Verotietojen julkistaminen paljastaa johtajien ansiotulot. Yllättävän usein isot tulot tulevat ansiotta. Monelle huippujohtajalle on maksettu miljoonia omistaja-arvon tuhoamisesta.

Kirjoitin syksyllä Arvopaperi-lehteen kolumnin, jossa pohdiskelin palkan ja tulosten suhdetta. Olli-Pekka Kallasvuo keikkuu edelleen palkkatilastojen kärjessä ansiottomilla tuloillaan. Tässä kolumnini pikauusintana niille, jotka eivät vielä ole Arvopaperi-lehden tilaajia tai lukijoita:

Pörssiyhtiöt maksavat johtajilleen muhkeita palkkioita. Rahapalkan päälle ladotaan osakkeita, optioita ja kymmenien tuhansien kuukausieläkkeitä. Kulut maksaa osakkeenomistaja. Yhtiöiden hallitukset, nimitys- ja palkitsemisvaliokunnat puolustavat jättietuja, koska niiden mielestä johtaja on aina palkkansa ansainnut. Hyvälle johtajalle maksetaan se, mitä hän kehtaa pyytää.

Saako isolla rahalla parempia johtajia kuin pienellä rahalla? Millaisiin saavutuksiin Suomen parhaiten palkatut pörssijohtajat ovat yltäneet. Kuinka paljon he ovat kasvattaneet omistaja-arvoa? Pari vuotta sitten kansakunnan kovapalkkaisimpia toimitusjohtajia olivat Nokian Olli-Pekka Kallasvuo, Amerin Roger Talermo, UPM:n Jussi Pesonen, Outotecin Tapani Järvinen, Koneen Matti Alahuhta ja Outokummun Juha Rantanen. Kärkikuusikolle maksettiin kokonaispalkkaa hieman päälle miljoonasta yli viiteen miljoonaan euroon.

Kuudesta parhaiten palkatusta kolme on saanut potkut: Kallasvuo, Talermo ja Rantanen. Osakkeenomistaja voi hyvin kysyä, oliko johtaja hintansa väärti? Miksi huonoksi todetuille johtajille maksettiin kaikkein parasta palkkaa?

Kallasvuon kaudella Nokian markkina-arvo puolittui. Omistaja-arvosta katosi 30 miljardia euroa. Jos osakkeiden määrä jakautuisi tasan omistajien kesken, jokainen osakas olisi hävinnyt pari sataa tuhatta euroa. Iso palkka ei takaa tulosta, mutta voi kyllä tuhota sen.

Kun Juha Rantanen aloitti Outokummun toimitusjohtajana vuonna 2005, yhtiön osake maksoi 13,50 euroa. Hänen erotessaan viime keväänä markkina-arvosta oli haihtunut 18,5 prosenttia, syksyyn mennessä jo puolet. Poispotkituista huippupalkatuista Roger Talermo pystyi tuottamaan osakkaille reilusti lisäarvoa, kun Amerin osakekurssi ensin kolminkertaistui, mutta romahti sen jälkeen. Talermon palkkauksen ja eron välisen kolmentoista vuoden aikana tuottoa kertyi kaikkiaan kolmen prosentin vuosivauhtia, jos inflaatio otetaan huomioon.

Joku voi sanoa, että pörssikurssien heilunta on väärä mittari, koska johtajan tuomaa lisäarvoa on absoluuttisesti mahdoton laskea. Juuri siitä syystä johtajalle ei kannata maksaa mitä tahansa. Syy ei ole johtajissa, vaan hallituksissa. Heikot hallitukset valitsevat huonoja johtajia, maksavat mahtavia palkkioita ja tuhlaavat omistajien rahaa. Toisten rahoilla on niin helppo pelata.

Harvassa pörssiyhtiössä hallituksen jäsenet ovat lyöneet rahansa kiinni omiin päätöksiinsä. Nokiassa Jorma Ollila on oma lukunsa, ja hän on sekä tienannut että menettänyt miljoonia. Kari Stadigh ja Risto Siilasmaa ovat hankkineet kohtuullisen kokoisen Nokia-salkun omilla rahoillaan. Amerin hallituksessa vain puheenjohtaja Anssi Vanjoki ja varapuheenjohtaja Ilkka Brotherus ovat olleet merkittäviä osakkeenomistajia. Outokummussa yksikään hallituksen jäsen ei ole ottanut mainittavaa taloudellista riskiä yhtiössä. Sama pätee johtajaoptioistaan kuuluisaan Fortumiin.

Kovapalkkainen johtaja voi myös onnistua, jos takana on sitoutunut hallitus. UPM:n hallitus omistaa yhtiön osakkeita noin kahdeksalla miljoonalla eurolla. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen on pitänyt yhtiönsä pinnalla suhdannevaikeuksista huolimatta. Yhtiön markkina-arvo on säilynyt samalla tasolla kuin Pesosen aloittaessa vuonna 2004, jos viime kuukausien markkinaturbulenssi jätetään huomiotta.

Eniten ansaitsevista johtajista Koneen Matti Alahuhta on selvästi palkkansa arvoinen. Hän aloitti Koneen toimitusjohtajana vuoden 2005 alussa ja on sen jälkeen kolminkertaistanut yhtiön arvon. Koneen hallituksessa ylintä valtaa käyttää mies, jonka omaisuus on kiinni yhtiössä – Antti Herlin.

Pekka Lundmark ei ole paistatellut kovapalkkaisimpien johtajien kärkisijoilla, mutta on silti kiidättänyt Konecranesin kurssin kymmenestä kolmeenkymmeneen euroon. Hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson on yksi suurimpia omistajia.

Omistuksella on väliä. Mitä enemmän isännällä on kiinni rengin tekemisissä, sitä tiukemmin kannustimet on sidottu tuloksiin. Jos hallituksella ei ole toimitusjohtajan epäonnistuessa mitään menetettävää, ei palkallakaan ole merkitystä. Palkat karkaavat kohtuuttomuuksiin eivätkä  ole enää missään suhteessa tuloksiin.

Amerikkalaiset johtajat tienaavat tunnetusti eurooppalaisia enemmän. Tulokset eivät sielläkään vakuuta. Forbesin tilastojen mukaan Exxon Mobil maksoi pääjohtajalleen Rex Tillersonille viime vuonna palkkaa ja palkkioita 29 miljoonaa dollaria. Sillä pääsi niukasti sadan parhaiten palkatun joukkoon. Tienestit olivat yli kymmenen kertaa isommat kuin norjalaisella Statoilin pääjohtajalla Helge Lundilla, joka tunnetaan Suomessa Nokian hallituksesta. Norjalainen palkkapolitiikka näyttäisi tuottavan omistajille amerikkalaista ökykulttuuria paremmin. Statoilin markkina-arvo on kymmenessä vuodessa nelinkertaistunut. Exxon on päässyt vain puoleen siitä.