polvillaan, Suomi tarvitsee kipeästi uudenlaista yrittäjyys- ja kasvupolitiikkaa. Vastuu ei ole yksin poliitikkojen, vaan meidän kaikkien. Jokainen puolue ja jokainen yksilö joutuvat tinkimään ja tekemään kompromisseja. On todennäköistä, että Nokian irtisanomiset laajenevat, kun tulos painuu tappiolliseksi. Yhtiö saatetaan ostaa kokonaan, pilkkoa ja myydä osina maailmalle. Suomeen ei jää silloin muuta kuin muisto menneestä ja iso joukko rahansa menettäneitä sijoittajia. Tähän pitäisi hallitusohjelmassakin varautua.

Mainokset