Yllättävä kuvalöytö

Se tiedetään, että verkosta löytyy mitä tahansa. Outoihin asioihin voi törmätä myös asiallisten verkkolehtien palstoilla. Löysin itseni varsin kummallisesta kuvayhteydestä Kalevan sivuilta.

Teimme yhtiökumppanini Ville Lehtovirran kanssa kevyttä vertailevaa tutkimusta siitä, millaisia kuvia meistä löytyy verkosta. Tavanomaisten naamakuvien keskeltä pisti silmään yllättävä hahmo. Adolf Hitlerin näköinen mies oli päätynyt osumien joukkoon.

Hitler erikoisessa asiayhteydessä Kalevan verkkolehdessä.

Pari klikkausta paljasti, että kyseessä oli Kalevan verkkolehden uutinen, jossa kerrottiin nimityksestäni Rahoitustarkastuksen markkinavalvojaksi. Uutinen oli päivätty 11.11.2003 ja kuvituksena käytettiin kivilattialle polvistunutta Hitler-hahmoa. Yllättävä kuvalöytö hämmästytti meitä molempia. Miten Hitler liittyi nimitysuutiseeni?

Herkempi ihminen olisi saattanut järkyttyä moisesta, kenties harkita jopa kunnianloukkaussyytteen nostamista. Entä jos olisin juutalainen, miten silloin reagoisin tällaiseen kuvaan? Pelkästä vahingosta tuskin on kyse, sillä sen korjaamiseen olisi ollut yli kahdeksan vuotta aikaa. Ulkopuolinen pilakaan ei oikein selitä asiaa, koska kuvalähde viittaa Kalevan arkistoon.

Ehkä silloinen Kalevan päätoimittaja, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen osaisi vastata. Millaista kuvajournalismia hänen lehdessään noudatettiin? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, kun en ymmärrä, miten Hitler liittyy Rahoitustarkastukseen ja vanhaan nimitysuutiseeni. Vai suosittelisiko Risto asian viemistä JSN:n tai jonkun muun tahon käsiteltäväksi?